22. tammikuuta 2010
Teksti:

Finlandia-talossa on bileet. Juhlapuheet on pidetty, ja tumma-asuiset vieraat ryystävät pillillä kuohuviiniä. On innovaatioiden aika.
Dokumentaristi ja elokuvataiteen opiskelija Miia Tervo ei osallistu Aalto-yliopiston avajaisiin. Hän matkaa lapsuuden maisemissaan bussilla jäistä tietä Rovaniemeltä Utsjoelle.
”Yritin kuunnella avajaisia radiosta, mutta oli pakko sulkea lähetys, kun Matti Vanhanen alkoi horista Euroopan ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksuista”, Tervo kertoo puhelimessa.
Pohjoisessa on pimeää. Vastaan ajavien autojen valoissa näkyy vain lumisia puita. Pakkasta on 35 astetta.
”Aalto-yliopiston sedät eivät ymmärrä kusevansa vastatuuleen. Eikä se ryöpsähdä vain heidän päälleen vaan koko suomalaisen yhteiskunnan päälle.”

Pari vuotta sitten Tervo rustasi Taideteollisen korkeakoulun käytävän seinälle tekstin, jossa hän morkkasi huippuopiston miehiä. Hän oli kyllästynyt siihen, ettei opiskelijoita eikä henkilökuntaa kuunneltu huippuyliopistohankkeessa.
Seinäkirjoituksesta nousi äläkkä, jossa koulun johto nolasi itsensä.
Mutta mikä Aalto-yliopistossa sitten sapettaa?
Tervon mukaan kolmen keskitasoisen koulun yhdistäminen on suuri huijaus, jossa innovaatioiden sijasta kaupitellaan ilmaa. Asialla ovat ”kiiltävähampaiset sedät, jotka haluavat vain maksaa toisilleen parempaa palkkaa” ja jotka tunkevat Suomi-brändiä opinahjoon niin ahkerasti, että varsinainen sisältö on vaarassa.
Tervoa hävettää.
”Miten tässä voi hakea esimerkiksi vaihtoon, kun papereissa lukee Aalto-yliopisto. Eihän koululla ole minkäänlaista kompetenssia ja mainetta. Eikä mikään koulu voi nimetä itseään huipuksi, sellainen pitää ansaita”, Tervo sanoo.
Hän kertoo harkitsevansa koulusta eroamista.
”Olemme hävinneet taistelun. Voi joko jäädä katsomaan vastatuuleen kusemista tai lähteä.”

”What is love? Baby don`t hurt me, don`t hurt me no more.”
Vaaleahiuksinen tyttö seisoo tanssilattialla keskellä tyhjää yökerhoa. Punertavat valot pyörivät seinillä kuin vinksahtaneet planeetat.
Tervon uusin dokumentti Lumikko kertoo tytöistä, jotka etsivät rakkautta vääristä paikoista. Niistä alaikäisistä, jotka laittavat paljastavia herutuskuvia nettiin ja altistavat itsensä hyväksikäytölle.
”Kai siinä on pohjimmiltaan kyse läheisyyden ja rakkauden kaipuusta. Meidän vanhempien naisten, jotka ehkä myös ovat kokeneet saman, ei pitäisi sääliä näitä tyttöjä vaan puuttua asiaan ja sanoa, että vaatteet päälle ja respect yourself.”
Kyse on siitä vaikeimmasta lajista, itsensä rakastamisesta. Tämän tietää myös Pekka Sauri, jonka Yölinja-ohjelmaan yksi tyttö dokumentissa soittaa.
Saurin neuvo on ytimekäs: lakkaa tuhoamasta itseäsi.

Antti Järvi

kuka?

Miia Tervo, 29
Asuu Helsingissä vaikka asuisi mieluummin tuntureiden keskellä.
Opiskelee dokumentaarista elokuvaohjausta Taideteollisessa korkeakoulussa.
Yöpöydällä Sri K. Pattabhi Joisin teos Yoga Mala.
Vuonna 2020: ”Asun hirsitalossa jossain pohjoisessa, joogaan, hiihdän, kirjoitan ja potkuttelen potkurilla kauppaan.”