Dopamiiniräppäri

T:Teksti:

En oo koskaan hiljaa, en koskaan lue kirjaa, silti meikä on tämmönen lyyrinen ninja, riimitteli nuori ja lahjakas räppäri nimeltä Stepa kolme vuotta sitten 90 prossaa -nimisessä kappaleessa.
”Vähän kyllä hävettää, että sanoin niin”, Joni Stenbergiksi kastettu rap-artisti myöntää nyt puhelimessa kotoaan Tornion Kivirannasta.
Kaksi ja puoli vuotta sitten Sodankylän kasvatti muutti Kivirannan 1960-70-luvulla rakennettuun kerrostalolähiöön, missä tyypit syrjäytyy viikossa eikä sanavarastoon kuulu kiitosta.
Samalla muuttui koko elämä.
”Se alkoi, kun aloin opiskella. Olen saanut siitä hyviä arvoja ja nykyään otan enemmän vastuuta siitä, mitä biiseissäni sanon”, nuorisotyötä ja järjestötoimintaa opiskeleva räppäri kertoo.
”Olen nyt lukenut paljon kirjoja, ja se on tuonut syvyyttä maailman käsittämiseen.”
Muuttunutta Stepaa kuulee maaliskuun lopussa ilmestyneellä albumilla Made in Sodankylä. Se on vuoden parhaita suomirap-levyjä ja maamme rap-historian hyväntuulisin levy sitten Ruudolfin Doupeimmat Jumala seivaa -klassikon.

Made in Sodankylä sisältää dopamiinituotannon liikkeelle pistävää hiphopia ja hulluttelua, Stepa esimerkiksi kutsuu Kimi Räikkösen käymään Torniossa. Seassa on sujuvalla flow`lla esitettyä yhteiskuntakritiikkiä ja hätkähdyttäviäkin lyriikoita.
Oman navan tuijottamista on suomirap-lyriikka täynnä, mutta Stepa on Suomessa luultavasti ainoa, joka on tehnyt riimejä omien vanhempiensa avioerosta.
”On aiheita, joita ei uskalla ottaa käsiteltäväksi biiseissä”, Stepa sanoo.
”Huomasin levyä tehdessäni, että Vapaapäivä-videoni oli saanut yli
100 000 katsomiskertaa YouTubessa. Jos minua on kuunnellut 100 000 ihmistä, pitää vähän miettiä, mitä niille sanoo.”
Riimit Stepa kerää vihkoihin, joita on kertynyt jo toistakymmentä.
”Niistä voi sitten vanhana katella, että millainen ihminen sitä nuorena ollut.”

Levyn päättävä nimikappale on omistettu Sodankylälle, joka luuli nuorta räppäriä narkiksi, mutta jota Stepa siitä huolimatta yhä rakastaa, ja jonka tulevaisuudesta hän on aidosti huolissaan.
”Kun menee omaan kotikylään takaisin ja näkee baarissa tyhjän tanssilattian, niin onhan se huolestuttava merkki. Ennen siinäkin porukka tanssi. Kun ei ole töitä eikä koulutusta, miksi sinne jäisi edustamaan, että asunpa Lapissa”, Stepa sanoo.
”Tuskinpa tuo minun räppini Sodankylää pelastaa, mutta jos joku sitä kautta kuulee tilanteesta, niin homma on hoidettu sitten.”
Entä onko Räikkönen jo kuullut levylle jätetyn viestin?
”Olisi kyllä siistiä, jos Kimi yhtäkkiä soittaisi. Eittämättä nyt haluttaisi lähteä Monacoon.”

Kuka?

Stepa, 22
Asuu Tornion Kivirannassa kämppiksen kanssa.
Opiskelee yhteisöpedagogiaa Humanistisessa ammattikorkeakoulussa
Levylautasella Gil Scott-Heron I`m New Here. ”Vanha mies puhuu viisaita.”
Vuonna 2020: ”Asun varmaan samassa kämpässä Tornion Kivirannassa. Kämppikset ovat vaihtuneet.”

Matti Markkola