01. lokakuuta 2010
Teksti:

Ossi Koskelaisen Yrjönkadun kaksiossa tuoksuu elämisen meininki. Edellisen illan juhlat muistuttavat itsestään odöörin lisäksi lattialla lojuvina patjoina. Kirjahyllyssä roikkuvat nänninipistimet, ovessa jättimäinen kultainen nyrkkeilyhanska ja seinällä balalaika, pieni hanuri sekä japanilaisen kunnallispoliitikon vaalijuliste. Lattialla lojuu Shakespearen näytelmiä ja saksalainen 1980-luvun lopun pornolehti Prince Casanova. Isoisovanhempien pianon päällä odottaa vanha Imperial-kirjoituskone, takasta kurkistelevat savinen pääkallo ja puhuva Optimus Prime -robotti. Ollaan taiteilijakämpässä.
Jos kämpän isäntä, Ylioppilasteatterin uusi taiteellinen vastaava onnistuu tavoitteessaan, hän saa Suomen teatterikentän samalla tavalla luovasti sekaisin kuin kaksionsa.

Koskelaisesta tuli teatterikapinallinen nelivuotiaana, kun hän arvosteli päiväkotiopettajan päätöstä pukea kaikki joulunäytelmän tontut punaisiin sukkahousuihin. Se oli Koskelaisesta klisee. Oulun nuorisoteatteriin hän hakeutui yläasteen alussa.
”Etsin vuorovaikutusta, jota emotionaalisesti kylmä ydinperheeni ei tarjonnut. Sitä löytyi teatterista. Rienaajat-ryhmän näytelmässä esiinnyimme koulujen liikuntasaleissa toogat päällä. Mokailimme, ja mokailutilanteiden paikkaamisena spontaanisti syntyneestä huumorista tuli puolustuskeino kovis-idioottien fyysistä ja henkistä valtaa vastaan.”
Oulusta Koskelainen muutti Helsinkiin, sivariksi teatteri Pieneen Suomeen. Hän pyrki Teatterikorkeakoulun näyttelijälinjalle kertaalleen ja siirtyi sitten opiskelemaan teatterin ja draaman tutkimusta Tampereen yliopistoon. Opiskelu tosin jäi teatterin jalkoihin.
”Kävin ehkä yhdellä kurssilla siirappisen Panu Rajalan ohjauksessa.”
Draamalinjalla hän kuitenkin ohjasi ensimmäistä kertaa ja päätti siitä innostuneena pyrkiä TeaKin ohjaajalinjalle.
”Tajusin haluavani ohjata, en näytellä. Ajattelin, että haluan olla päättävässä asemassa enkä maskottina.”

Teakissa Koskelainen ahdistui. Siellä opetetut psykorealismi ja stanis­lavski­laisuus eivät tuntuneet omilta, mutta 21-vuotias ohjaajaopiskelija ei osannut kyseenalaistaa opettajia.
”Halusin panna kaiken paskaksi. Tein kandintyön, jossa nauroin koulun opettamille tavoille tehdä teatteria. Opiskelijat ymmärsivät.”
Ahdistus ajoi vaihtoon Portugaliin, jossa oma näkemys alkoi hahmottua.
”Tein italialaisen ohjaajan johdolla terävää, kehollista ja poliittista satiiria. Otin pyrähdyksen kohti omaa tyyliä ja rauhoituin.”
Nyt, vajaa kaksi vuotta valmistumisen jälkeen, Koskelainen haluaa tehdä Ylioppilasteatterissa kollektiivista teatteria ja, vaatimattomasti, muuttaa suomalaisten käsityksiä draaman katsomisesta.
”Suomessa on muka olemassa vapaa teatterifoorumi, mutta oikeasti ollaan lukossa ja pingottuneita. Sekä esiintyjän että katsojan on siedettävä enemmän epävarmuutta. Minun esityksissäni logiikka on jätettävä eteiseen.”

Kollektiivisuudesta todistaa se, että Koskelainen ei ole teatterin johdossa yksin. Hänen rinnallaan teatteria pyörittävät – ei demokraattisesti vaan anarkistisesti – ohjaaja Akse Pettersson, dramaturgi Veikko Nuutinen, koreografi Laura Pietiläinen ja kääntäjä-journalisti Lasse Poser. Juntaksi itsensä nimennyt ryhmä on vastuussa sekä taiteellisesta linjasta että suhteesta teatterin hallintoon ja jäsenistöön.
Koskelainen pitää haasteenaan yhdistää teatterin väki uudelleen entisen johtajan Inkariina Simolan jäljiltä.
”Tuntuu siltä, että Inkan kausi jakoi talon kahtia: Inkalle uskollisiin ihmisiin ja niihin, jotka eivät pitäneet hänen tavastaan olla etäinen auteur-johtaja. Meidän tehtävämme on saada koko jäsenistölle mielekästä tekemistä.”
Luvassa on entistä enemmän esityksiä ja tilaisuuksia, jotka eivät ole perinteistä teatteria. Kolmevuotinen mediaperformanssi on aluillaan, uudet näyttelijät juuri valittu.
”Painotimme valinnoissa monipuolisuutta, sillä aiomme tehdä poikkitaiteellisia ja teatteria uudella tavalla tarkastelevia esityksiä. Pääsykokeissa teetimme hakijoilla muun muassa muotinäytöksen ja karaokeperformanssin. Löysimme 19 ihmistä, jotka ovat valmiita murtautumaan ulos perinteisen esiintyjyyden kaavoista.”

Kuka

Ossi Koskelainen, 30, on Ylioppilasteatterin uusi taiteellinen vastaava. Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2008 ja on työskennellyt freelancer-ohjaajana muun muassa ylioppilasteattereissa ja vapaissa teatteriryhmissä. Koskelainen on myös kirjoittanut näytelmätekstejä ja libreton sekä ohjannut oopperaa.

Himottaa
”Ihmissuhde ja suhde ihmisyyteen.”

Kaduttaa
”Etten vongannut päästä tapaamaan sensei Kazuo Ohnoa, vaikka matkustin pitkän matkan hänen ovelleen.”

Kyrpii
”Kun toteaa, ettei kykene tuntemaan itsessä tai ryhmässä puhtaalta tuntuvaa aggressiota tai surua.”

Maria Pettersson
Kuva Teemu Kammonen

Ylioppilasteatterin uusien jäsenten ensimmäinen esitys Retreat ensi-illassa 12.12.