Politiikka takaisin yliopistoon!

T:Teksti:

Opiskelijapoliitikot haluavat palauttaa vaalimainokset yliopiston käytäville.

Puoluepolitiikka ei kuulu yliopiston käytäville. Tätä mieltä on suurin osa yliopistoista ja sulkee ovensa puoluetunnuksilla varustetuilta yhdistyksiltä. Yliopistojen sisällä ei saa jakaa ehdokkaiden esitteitä, poliittiset palopuheet on pidettävä ulkona, eikä ilmoitustauluille saa kiinnittää vaalimainoksia. Kaikkia tämä ei miellytä.

Poliittiset opiskelijajärjestöt haluavat kampanjoida yliopistojen ja korkeakoulujen sisätiloissa. Keskustan, kokoomuksen, liberaalien, sosialidemokraattien ja vihreiden opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat vaativat tuoreessa kannanotossaan, että yliopistojen tilat on avattava poliittiselle toiminnalle. Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet myös Suomen ylioppilaskuntien liitto SYLin puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton SAMOKin puheenjohtaja Helmi Selamo.

Allekirjoittajien mielestä sääntö syrjii poliittisia järjestöjä eritoten edustajistovaaleissa, joissa ehdokkaita asettavat puolueiden lisäksi esimerkiksi ainejärjestöt ja osakunnat. Ainejärjestöt voivat mainostaa toimintaansa vapaasti, mutta puolueet eivät.

”Korkeakoulujen tehtävänä on lain mukaan kasvattaa aktiivisia ja kriittisiä kansalaisia. Ylioppilaskuntien ja opiskelijakuntien tehtävä on tukea korkeakouluja tässä tehtävässä. Aktiiviseen kansalaisuuteen kuuluu puolueiden ja demokraattisen järjestelmän tunteminen sekä mahdollisuus osallistua itse poliittiseen toimintaan,” puheenjohtajat perustelevat.

Puheenjohtajia epäilemättä houkuttelisi mainostaa yliopistoissa paitsi edustajistovaaleissa, myös näin eduskuntavaalien alla. Siitä tiedote ei kuitenkaan mainitse mitään.

Puheenjohtajien mukaan on turha pelätä, että 1970-luvun tyylinen poliittinen aktivismi haluttaisiin juurruttaa yliopistoihin uudelleen.

”Korkeakoulujen ei tarvitse holhota opiskelijoita. He osaavat kyllä päättää aivan itse. 70-luvun ylipolitisoitumisen traumasta seuraa, etteivät nuoremmat sukupolvet opi tuntemaan puolueiden eroja ja järjestelmää lainkaan ”, puheenjohtajat sanovat.