Karjalaan takaisin

T:Teksti:

Välirauhan aikana ihmiset odottivat rakentavansa tulevaa tietämättä hävityksestä, joka kohta olisi kohtaava tuota Karjalan maata. Yli 400 000 ihmistä lähetettiin tuona kesänä ja tuona keväänä evakkoon ympäri Suomen maata. Heidät osoitettiin kuka minnekin – nurkkiin, tölleihin, kaukaisille syrjämaille.”
    Sitaatti Karjalan Liiton puheenjohtajan 70-vuotisjuhlapuheesta? Ei, vaan välispiikki Liljan loisto -orkesterin juuri julkaistulta esikoisalbumilta. Takaisin Karjalan maille -levyllä kuullaan isänmaallisia, Karjala-aiheisia laulelmia, joihin reggae-artisti Puppa J ja laulaja Yona ovat tehneet reggae-sovitukset. Kampanjoivatko hipit Karjalan palauttamisen puolesta?
    Eivät ainakaan tietoisesti.
    ”Ei tämä ollut harkittu juttu, emme ole tekemässä politiikkaa”, Puppa J sanoo.
    Laulujen sanoituksissa kuitenkin toivotaan, että kadotettu pala isänmaata saatettaisiin vielä kerran Suomen yhteyteen.
    ”Tarkoitus oli vain versioida älyttömän kauniita kappaleita”, sanoo Yona.
    Artistien mielestä laulut kertovat pakolaisten elämästä ja kaukokaipuusta. Poliittisella ympäristöllä, jossa laulut ovat syntyneet, ei ole väliä.
    Viime jouluna Puppa J kaivoi appivanhempiensa vinyylien seasta Veikko Lavin Evakon laulun. Sitä kuunnellessaan reggae-artisti oivalsi, että Jamaikan ja Karjalan vapauslauluilla on jotain yhteistä.
    ”Kaipuu takaisin menetettyyn kotimaahan yhdistää 50-, 60- ja 70-lukujen Karjala-laulut reggae-musiikkiin.”
    Reggae-kappaleissa rastafarit tahtovat takaisin Afrikkaan, suomalaisissa kansansävelmissä taas muistellaan kaipuulla rajan taakse jäänyttä maata, jossa ”verkon kohot olivat kuin helminauha vetten päällä”. Kaipuu menetettyihin isien maihin ja paatos niiden takaisinsaamisen puolesta ovat sekä reggaessa että Karjala-lauluissa illuusiota: haikaillaan takaisin paikkaan, jota ei enää ole olemassa ja jonne ei ole paluuta.
    ”Vaikka reggae on leppoisaa musiikkia, paluumuutto on vakavampi teema. Iskelmälevyilläkin meno vakavoituu, kun muistellaan menetettyä kotiseutua. Kunnes tulee taas juomalaulu.”
    Miksi mennä Jamaikalle asti, jos aineksia vapauslauluihin löytyy lähempää.
    ”Sinne, sinne kaipaan ain, missä kerran kehdon sain, pois täältä kaipaan kotiin Karjalaan”, laulaa Yona levyn avausraidalla. Kummankaan Liljan loiston artistin kehtoa ei kuitenkaan ole keinuteltu Karjalassa päinkään. Juurten etsimisestä ei ole kyse. Yonalle ja Puppa J:lle Takaisin Karjalan maille on ennen kaikkea kasvojenkohotus humppabiiseille.
    Kolmikymppisten iskelmäintoon ovat vastanneet jo Vallilan Tango, We Love Helsinki -tanssit ja monien ravintoloiden nuorille aikuisille suunnatut iskelmäiltamat.
    Ikivihreiden levyttäminen ei kuitenkaan ole laskelmoitua, trendin aallonharjalla ratsastamista, Yona tähdentää. Yhtye soitti humppaa jo neljä vuotta sitten Hermannissa Risulan hippikommuunin humppajuhlissa. Artistit kertovat fiilistelleensä vanhoja iskelmiä kotona jo pitkään.
    ”Se on ollut salainen pahe jo vuosia. Eikä sitä enää tarvitse hävetäkään, kun moni kolmekymppinen luukuttaa niitä nykyään”, Puppa J sanoo.
    Liljan loisto haaveilee kokonaisesta teemalevyjen sarjasta. Yksi levy sisältäisi vankien lauluja, toinen mustalaislauluja ja kolmas mierolaisten eli juoppojen ja pettäjien lauluja.
    Mistä syystä iskelmä sitten vetoaa kolmekymppisiin?
    ”Ehkä se on jotain perusturvallisuuden kaipuuta, joka tulee eteen kolmekymppisenä. Vastapainoa sille, että päätyy aamuyöstä Huoratronin keikalle joraamaan aivot tiltissä.”
    Kun musiikkilaji on saanut levähtää rauhassa yhden sukupolven ajan, nykyiset pari-kolmikymppiset voivat taas napata siitä kiinni. Ja kuten Karjalaan haikailussa, jälleen on kyse illuusiosta, utopiasta ja haaveellisesta kuvitelmasta:
    ”Iskelmän maailma on sellainen esteettinen, tahraton paikka, jota voi omissa mielikuvissa vaalia. Minulla ei ole ollut mummolaa, johon mennä. Kun kuuntelee Henry Theeliä, voi toivoa, että istuisi pihakeinussa juomassa tassilta kahvia”, Puppa J sanoo.
    ”Meillä molemmilla on kaipuu vanhoihin hyviin arvoihin, pois Babylonin, kaupungin sykkeestä”, Yona sanoo.

Liljan Loiston levyjulkkarit Image-klubilla Korjaamolla, Töölönkatu, la 18.9. klo 21. Liput 8 € / 10 €.

Kuka

Reggaeartisti Puppa J, oikealta nimeltään Janne Siro, 32, laulaa ja soittaa yhtyeissä Puppa J & Tasottavat, Jätkäjätkät ja Suhinators.

Himottaa ”Kismet.”
Kaduttaa ”Studion uumenissa vietetyt kesäyöt.”
Kyrpii ”Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen.”

Kuka

Jazz- ja iskelmälaulaja Yona, oikealta nimeltään Johanna Louhivuori, 26, julkaisi tammikuussa esikoisalbuminsa Pilvet liikkuu, minä en.

Himottaa ”Sukeltaa aarniometsään”
Kaduttaa ”Se, että puhun ihmisille ilkeästi.”
Kyrpii ”Rasismi. En kestä romanivihaa.”

Ann-Mari Huhtanen
Kuva Mikael Pettersson