04. maaliskuuta 2011
Teksti:

Videoklippi vuodelta 1992: suomenruotsalainen, pulisonkipäinen, honottavalla äänellä puhuva nörtti haastattelee Seppo Heikinheimoa Ekbergin kahvilassa. Pulisonkipää on Holger Spår, eräänlainen andréwickström ajalta ennen André Wickströmiä. Spårin silmälasit ovat taittuneet, liekö saanut turpiinsa suomenruotsalaisuuttaan. Spår kysyy ruotsiksi, Heikinheimo pudottelee piikkejä suomeksi. Spårin kasvot vääntyilevät, hän korjaa lasiensa asentoa. Sanat tekevät kipeää.

”Ruotsin kieli on entisen miehitysvallan jätös – siitä on päästävä eroon mahdollisimman pian. Jumalan kiitos meillä on sellainen suku kuin Ehrnroothit, jotka osaavat pitää rahoistaan huolen. Älä välitä siitä mitä mä kirjoitan. Lue Hufvudstadsbladetia, niin sun sielunrauhas säilyy. Elinvoimainen kulttuuri on aina kriisissä.”

Heikinheimon intonaatio on kiihkoton, mutta sisällä palaa.

Jos persona non grata -ilmaisulle pitäisi löytää tarkka määritelmä, se olisi Seppo Heikinheimo. Ei-toivottu henkilö.

Ei-toivotut henkilöt ovat vähenevä luonnonvara. Ihmiset haluavat olla toivottuja. Toivottuus edellyttää kompromisseja, myötäilyä ja mukautumista. Määreitä jotka sopivat huonosti elinvoimaisen kulttuurin henkeen.

Kirjan julkaiseminen on vaaratonta, vaikka sen pitäisi olla tappavaa. Teatterin tekemiseen ei liity tulitikuilla leikkimisen tuomaa pelonsekaista hurmiota. Rock on synonyymi kaavamaisuudelle. Reppu ladataan täyteen dynamiittia, mutta räjähdysvaaraa ei ole.

Räjähdysvaara liittyy teosten vastaanottoon. Kriitikoiden joukosta on vaikea löytää jyrähtävää auktoriteettia, joka saisi taiteilijat menettämään yöunensa tai luopumaan passeistaan. Heikinheimon lisäksi sellainen oli teatterikriitikko Jukka Kajava. Tulkaa takaisin Tora Bora -vuorelta! Mustos-Ollikin on jo leppynyt!

Aristokraattisuudessaan Seppo Heikinheimo tuo mieleen Veikko Ennalan, Hymy-lehden tyylitaituri-skandaalitoimittajan Kekkosen ajoilta. Molemmat näyttävät syntyneen maailmaan surumielisinä jättiläisinä epämääräinen möykky vartalon kylkeen kiinnittyneenä. Möykky sanoo: sinä et rakasta minua, et koskaan tule rakastamaan. Friikeillä ei ole mitään menetettävää. Heillä on varaa sanoa.

Jouko Turkka, Aki Kaurismäki, Jari Halonen, Hannu Salama, Pentti Linkola. Miksi ei-toivottuus on vanhojen äijien etuoikeus? Missä ovat 1980-luvulla syntyneet ei-toivotut naiset?

Naisiakin on. Kaikkien ei-toivottujen äiti on tietysti Toini Havu, jonka mielestä Tuntemattomasta sotilaasta puuttuivat ”selvä perspektiivi, suuret näköalat, eettinen ja henkinen asennoituminen ja terävä johtopäätösten tekotaito”.

Olen varma, että kriitikot näkevät silloin tällöin Havu-unia. Siis unia, joissa he lyttäävät vuosisadan merkkiteoksen maanrakoon. He heräävät kylmään hikeen ja hiovat arvostelustaan terävimmät sarvet ja hampaat pois ennen kuin lähettävät sen toimitussihteerille.

Lopputulos on kiva.

Sanat: Olavi Uusivirta