16. huhtikuuta 2010
Teksti:

Kaverukset Fordissa

Ensikohtaaminen tapahtui violetissa Fordissa viime kesänä Tartossa. Kellään tosin ei ole aivan tarkkaa muistikuvaa siitä, ketä Fordilla vietiin ja minne.
Se tiedetään, että Petteri Taponen, 25, oli remontoimassa ystävänsä Laurin kanssa kämppää kaupungissa. Etelä-Virosta kotoisin oleva Triin Kilo, 21, taas oli ystävänsä Reetan kanssa Tartossa tapaamassa isäänsä.
Sattumalta tytöt aloittivat muutaman viikon päästä Erasmuslukuvuoden Helsingin yliopistossa.
Kun laiva lipui satamaan, Taponen oli siellä vastassa.
Ensimmäisen kuukauden Kilo vietti kielikurssilla Joensuussa.
”Petteri soitti minulle joka ilta”, Kilo muistelee.
Siitä se lähti.

Vuodenvaihteeseen mennessä Kilo oli irtisanonut asuntonsa Kampissa ja muuttanut Taposen luokse Tähtitorninmäelle.
Kilo opiskelee englannin ja terveystiedon opettajaksi. Taponen on TKK:lla.
Kun Kilo saapui Suomeen, hän ei osannut suomea. Nyt se sujuu erinomaisesti.
”Petteri puhuu minulle yleensä suomea, ja minä hänelle viroa. Kun emme ymmärrä toisiamme, puhumme englantia”, Kilo sanoo.
Toukokuussa Kilon Erasmus-vaihto loppuu. Hän haluaisi jäädä Suomeen. Taponen taas muuttaisi mielellään pois Helsingin keskustasta.
Kandin- ja maisterintutkinnon välissä Kilo haluaa opiskella jotain aivan muuta.
”Olen hakenut kosmetologikouluun Helsinkiin, Espooseen, Nummelaan ja Lohjalle”, hän kertoo.
Kun Kilon tulevaisuudenkuviot ovat varmistuneet, pari päättää seuraavasta määränpäästä.

Kilo arvostaa Taposessa eniten tämän herrasmiesmäisyyttä ja ymmärtäväisyyttä.
Taponen taas pitää Kilon vauhdikkuudesta.
”Kun ruvetaan tekemään jotain, alkaa heti hirveästi tapahtua”, hän sanoo.
Vauhdikas on esimerkiksi pariskunnan tyyli hoitaa kotityöt.
”Jos meillä ei ole tekemistä sunnuntai-iltaisin, pidämme silityskilpailun, koska meillä on kaksi silityslautaa”, Kilo havainnollistaa.
Voittaja on se, joka silittää enemmän kasasta.
Entä miten kävi Reetalle ja Laurille? No hyvin. Heistäkin tuli avopari.

Katseen taikaa asemalla

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Saksalaissuomalainen Silke Schmidt ja hollantilainen Willem Haen tapasivat Pasilan rautatieasemalla huhtikuussa 2002. Silke oli 24- ja Willem 23-vuotias.
Eläinlääketieteen opiskelija Schmidt oli juuri viettänyt ensimmäinen viikkonsa vaihdossa Helsingissä. Kämppäkavereista ei löytynyt iltaseuraa, joten hän lähti yksin kaupungille.
Pasilan sillalla Schmidt päätti kysäistä vaihtarin näköiseltä nuorelta mieheltä, tietäisikö tämä hyviä menomestoja lähistöllä.
Espanjalaiseksi vaihto-opiskelijaksi osoittautunut kaveri kertoi pitävänsä bileet samana iltana ja kehotti Schmidtiä liittymään seuraan. Ensin oli vain haettava muut vieraat asemalta. Kuinka sattuikaan, teollisen muotoilun opiskelija Haen oli yksi heistä.
Siinä se sitten tapahtui, junalaiturilla. Katseiden kohtaamisessa oli taikaa.
”En tainnut juuri tutustua muihin ihmisiin vaihtoni aikana, koska olimme niin rakastuneita Willemin kanssa”, Schmidt myöntää.

Vaihdon jälkeen molemmat palasivat kotiin jatkamaan opintojaan.
Haen osti vanhan auton ja ajoi joka toinen viikonloppu tyttöystävänsä luokse.
”Seitsemän tuntia autossa oli paljon lyhyisiin välimatkoihin tottuneelle hollantilaismiehelle”, hän muistuttaa.
Vuoden päästä ensikohtaamisesta he avioituivat. Pari asui ja työskenteli muutaman vuoden ajan aivan Hollannin rajalla Saksassa.
”Teimme älyttömästi töitä, ja elämä oli stressaavaa. Jossain vaiheessa tajusimme, että tilanteelle pitää tehdä jotain”, Willem sanoo.
Pari päätti muuttaa Suomeen.

Kahdeksan vuotta myöhemmin Silke Haen syöttää juuri päiväunilta heränneelle Elielille, 2, välipalaa valoisassa kolmiossa Viikissä.
”Kansainvälisenä parina on ehkä helpompi asua maassa, joka ei ole kummankaan kotimaa”, Silke sanoo.
Silken äiti on suomalainen, mutta Silke asui Saksassa koko elämänsä ennen kuin lähti Erasmus-vaihtoon.
Alku suomalaisessa työelämässä ei ollut helppo pariskunnalle, joka ei puhunut paljon suomea. Kaikki kuitenkin järjestyi.
Willem työskentelee kaiutinvalmistaja Genelecin Helsingin toimistossa. Silke tekee väitöskirjaa ja työskentelee eläinlääkärinä.
Elielillä on kolmen maan kansalaisuus. Hän viettää osan päivästä tarhassa ja osan äidin kanssa kotona.
”Yritämme kasvattaa Elielin niin, ettei hän tunne itseään täällä ulkomaalaiseksi.”

Tyttö viimeisestä bussista

”Oletko sinä se tyttö, jolla on pinkki kaulaliina?” avasi pelin italialainen Erasmus-vaihtari Andrea Buda, 27, TKK:lla järjestetyillä sitseillä tasan kaksi vuotta sitten.
Buda oli pannut merkille, että usein Erasmus Student Networkin (ESN) bileiden jälkeen viimeiseen bussiin numero 43 nousi kaunis pinkkikaulaliinainen tyttö. Nyt se sama tyttö oli plaseerattu hänen eteensä!
Buda uskaltautui illan aikana kysymään tytön nimeä, jotta voisi pyytää häntä kaveriksi Facebookissa.
”Puhelinnumeron pyytäminen olisi ollut liian ilmeistä”, hän perustelee.
ESN:n silloinen puheenjohtaja Jutta Pietiläinen, 24, ojensi plaseerauskorttinsa.

Kaksi vuotta myöhemmin Buda ja Pietiläinen asuvat yhdessä Olarissa. Buda on jatko-opiskelijana TKK:lla, ja Pietiläinen opiskelee eläinlääketiedettä neljättä vuotta.
Parilla on puolivuotias Rocco-koira.
”Teimme kompromissin. Annoimme koiralle italialaisen nimen, mutta kasvatamme sen suomeksi”, Pietiläinen sanoo.
Vaihto loppui toukokuussa, mutta Buda palasi syksyllä suorittamaan maisteriopintoja Suomeen.

Pietiläinen rakastaa Budan järjestämiä romanttisia yllätyksiä. Esimerkiksi tällaisia:
”Olin vaihtaribileissä ja juuri lähettänyt Andrealle viestin, että on hirveä ikävä. Pian sen jälkeen hän ilmestyi juhliin, vaikka hänen oli tarkoitus palata Suomeen vasta seuraavana päivänä.”
Buda oli päättänyt yllättää tulemalla päivää aiemmin kotiin.
Buda pitää Pietiläisen rennosta elämänasenteesta.
”Jutta on myös todella älykäs”, hän kehuu.
Vuosi sitten Pietiläinen lähti itse Erasmus-vaihtoon Espanjaan ja Buda palasi suorittamaan opintojaan loppuun kotikaupunkiinsa Milanoon.
Se oli suhteen vaikeinta aikaa. Etenkin Buda suhtautui tilanteeseen skeptisesti:
”Edellinen suhteeni päättyi siihen, kun tyttöystäväni lähti Espanjaan vaihtoon.”
Pietiläinen oli kuitenkin varma, että tämä suhde kestäisi puolen vuoden vaihtoajan.
Ja niin se sitten kestikin.

Maria Ruuska
Kuvat Teemu Granström