Miks teidän pitää olla tommosia? : Uudet vaatteet, vanhat aatteet

T:Teksti:

Kristillisdemokraatit uusivat logonsa. Väri on yhä sinivalkoinen – tietenkin! – mutta aiemmin neliskanttinen KD-logo on nyt kääntynyt upouuteen muotoon, jossa KD-kirjaimet ovat tyylitellysti sydämen sisällä.
”Sydämenmuotoinen liikemerkki viestii kristillisdemokraattien keskeisimpiä perusarvoja: ihmisarvoa, lähimmäisenrakkautta ja välittämistä”, kertoo pressitiedote.
Kuinka sopivaa. Tämä onkin itse asiassa juuri se viba, jonka olen aina puolueen politiikasta saanut! Ihmisarvon, lähimmäisenrakkauden ja välittämisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää esimerkiksi se, etteivät homot saa mennä naimisiin. Se nyt vaan on ihmisarvoisempaa sillä tavalla. Tämän tietävät erityisesti kirkkoon kuuluvat ja kirkossa toimivat ei-heterot – niitäkin on, rassukoita. Mikäs siinä! Kyllä ne toisen luokan kansalaisenkin kirkollisverorahat tuntuvat ihan hyvin kelpaavan.
Kristillisdemokraatit eivät tietenkään edusta suoraan kaikkia Suomessa asuvia kristittyjä. Jokaisesta puolueesta löytyy rutkasti erilaisia tahoja, jotka uskovat isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan jiiänneehen – tai ainakin väittävät uskovansa, jos asiaan on pakko ottaa kantaa. Tai ainakin maksavat kirkollisveroa. Itse asiassa epäilen, että aika harva ihan oikeasti uskoo, että jossain on se mahtava jumalolento, joka loi ihan kaiken.

Näin meidän kesken, yksi lukuisista märistä päiväunistani on tilanne, jossa joku onnistuisi jotenkin epähuomiossa vetämään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenrekisterin vessasta alas. Kaikkien niiden, jotka ihan oikeasti haluavat olla kirkossa, pitäisi erikseen liittyä siihen uudelleen. Hitto, kun samalla saataisiin vielä kiskaistua jonnekin vedenpuhdistamon putkenmutkaan paatoksellisella virrenveisuulla pöksynsä kostuttavat syyllistäjämummot, joiden vuoksi pitää ehdottomasti saada kirkkohäät. En jaksa uskoa, että seurakuntien kanslioihin piisaisi väkeä kovin pitkiksi jonoiksi asti.
Enkä nyt suinkaan yritä väittää, että kaikki pois jättäytyvät olisivat ateisteja. Mutta kuinka moni kristityksi itseään kutsuva muka olisi ihan rehellisesti valmis vannomaan todeksi vaikkapa ihmisen alkuperän, jota kirkko kuitenkin pitää totuutena? Siis sen, että kaikki maailman ihmiset putkahtivat esiin siitä, että ensin tehtiin mullasta isäntä, isännän kylkiluusta emäntä, ja sitten isäntä ja emäntä nusauttelivat kahdestaan lauman kakaroita, jotka sitten insestoivat keskenään niin, että nykyisin meitä on piirun vaille seitsemän miljardia?

Tottahan on mahdollista, että omasta maailmastaan suunnilleen puolikasta kilinvittuakaan ymmärtämättömät paimentolaiset löysivät suuren ja mullistavan totuuden, joka sattumalta on ristiriidassa suunnilleen kaiken vakavasti otettavan tieteen, todistusaineiston ja alkeellisen maalaisjärjen kanssa. Ja miksei olisi syytä uskoa, että on olemassa Jumala, jota kiinnostavat enemmän pippeleiden ja pimppien oikeat keskinäiset sovitussuhteet kuin vaikkapa tsunamin tai holokaustin pysäyttäminen? Lähimmäisenrakkautta ja välittämistä! Oikein tulee lämmin olo.
Erityisesti minusta on mukavaa eikä ollenkaan häiritsevää, että yhteiskunnallisista asioista päättämiseen osallistuu puolue, jonka ideologia kestää tiukkaa kriittistä tarkastelua. Kiva logo teillä siellä, en mä sitä sano. Vuolaasti ryöppyävän ihmisarvon pulputusta ja edistyksellistä maailmankuvaa ei voi olla huomaamatta, kun teidän poppoossanne riidellään rutiininomaisesti vielä vuonna 2010 siitä, saako nainen mennä töihin papiksi.

Mikko Rautalahti