”Olen innostunut ja kauhuissani, mutta hyvällä tavalla”, Maria Pettersson tiivistää. Hänet on edellispäivänä valittu Ylioppilaslehden seuraavaksi päätoimittajaksi.
Mansikkamargaritat ja kuohuviinit on kumottu ja yöunet nukuttu. Työpäivän aikana City-lehdessä Pettersson on muun muassa soittanut liikkuvalle poliisille ja tiedustellut, mitä tieliikennelaki sanoo suihinotosta ajon aikana. Elokuun alussa 25-vuotias venäjän kielen ja kirjallisuuden opiskelija jättää työt City-lehden toimittajana ja aloittaa Ylkkärin luotsaamisen.
”Minussa ja Ylioppilaslehdessä on paljon samaa. Olemme molemmat fiksuja, hauskoja, teräviä ja journalistisesti tasokkaita. Joskin Ylioppilaslehti on ainakin toistaiseksi hiukan vakiintuneempi suomalainen mediainstituutio kuin minä.”
Valintaprosessi oli Petterssonin mielestä tyhmä. Lehden päätoimittajan valitsee ylioppilaskunnan edustajisto, ja äänestystä edeltää lukuisia eri ryhmien haastatteluja. Tulevasta päätoimittajasta on absurdia, että valintaan käytetään yli 400 miestyötuntia, eikä valitsijoiden joukossa ole journalismin ammattilaisia.
”Demokratia on toki jees, mutta kun on noin paljon jengiä valitsemassa, on aina se riski, että saadaan haalee, mieto ja kädenlämpöinen tyyppi. Nyt sellaista ei onneksi etsitty, sillä sellainen minä en ole”, Pettersson vakuuttaa.
Hänen kaudellaan Ylioppilaslehti muuttuu yhteiskunnallisempaan suuntaan ja sen sivuilla näkyvät entistä vähemmän edaattoreiden naamat. Sekä toimitus- että avustajakuntaa on tarkoitus laajentaa keskustakampukselta muiden kampusten suuntaan. Luettavaa pyritään tarjoamaan myös ulkomaisille opiskelijoille.
”Uskoakseni pystymme tuottamaan ainakin joka toiseen lehteen sivun verran kiinnostavaa englanninkielistä matskua.”
Pettersson vihaa journalismia, joka yrittää kertoa lukijalle, mitä sen pitää ajatella.
”Toimittajan tehtävä on kysyä kiinnostavia kysymyksiä. Lukija saa itse päättää, onko haastateltava hyvä tyyppi vai ihan paska jätkä. En voi tehdä päätöstä lukijan puolesta. `Tässä teille apinat` -journalismi aiheuttaa mulle näppylöitä.”
Jonakin päivänä Petterssoniin saattaa törmätä kaupungilla niin, että tämän hiukset on tupeerattu suureksi pehkoksi ja suusta törröttävät terävät kulmahampaat. Kyseinen hahmo ei oikeastaan ole Pettersson vaan peikko nimeltä Vala.
Tuleva päätoimittaja harrastaa larppaamista ja pelaa muutaman kuukauden välein Helsingin keskustassa liveroolipeliä, jossa peikon kaltaiset yliluonnolliset olennot asustavat ihmisten seassa.
Pettersson varttui Helsingissä Hakuninmaan ja Kannelmäen alueilla, kävi Suomalais-venäläisen koulun ja Kallion ilmaisutaidon lukion.
Hän on naimisissa toimittaja Juhana Petterssonin kanssa.
”Me ollaan oikeastaan menty naimisiin kolme kertaa, mutta emme ole eronneet siinä välissä”, Pettersson huomauttaa.
Ensin olivat Elvis-häät Las Vegasissa. Liitto ei kuitenkaan ollut pätevä Suomessa, joten pariskunta meni naimisiin maistraatissa. Siitä vuoden päästä he järjestivät siunaustilaisuuden kirkossa ja juhlat tuttaville. Silloin pappi käytti vahingossa vihkikaavaa.
Häämatkalle pariskunta matkusti Pohjois-Koreaan. Vierailu suljetussa diktatuurissa oli mielenkiintoinen mutta kammottava.
”Sadan vuoden päästä meidän jälkeläiset pitää meitä hirviöinä, koska me ei olla puututtu Pohjois-Korean menoon. Koko maailma tietää, mitä siellä tapahtuu, emmekä tee yhtään mitään. Se on häpeällistä.”
Antti Järvi
Kuva Teema Granström
