04. helmikuuta 2011
Teksti:

”Oh bambi”, ugandalaiset sanovat, kun joku kertoo jotain surullista. ”Voi raukkaa.”
”Oh bambi”, he sanovat belgialaisystävälleni kuullessaan, ettei hänen maallaan ole hallitusta.

Uganda valmistautuu helmikuussa järjestettäviin vaaleihin, joissa presidentti Yoweri Museveni valitaan neljännelle kaudelleen. Musevenilla on tapana hieman huijata vaaleissa, mutta se sallitaan, koska hän pitää maansa vakaana. Mieluummin tämä elähtänyt Kekkonen kuin Kongo-henkinen anarkia, ulkovallat järkeilevät, ja katsovat taas sormien läpi, kun äänestyslippaat ja oppositioaktiivit katoavat.

Matkani aikana Pohjois-Afrikan kevytdiktatuureissa kuohuu. Mielenosoittajat ajavat vihdoin presidentti Zine El Abidine Ben Alin maanpakoon Tunisiasta. Egyptissä toinen dinosaurus takertuu valtaan, joka uhkaa karata käsistä.

Ugandan Museveni, Egyptin Mubarak ja Tunisian Ben Ali ovat olleet Euroopan suosiossa, sillä he ovat luoneet vakautta vuosikymmenten ajan: varjelleet kauppasuhteita ja tukahduttaneet kiusalliset kansannousut. Vaan salskea voimamies-Kekkonen muuttuu lopulta surkeaksi dementikkovaariksi, ja pelkkään vakauteen perustuvat järjestelmät rapautuvat terminaalivaiheessaan vauhdilla. Silloin kansalta palaa vihdoin päre ja hallituksen liittolaiset joutuvat selittelemään, miksi ihmeessä juuri näitä geriatrisia roistoja on pitänyt avittaa.

Ikään kuin Tunisian ja Egyptin kriisit eivät riittävästi alleviivaisi tätä ajatusta, Musevenin NRM-puolueen masinoimia homovainoja vastaan taistellut David Kato murhataan matkani viimeisenä päivänä Kampalassa. Maasta paenneen tutkivan toimittajan vaimo katoaa. Huono hallitus ei ehkä sittenkään ole parempi vaihtoehto kuin ei hallitusta lainkaan.

Ugandalaisten äänessä on vähän ivaa, kun Museveniin kyllästynyt väki päivittelee hallituksetonta Belgiaa. Oh bambi, te pulskat vohvelinpurijat, mahtaa olla vaikeaa. Oikeastihan Belgialla menee hyvin. Kesäkuusta asti jatkunut tilanne ei ole ihanteellinen, mutta ei sietämätönkään. Päätöksentekoa on delegoitu suuntaan ja toiseen: joskus EU:lle, joskus maakuntiin. Demokratian tila ei ole ainakaan huonontunut. Belgialaiset itse tuntuvat olevan poikkeustilastaan salaa aika innoissaan.

Leppoisan Kampalan auringossa kadehdin flaamitoveriltani hänen hallituskriisiään. Miksi Suomessa pitää kaiken olla niin vakaata? Meillä edes vihreitä ei saa ulos hallituksesta, vaikka uraaniin kastetulla kuutilla hätisteltäisiin. Hetkenä, jolloin hallituksen pitäisi kaiken järjen mukaan kaatua rytinällä, pystyyntärkätty pääministeri selittää eroaan jalkaleikkauksella ja yleisö teeskentelee uskovansa.

Oh bambi! Itsesääli saa otteen. Kotimaani kansanvallan sielu muistuttaa enemmän Ugandaa kuin Belgiaa. En äänestä ennen kuin tyydyttävä hallituskriisi palauttaa uskoni suomalaiseen demokratiaan.


Hanna Nikkanen