29. lokakuuta 2010
Teksti:

Bussin ikkunasta näkyy viljasiilon kokoinen Koff-tölkki. Oppaan penkille istuu harjastukkainen mies sinivalkoisessa verryttelytakissa, jossa lukee ”maatalousylioppilaat”. Hän on MTK:n asiantuntija Jukka Markkanen. Seuraa tietoisku: Voiko lihakarja hyvin suurmaataloudessa?
    ”Suurtilojahan Suomessa ei olekaan”, Markkanen aloittaa.
    Monisteessa on huutomerkeillä korostettu lähtökohta: vain hyvinvoiva eläin voi olla tuottava eläin. ”On todella ikävää ja täysin perusteetonta, jos väitetään tai luullaan, että eläimiä kohdeltaisiin huonosti kohtuuttoman voitontavoittelun vuoksi.”
    Mäntsälän Shellin kohdalla kiteytyy tiivistys: ”Kyllä elukat pärjää suurtiloilla, kun ihmisetkin pysyy hengissä suurkaupungeissa.”
    En mieti rinnastuksen yhteismitallisuutta vaan kepulais-mtk:laista vuorovaikutussuhdetta. Bussi lipuu vanhaslaisissa ihannemaisemissa läpi hajakeskitettyjen puutarhakaupunkien, mutta myönsikö MTK nyt, että ihmiset voivat hyvin myös suurkaupungeissa? Vai että eläimet voisivat paremmin aukeilla laitumilla?
    Tie vie Padasjoelle, Kalle Jaakkolan tilalle. 600-päinen karja nostaa sen Suomen suurimpien lihanautatilojen joukkoon.
    Pirjo Kortesniemi lihatuottajien rahoittamasta Eläintautien torjuntayhdistyksestä tempaisee spontaanin alustuksen. Hän lukee, mitä Naseva-seurantajärjestelmä kertoo Jaakkolan tilasta. Asiat ovat reilassa. Vain yksi puute kiinnittää eläinlääkärin huomion.
    ”Lääkkeiden käyttömääristä ei ole merkintää. Siitä pitää Jaakkolaa vähän kurmoottaa.”

Valokuvaaja änkee kenkiään muovipussukoihin, jottei tilalle kantautuisi taudinaiheuttajia. Sikainfluenssa sekä BSE ja muut pelottavat kirjainyhdistelmät ovat osoitus siitä, että kannamme eläinten kanssa samoja pöpöjä, tartutamme niitä toisiimme ja sairastumme samoihin tauteihin. Senkin vuoksi eläinten hyvinvointi heijastuu suoraan ihmisten hyvinvointiin.
    Jalkaudumme Jaakkolan tilalle. Syysaurinko häikäisee, lannantuoksu luo lempeän olon. Avokarsinassa märehtii Suomen isoin yhdessä asuva lauma: 230 nautaa. Ainakin siten suurtila muistuttaa suurkaupunkia, että poikkeavat yksilöt eivät joudu silmätikuiksi.
    ”Toisin kuin tilan pienemmissä karsinoissa, täällä heikompi nauta saa olla rauhassa omassa nurkassaan, eikä sitä ahdistella”, Jaakkola sanoo.
    LSO Foods tuo sopimustilalleen puolen vuoden ikäiset vasikat eri puolilta Etelä-Suomea. Nautatila muistuttaa varuskuntaa: pieneen tilaan tuodaan paljon toisilleen tuntemattomia yksilöitä. Olosuhteet stressaavat, ja bakteeri- ja viruskannat sekoittuvat. Flunssaepidemiat kaatavatkin eniten juuri varusmiehiä. Hengitystieinfektiot ovat myös Jaakkolan huolena.
    Varusmiehillä ja nautakarjalla on muutakin yhteistä. Helsingin yliopiston tutkija Laura Hänninen selvitti ympäristön vaikutusta vasikoiden uneen. Hän käytti välineitä, joilla on tutkittu varusmiesten unta Tilkan sotilassairaalassa.
    Jaakkolan tilalla koko laumalle annetaan samaa rehua, jota saa syödä niin paljon kuin viisi mahaa vetävät.
    ”Täällä on kaikkia mahdollisia lihanautarotuja. Tavoitteena on, että tiloilla olisi vain kahta rotua.”
    Monirotuisen populaation ongelma on, että jotkin rodut lihovat toisia helpommin. Teurastamot karttavat rasvaisia ruhoja. Ratkaisu on hyötyliikunta. Jaakkolan mukaan turvepohjaisessa navetassa tarpominen pitää lauman rasvaprosentin tasaisena.

Kortesniemi katsoo navettaan. Teinisonnit kisailevat keskenään.
    ”Sonni on aina sonni. Siellä ne on kulkuset jalkojen välissä. Katsokaa nyt, kovasti tekisi mieli hypätä selkään. Joskus sonneja sitten niihin traumoihin kuolee. Se on elämää.”
    Eläinlääkäri testaa, miten naudat reagoivat ihmisen lähestymiseen. Jaakkolan naudat eivät Kortesniemeä säikähdä.
    ”Ei niitä liikaakaan pidä silitellä”, Jaakkola sanoo. ”Jos sonnit tulevat liian tuttavallisiksi, niiden seassa on vaikea työskennellä. Kerran sain nenään pienen murtuman, kun olin laittamassa korvamerkkiä. Päätin, että olkoon ilman. Tuolla se on kirjekuoressa.”
    Kortesniemi tarkastelee karjaa.
    ”Ei silmä- eikä sierainvuotoa. Ei kuulu yskää. Eivät ole laihoja, selkäranka ei näy. Katsotaan, kiiltääkö karva ja onko pörrökarvaisia. Nauta sopeutuu kylmään kasvattamalla karvaa. Vaikka nämä tuolla lillussa kävelevät, ei näy lantapanssaria.”
    Sonnin mylvintä saattelee matkaan. Se kuuluu bussin sisälle asti. ”Joku on tosi puutteessa. Toimisikohan tuo kotona? Vaimo voisi ihmetellä”, sanoo eräs ”sikaosastoksi” takapenkkiä kutsuvista MTK:n miehistä.

Maatilaravintolan pihassa sikaosastolta kuuluu lannistunut lohkaisu: ”Täälläkin on otettu navetta tuottavampaan käyttöön.”
    Omenapiirakan kera tarjotaan Lihateollisuusyhdistyksen luento. Powerpoint-kalvolla on Atrian iskulause: ”Hyvä ruoka, parempi mieli”.
    ”Vedän punaisen lihan bisnestä”, sanoo Lihateollisuusyhdistyksen Matti Perälä. Hänestä liha on ”huippuruokaa”, jota pitää pystyä syömään hyvällä omatunnolla miettimättä eläinten hyvinvointia.
    Oikeutta eläimille -yhdistys julkisti keväällä salaa kuvattuja videoita, jotka paljastivat sikaloiden eläinsuojelurikoksia. Kortesniemen mukaan sen jälkeen lihateollisuuskin heräsi.
    Perälä sanoo, että tuotantoeläinten hyvinvointi on osa tuotantoketjua.
    ”Totta kai meitä kiinnostaa, mitä ketjussa tapahtuu”, hän sanoo. ”Emme pääse ketjuvastuusta koskaan eroon. Vaikka juridisesta vastuusta pääsisimmekin, imagovastuu jää.”
    Tehotuotanto on Perälästä välttämätöntä. Eläinten hyvinvointia voidaan valvoa vain, jos tuotanto pysyy Suomessa. Tuotanto pysyy Suomessa vain, jos se on tehokasta. Se kuulostaa jo niin paljon kepulais-mtk:laisen mafian propagandalta, että päässä alkaa soida Kummisetä-elokuvan teema.

Hyvinvoiva eläin tuottaa hyvin. Tätä on toistettu siitä asti, kun bussi starttasi aamulla Kiasman pysäkiltä. Se on varmasti totta.
    Se on myös totta, että pahoinvoiva eläin voi tuottaa ihan helvetin hyvin. Sitä puolta totuudesta ei ole päivän aikana mainittu. Sanon sen ääneen, kun on yleisökysymysten vuoro.
    Kysyn, oliko MTK:lta tietoinen valinta pitää punaisen lihan päivä. Otan sen esimerkiksi, koska häkkikanalassa hyvinvoinnin kriteerit eivät täyty. Broilerit eivät saa toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään, ja liian nopeakasvuiseksi jalostettu eläin voisi huonosti missä tahansa.
    Perälä väistää kysymystä. Kortesniemi nappaa puheenvuoron ja kertoo, miten broilerien hyvinvointia tarkkaillaan. Kun kävelen bussiin, kolme eri henkilöä kiiruhtaa sanomaan, että punaisen lihan päivä pidettiin vain logistisista syistä. Viestintäjohtaja Hartikainen lupaa, että broilerireissu järjestyy koska vain.

Istun maha täynnä hyllyvässä bussissa. Kortesniemi kertoo paiseista ja osaruhohylkäyksistä. Sikava-tietokannan mukaan Janne Nisulan tilalla Hämeenkoskella lämpötila on noussut helteiden aikaan jopa 35 asteeseen. Se ja kevään lakkojen aiheuttama porsaiden ahdistus näkyy hännänpurentojen määrässä, joka kasvattaa penisilliinin kulutusta.
    Heinäkuussa Venäjän viranomaiset ilmoittivat löytäneensä Atrian ja kahden muun suomalaisyhtiön lihasta EU:n kieltämää antibioottia. Eviran testeissä ei ollut syövälle altistavaa nitrofuraania esiintynyt.
    Suomessa rehuun ei enää sekoiteta antibiootteja vaan lääkkeet annetaan ruiskeina. Ihmisten flunssatartuntoja ei pysty antibiooteilla estämään. Niillä voi torjua vain bakteerien aiheuttamia jälkitauteja. Sama pätee eläimiin.
    Jos nautatilasta tuli mieleen kasarmi, sikala on kuin sairaala. Osastoidussa sikalassa ei haise enempää kuin taajamajunan vessassa. Ovissa on lääkekirjanpitolappuja. Niihin on kirjattu myös sairaskarsinoihin siirretyt, kuolleet ja lopetetut siat. Toukokuun 27. päivänä karsinasta 7b on löytynyt ”eloton rääpäle”.
    Sosiaaliset siat tykkäävät syödä, juoda, nukkua ja touhuta samaan aikaan. Possut tuodaan läheisen Kastarin Porsas Oy:n kasvattamosta, jonka 850 emakkoa putkauttavat 25 000 porsasta vuodessa.
    Osastolla on edellisviikolla tuotuja porsaita. Joku on telminyt nahkansa verille, mutta on pikkupojillakin aina polvet auki. Kysyn Kortesniemeltä, miltä näyttää.
    ”Tasakokoisia, kukaan ei istu, iho ei ole rikki, ei ole tyriä, ei silmä- eikä sierainvuotoja.” Katse pysähtyy makaavaan possuun. ”Merkitsisin tuon rasvakynällä ja käskisin tarkkailemaan. Jos se makaa edelleen, se pitää siirtää sairaskarsinaan.”

Häntä on sian hyvinvoinnin tärkein mittari. Tosin vain Suomessa ja Ruotsissa. Muissa Euroopan maissa saparot typistetään. Hyvinvoivan sian saparo on kippuralla.
    Hännänpurenta on sian yleisin käytöshäiriö, jolle altistavat esimerkiksi melu, ahdas tila ja kuivikkeiden puute. Toisten saparoita syövät siat eivät ole aggressiivisia. Kortesniemen mukaan tutkimuksissa on selvitetty hännänpurennan syy: umami.
    Umami on vuonna 1908 Tokion yliopistossa viidenneksi perusmauksi luokiteltu aromi. Se maistuu etenkin lihassa, soijakastikkeissa, tomaatissa, juustoissa sekä natriumglutamaatissa, jota käytetään esimerkiksi sipsien, kiinalaisen ruoan ja hampurilaispihvien mausteena. Amerikkalais-kiinalaisen tutkimuksen mukaan E621- tunnuksella merkitty arominvahvenne voi sekoittaa nälänhallinnan.
    Mässykrapulassa tai lohturuoan tarpeessa lista umaminmakuisista ruoista tuo veden kielelle: Double Whopper! Kinkkimättö! Ranskalaiset ketsupilla! Juustoinen pitsa! Jätesäkin kokoinen sipsipussi!
    Sika maistaa umamin todella hyvin ja on sille perso. Mistä stressaantunut sika saa umamia suuhunsa? Haukkaamalla karsinakaverin saparoa. Veressä on vahva umamin maku. Mitä jos sitäkin ahdistaa? Sen saparo oikenee suoraksi ja on tyrkyllä kuin tikkukaramelli.

Orimattilassa ohitamme Valion maitoauton. Vastaantulevan rekankyljessä on Poutun logo. Lihatiedotuksen Riitta Stirkkinen kiteyttää mikrofoniin retken tarkoituksen: ”Tavoite on, että ihmiset arvostaisivat ja söisivät lihaa.”
    Markkanen on vaihtanut sikalakäynnin jälkeen M/91-mallisen puolustusvoimien poolopaidan. Hän hyppää ulos ennen keskustaa. Sikaosastolla puhutaan rasvasodasta. Kotona mietin hännänpurentaa. Iskee lihanhimo. Syön uunimakkaran.

Maa- ja metsätalousministeriön rahoittama sivusto eläinten hyvinvoinnista: www.lisaalihasta.fi.

Sikamaista kohtelua

Lihateollisuuden kampanjapäivä järjestettiin juuri ennen Eläinten viikkoa.

Suomen eläinsuojeluyhdistys järjesti Eläinten viikolla Sikahyvä elämä? -kampanjan, koska sen mielestä sikojen hyvinvoinnissa on eniten parannettavaa turkistarhauksen ja broilerikasvatuksen ohella.
    Viestintäpäällikkö Maria Blomster perustelee väitettä sekä määrällisillä että laadullisilla syillä. Vuosittain teuraaksi päätyy 2,4 miljoonaa sikaa ja 54 miljoonaa broileria sekä nahoiksi 3 miljoonaa turkiseläintä. Blomsterin mukaan tuotantomuodot ovat äärimmilleen tehostettuja ja eläimillä on vähäinen mahdollisuus toteuttaa lajinomaista käytöstään.
    ”Se on merkittävää elinkeinotoimintaa. Parannukset hyvinvoinnissa kasvattavat tuotantokustannuksia. Siksi parannusehdotukset kohtaavat suurta vastarintaa.”
    Suurimpia epäkohtia Blomsterin mielestä ovat kuivikkeiden ja virikkeiden puuttuminen, tilan­ahtaus sekä karjujen kastraatio ilman kivunlievitystä.
    ”Paksu, tongittava kuivikekerros pitäisi lisätä lainsäädäntöön. Hyvinvointia lisäisivät muut virikkeet, kuten tukevasti kiinnitetyt riippuvat köydet pureskeltaviksi ja kiskottaviksi, sanomalehdet ja pahvilaatikot revittäviksi tai kaupalliset virike-esineet.”
    SEY vaatii, että karsinoiden kokoa tulisi kasvattaa selkeästi.
    ”Pitäisi luopua EU-direktiivin poikkeavasta tulkinnasta ja lakata laskemasta ruokintahäkkien alaa kuuluvaksi pihattojen liikkuma-alaan. Myös porsimishäkkien rutiininomaisesta käytöstä tulisi luopua. Emakoita saa pitää kääntymisen estävässä häkissä 8 viikkoa. Suomen tulisi seurata Ruotsin esimerkkiä ja sallia häkkien käyttö vain muutamana päivänä porsimisen jälkeen.”
    Liki kaikki karjuporsaat kastroidaan kirurgisesti alle viikon ikäisinä. Kivekset saa poistaa ilman kivunlievitystä ja rauhoitusta. SEY haluaisi luopua kastraatiosta tai siirtyä rokotteella tehtävään immunokastraatioon. Kastroimattomat karjuporsaat jopa kasvaisivat paremmin, mutta pieni osa lihasta voisi haista pahalta.
    ”Teurastamoille tulevien karjunhajun tunnistavien laitteiden kehitystyöhön tulisi panostaa. Teurasiän alentaminen vähentäisi myös hajun esiintymistä. Esimerkiksi Iso-Britanniassa kastraatiota ei tehdä, koska kuluttajat ovat tottuneet syömään karjunhajuista lihaa.”

SEYn ja Animalian kampanjasivusto osoitteessa www.sikatieto.fi. Viimekesäisen Säästä possu! -kampanjan materiaalit osoitteessa www.saastapossu.fi.

Janne Flinkkilä
Kuva Hilla Kurki