Dokumenttidarra

T:Teksti:

Reindeerspotting, Miesten vuoro, Freetime Machos, Vesku. Viime vuosi oli kotimaisen dokumenttielokuvan kaikkien aikojen menestyksekkäin. Teatterilevitykseen pääsi peräti kymmenen dokumenttia, joista hittidokkarit Reindeerspotting ja Miesten vuoro keräsivät yhdessä yli satatuhatta katsojaa.
Reipasta nousua seuraa yleensä laskuhumala ja krapula. Tänä vuonna Ylen tiukka taloustilanne karsii myös dokumenttituotantoja.
”Uusien tuotantojen käynnistäminen on selkeästi vaikeampaa, koska valmistumassa on jo niin monia dokumentteja”, kertoo TV2:n Dokumenttiprojektin tuottaja Iikka Vehkalahti.

Vehkalahden mukaan tuotantojonossa on ennätysmäärä projekteja, mutta tilanteen pitäisi helpottua vuoden 2012 jälkeen.
Dokumenttielokuvien rahoitus perustuu kolmikantamalliin, jonka muodostavat Suomen Elokuvasäätiö SES, Yleisradio ja audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK. Kun Yle joutuu kiristämään vyötä, SES voi yrittää paikata tilannetta ja lisätä tukeaan eritoten teatterilevitykseen meneville dokumenteille.
Yksi työn alla olevista Yleisradion tuotannoista on vuonna 2009 Kansakunnan olohuone -dokumentin tuottaneen Mouka Filmin Kovasikajuttu. Elokuva kertoo kehitysvammaisten miesten perustamasta punk-bändistä nimeltä Pertti Kurikan nimipäivät. Ohjaaja Jukka Kärkkäisen mukaan dokumentti valmistunee loppuvuodesta 2011.
”Rock- ja punkpuoli on kuvattu, ja nyt keskitytään enemmän bändiläisten arkeen ja siviilipuoleen. Leikkaus alkaa varmaankin ennen kesää.”
Ylen kiristynyt talous ei ole vielä vaikuttanut Mouka Filmin tuotantoihin. Tuottaja Sami Jahnukaisen mukaan elokuvantekijöiltä vaaditaan nyt yrittäjyyttä.

”Kun ajat muuttuvat, täytyy muuttua niiden mukana. On lyhytkatseista syyttää tahoa, joka ei enää pysty tilaamaan yhtä paljon. Meidän tehtävä on löytää uusia kumppaneita ja keksiä tapa, jolla elokuvat saadaan tehtyä.”
Myös Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint juhli viime vuonna. Moni pitkän linjan dokumenttiohjaaja, kuten Visa Koiso-Anttila, Virpi Suutari ja Arto Halonen, sai elokuvansa valmiiksi festivaalille. Tänä vuonna konkareita edustaa vain Pekka Lehto.
Festivaalin taiteellinen johtaja Erkko Lyytinen uskoo, että suomalaiset dokumentintekijät ovat alkaneet miettiä elokuviaan entistä yleisölähtöisemmin.
”Suomalaisissa dokumenteissa on onnistuttu sellaisessa, mikä fiktioelokuvan puolella ei ole vielä koskaan onnistunut: elokuva on yhtä aikaa haastava, mielenkiintoinen ja suurelle yleisölle tarkoitettu.”

Lyytisen mukaan dokumenttirintamalla eletään nyt Ylen tilanteen vuoksi ajelehtelivaa kautta, joka on jatkunut viime maaliskuun Tampereen elokuvajuhlilta asti: kukaan ei tiedä, mihin suuntaan ollaan menossa, ja alalla on suurta epävarmuutta.
”Yksittäiselle tekijälle se vuodenkin odottelu on erittäin tuskallista.”

Jutta Sarhimaa

Docpoint 25.-30.1. Liput 7 €, 5 lipun sarjakortti HYYn jäsenille 29 €. Ohjelma ja näytöspaikat osoitteessa www.docpoint.info.