10. joulukuuta 2010
Teksti:

Tuukka Mytty, 30
”Olen saanut lompakkoni muistaakseni joululahjaksi reilut viisi vuotta sitten.
Lompakostani löytyy vähän rahaa ja kortteja. Tykkään käyttää enemmän käteistä kuin
kortteja. Hyvän lompakon täytyy mahtua helposti taskuun. Lompakkoni alkaa olla
kulunut ja kolikot tipahtelevat ulos, joten uusi pitäisi hankkia.”

Aino Silvo, 23
”Ostin lompakkoni hiljattain Lontoosta. Minulla ei ollut varaa ostaa kalliita
asioita matkalta, mutta jotain pientä täytyi saada. Nämä kettukuvat ovat hauskoja.
Lompakostani löytyy hirveä pino kortteja, muutama kuva ja 1,70 euroa kolikoina. En
tykkää isoista lompakoista. Tässäkään ei ole kuin yksi tasku. Koristeena on hyvä olla
jokin hauska tai söpö kuva.”

Pekka Autere, 31
”Lompakkoni on ihan perusmalli, nahkasta valmistettu. Tämä on ollut minulla noin
kymmenen vuotta. Hyvään lompakkoon pitää mahtua riittävästi asioita, mutta sen
täytyy myös mahtua taskuun. Lompakostani löytyy lähinnä maksu- ja käyntikortteja,
ei käteistä. On kiva jos lompakko on hyvännäköinen, mitä ei tosin voi sanoa
omastani.”

Juho Nyholm, 25
”Liimasin aikoinaan lompakkooni jonkin farkkujen mukana tulleen tarran, joka silloin
vaikutti siistiltä. Tämä on ollut minulla kymmenisen vuotta. Lompakostani löytyy
vain kortteja, käteistä ei juuri koskaan. Ostan uuden lompakon kunhan tämä ensin
hajoaa lopullisesti. Kolikot pysyvät juuri ja juuri taskussaan.”

Harri Pönkä, 27
”Hankin lompakkoni muutama vuosi sitten Italiasta. Tarvitsin baarilompakkoa ja tämä oli siihen tarkoitukseen sopiva. Lompakko mahtuu hyvin farkkujen taskuun ilman, että se alkaa pullottaa. Lompakossani ei ole lainkaan kolikkotaskua. Rikkoutuneen setelipidikkeen olen korvannut hiuspinnillä. Maksoin lompakostani noin neljäkymmentä euroa.”

Teemu Granström