26. marraskuuta 2010
Teksti:

”Huumeita, viinaa, naisia ja rahaa – maailma on täynnä kaikenlaista pahaa”, laulaa Pate Mustajärvi Popedan Kaasua, komisario Peppone -kappaleessa. Säkeet kiteyttävät Uuden ylioppilastalon satavuotisen historian, josta Gaudeamus julkaisi juuri Jari Eerolan toimittaman kirjan.
    Vuonna 1910 rakennetun Uuden ylioppilastalon kosteus ei kuihtunut edes kieltolain aikana. Villeintä juopottelu oli jatkosodan jälkeen. Ylioppilaat olivat haluttua aviomiesainesta, ja tanssikiellon jälkeen juhliminen kiihotti ei-akateemisiakin naisia. Sammuneita retkotti portaikoissa kuin Raatteen tiellä.
    Uusi ylioppilastalo – 100 vuotta Helsingin sydämessä -kirjassa myöhemmin hovioikeuden presidentiksi noussut Heimo Lampi kertoo järkyttyneensä Kymenlaakson osakunnan menosta.
    ”Huone oli lattiasta kattoon täynnä sakeaa kessun ja tupakan savua. Kaikki huoneessa olijat olivat vahvassa humalatilassa. Lattialla makasi pari sammunutta ja eräs murisi ja konttasi pöydän alta: `Teeeervee! Otaks huikat!?` Pullo ojentui heti minua kohti. En ottanut huikkia vaan harppasin heti ulos huoneesta ja saman tien myös koko osakunnasta.”
    Savolaisen osakunnan tansseja luonnehditaan kirjassa ”julmassa tungoksessa käydyiksi sylipainiotteluiksi”. Niitä mainostettiin Spede Pasasen piirtämillä ilmoituksilla. 1950-luvun lopulla tansseja tahditti muun muassa kulttuuriministeriksi päätynyt jazz-pianisti Claes Andersson.

Rockmusiikki ei saavuttanut tansseissa heti suurta suosiota. Osuuskuntalehti Puukello kirjoitti Bill Haley & His Cometsin musiikin kuvaavan ”syvällisellä impressionismilla zuluneekerin krapulaa tai neandertal-ihmisen avioliiton surkeaa sortumista”.
    1960-luvun radikalisoituminen ja politisoituminen sähköisti myös Uuden ylioppilastalon. Heinä-elokuussa 1962 järjestetyn Maailman nuorison ja ylioppilaiden VII rauhan ja ystävyyden festivaalin aikana poliisi hajotti talon edustalta väkijoukon kyynelkaasukranaateilla.
    Vahvimmin uusi aika näkyi silti huvielämässä. Prässihousut vaihtuivat farkkuihin ja paritanssit diskoon. Wiipurilaisen osakunnan dj:n Heikki Lingon kosteat iltamat saivat emännöitsijä Laila Räsäsen kutsumaan miestä Diskoliskoksi.
    ”Ja se Lisko, jos se Lisko sais päättää niin tääll` olis liskot yötä päivää.”
    Vuonna 1967 Jatkoaika-ohjelma sinetöi Vanhan ja Uuden ylioppilastalon välisen Perunatorin maineen huumekaupan keskuksena. Jukka Kuoppamäki esitti ohjelmassa kannabismyönteisen Kukkasen valta -laulun. Avun toimittaja Markku Veijalainen poltti Perunatorilta ostettua hasista ja kollega kirjasi vaikutukset.
    ”Idea tuli siitä, että poliisi väitti, ettei Helsingistä saa huumeita, mutta helposti niitä Perunatorilta sai.”
     Perunatorin meno levisi myös Uudelle ylioppilastalolle. Rapuissa myytiin huumeita ja varastettua tavaraa sekä harjoitettiin julkisia sukupuoliakteja. Viidennen kerroksen liikuntatoimistossa työskennelleen Raimo Sarkaman mukaan A-rapun siivo oli sanoinkuvaamaton.
    ”Portaikko oli yleinen käymälä ja haju sen mukainen.”

Lokakuussa 1978 brittiopiskelija ampui A-rapussa haulipanoksella opiskelijaklubille pyrkineitä jenginuoria, joista yksi menetti näön toisesta silmästään. Viikon kuluttua 20-30 nuorta tunkeutui Nigerian kansallispäivän juhlaan. He huutelivat ”rasistisia rivouksia” ja rikkoivat paikkoja.
    1970-luvun bileissä kävi tuhansia vieraita. Poliisi kutsui osakunnat neuvonpitoon, jossa todettiin, että viinanmyynnin täytyy loppua. Kun näin ei käynyt, Eteläsavolaiseen osakuntaan tehtiin ratsia. Anniskelu oli täydessä käynnissä ja hinnastot seinillä. Osakuntien oli pakko sulkea salakapakoitaan. Bileet siirtyivät Bottalle, Natsalle ja Hämiksen uudelle Tavastia-klubille. Kannunvalajat piti silti salakapakkaa vielä vuonna 1979. Poliisi ratsasi Uuden ylioppilastalon näyttävästi. Uuden Suomen mukaan paikalla oli kymmenen poliisiautoa.
    1990-luvulla bileiden suosio laski, kun lama-aikana Helsinki täyttyi halvoista kapakoista. Maija Vilkkumaa muistelee kirjassa esiintyneensä suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestön Siulan juhlissa 1990-luvun alussa.
    ”Joskus, kun bileiden jälkeisenä päivänä oli kauhea väsymys ja kankkunen, saatoin nukkua päiväunia Uuden viidennessä kerroksessa Siulan huoneessa.”
    Ylioppilaslehti muutti vuoden 1945 alussa C-rapun seitsemänteen kerrokseen. 1950-luvulla Kari Lehtola kirjoitti lehteen kolumneja nimimerkillä Vasara. Myöhemmin Estonia-tutkijana tunnettu Lehtola toimi tuolloin Kälviän nimismiehenä. Kerran siivooja herätti Lehtolan päätoimittajan huoneen lattialta ja uhkasi soittaa poliisin. Lehtola kaivoi virkamerkkinsä ja sanoi, ettei tarvitse – hän on täällä jo.

Janne Flinkkilä

Uusi ylioppilastalo – 100 vuotta Helsingin sydämessä (Gaudeamus) julkaistiin marraskuussa. Uuden ylioppilastalon satavuotisjuhla lauantaina 27.11. klo 18 Uudella ylioppilastalolla.