Moniosaaja

T:Teksti:

Axl Rose meets My Little Pony”, luonnehti Saara Kivimäen ystävä kerran tämän suunnittelemia kenkiä.
Kivimäen työskentelyä hallitsevat vastakohdat: herkkä ja raju, hempeät värit ja jykevät muodot.

Lapsena Kivimäki haaveili välillä rekkakuskin, välillä astronautin urasta.
”Ihailin koulun siivoojaa, toisaalta halusin olla rokkitähti. Rokkitähti haluaisin olla vieläkin.”
Tulevaisuudensuunnitelmat selkiytyivät hieman, kun ystävä kertoi, että Hämeen ammattikorkeakoulussa voi opiskella kenkäsuunnittelijaksi.
Nykyisin Kivimäki suunnittelee mittatilaustyönä matalapohjaisia saappaita ja korkeita avokkaita.
Hän itse pukeutuu rimpsuhelmoihin ja kirkuvanvärisiin legginseihin ja kertoo ihailevansa eniten ystäviensä tyyliä. Myös 80-luvun Debbie Harry kuuluu tyyliesikuviin.

Kivimäen toinen mallisto lanseerataan keväällä. Kengät ilmestyvät Kaksitvå-vaatemalliston yhteydessä. Teemana on landemeininki ja paluu kotiseudulle.
Kivimäen omat tulevaisuudensuunnitelmat sen sijaan eivät sijoitu maaseudulle, vaan Lontoon kaltaisiin suurkaupunkeihin. Suomessa on vaikea työllistyä kenkäsuunnittelijana.
”Siellä olisi isommat kuviot.”
Isommissa kuvioissa Kivimäki haluaisi suunnitella oman näköisiään kenkiä ja asusteita.
”Omalle merkille tai miksipä ei työnantajalle, joka tarvitsee kaltaistani suunnittelijaa.”

Lapsena useasta ammatista haaveillut Kivimäki tekee montaa työtä. Hän on mukana tekemässä Basso-radion Jytäpötkö-huumorimusiikkiohjelmaa.
Toisinaan Kivimäestä kuoriutuu dj Marry Me, joka soittaa sekalaista musiikkia kasaridiskosta ja -rokista ysärirokkiin, indieen ja humppaan.
Musiikki ja kenkäsuunnittelu kietoutuvat Kivi­mäen elämässä yhteen.
”Iloinen musiikki inspiroi minua tekemään iloiset kengät. Silloin syntyvät hauskat muodot ja yksityiskohdat. Masismusiikista syntyy sitten mustia niittikenkiä.”

Yksi musiikki-idoli on ylitse muiden, nimittäin nuori Axl Rose. Kun Kivimäki osallistui talvella tuftauskurssille, hän ikuisti elämänsä ensimmäiseen ryijyyn Rosen kasvot.
”Ryijykurssin ohjaaja sanoi, ettei se voi onnistua. Lopulta hän joutui myöntymään, ettei koskaan ole nähnyt mitään vastaavaa.”
Myös perhosia ja kukkasia ryijyihinsä sommitelleet mummot kuulemma kehuivat Axl-sohvatyynyä.

Kun kenkäsuunnittelija me­nee ulos soittamaan levyjä tai tanssimaan, hän ei katsele ihmisten jalkoihin.
”Jos muut puhuvat edellisen illan juhlien upeista kengistä, minä olen tuskin kiinnittänyt niihin edes huomiota.”

Reetta Haarajoki
Kuva Tuomas Karppinen

www.saarakivimaki.blogspot.com
Jytäpötkö Basso-radiossa joka lauantai kello 12-14

KUKA?

Saara Kivimäki, 30
– Asuu Punavuoressa
– Levylautasella Marion: Laitoin peliin panoksen, Savage Gardenin Tears of Pearls, Megadethin ja Guns N´Rosesin varhaislevytykset.
– Vuonna 2020: ”Vietän pitkiä lomia aurinkoparatiisissa ja olen crazy in love.”