Kevät käy päälle, ja suvi tulee tunnustellen perässä. Metsäkuusen pohjoisilla levinnäisyysalueilla ei ole takeita kesähelteistä mutta varmaa on, että kohta käydään kiivasta keskustelua naisten kesäisestä pukeutumisesta: pukeudummeko paljastavasti itsemme vai miesten takia?
Keskustelu on junnannut paikoillaan minimekon ensihetkistä lähtien, ja puuduttavan siitä tekee se, että kannat eivät sulje toisiaan pois. Puhumattakaan taustaoletuksesta, että kevyet hepenet eivät voi olla viesti naisilta naisille – elleivät sitten kilpailullisessa mielessä. (Mihin joku kiirehtii toteamaan, että kyllä nainen on naiselle susi.)
Uuvuttavinta on, että kumpikaan kannoista ei ole vilpitön. Katsojiksi assosioituvat miehet aktivoivat itsensä sortumalla katteettomaan pöyhkeyteen, katseen kohteet passivoituvat teeskentelemällä siveyden sipulia.
Vaate on viesti, pukeutuminen on sosiaalista, ja sillä on aina yleisö (every actor needs an audience, every action is a performance, Pet Shop Boys), kotonakin vähintään kuviteltu.
Laittautumalla saa kuitenkin huomiota, ja jos huomio hivelee ja nauttii kerätyistä katseista (jo katseesi saa lampeni juovuksiin, Merja Virolainen), pukeutuu itseään varten. Saa huomiosta kaikin muodoin myös kiusaantua; sen haitari on lavea imartelevasta katseesta karkeaan kourimiseen.
Nettikeskustelussa innokkaimmin ovat äänessä ne, jotka pitävät oikeutenaan kommentoida muiden, lähinnä naisten, ulkonäköä. Perusteluissa löytyy. Kun naiset kerran asettautuvat näytille, heitä saa arvostella.
Miten niin? Ja toisaalta, eikö palvovaa ihastusta kuvasta pikemminkin se, ettei häkeltymiseltään saa sanaa suustaan (kun katson sinua en / mitenkään / saa ääntä suustani, Sapfo)? Näytille asettautuminenkin on usein valikoivaa luonteeltaan. Eiköhän meistä suurin osa toiveikkaasti pukeudu kaupungin kauneimmille, fiksuimmille ja hauskimmille.
Keskusteluihin on luikerrellut vielä eräs harhaluulo. Se että huomiota hakisivat ja katseen kohteita olisivat vain naiset ja katsojia ja toimijoita miehet.
Viimeviikkoisessa jaksossa Frasierin nimihahmo parahti: ”Olen koko elämäni haaveillut, että useampi nainen jahtaisi!”
Vaikea tuohon ajatukseen on olla samastumatta. Joskus, kun olosuhteet ovat oikeat, jokainen haluaa olla jahdattu.
Johanna Laitinen
Kirjoittaja on kustannustoimittaja.
