22. tammikuuta 2010
Teksti:

Lapsuus ja nuoruus olivat siinä mielessä elämäni parasta aikaa, että uskoin kuuluvani yläluokkaan. Syrjäisen pikkupaikkakunnan viiteryhmässä kuvitelman tueksi riitti se, että osasin pöytätavat, perheeni kävi Kanarialla kaksi kertaa (perävuosina) ja kunnan ainoa kansanedustaja lähetti joulukortin.
    Kun lähtee opiskelemaan, oma asema muuttuu uuden vertailuryhmän myötä ja harhaiset kuvitelmat omasta erityisyydestä rapisevat. Tein siinä vaiheessa luokkaretken. Alaspäin.
    Uuden nousun moottoriksi haen samastumisen kohteita ja ajattelen savolaisia tähtiä. Niitä on koko liuta. Kotipitäjäni kuuluisuuksista muistan äkkiseltään kirjailija Henrik Tikkasen isoisän isän Paavo Tikkasen. Paavo lähti kotoaan soutaen, kehitti sittemmin suomeen sanoja, perusti ensimmäisen suomenkielisen lehden ja nai suomenruotsalaiseen sukuun. Muun muassa.
    En peri rahaa enkä kiinteistöjä, ja minulta puuttuvat kartanonomistajien huolettomuus ja perijättärien riskinottokyky, mutta mitä sitten. Tikkanen osoitti – aika lyömättömällä tavalla tosin – että nen-päätteinenkin pärjää.

Väittävät, että niistä, jotka eivät menesty, tulee vasemmistolaisia luovuttajia (voi syyttää muita ja rakenteita) ja niistä, jotka menestyvät, kylmäkiskoisia oikeistolaisia (saa kiittää vain itseään).
    Minulla logiikka on aina ollut hieman toisenlainen. Arvioin muiden elämää ja epäonnistumisia suopeasti, etsin selityksiä ja pohdin taustavaikuttajia. Omaa elämääni roimin armotta oikeistolaisittain. Esimerkiksi huonosta palkasta syytän neuvottelutaidottomuuttani ja pätkätyöläisyyteni kertoo lähinnä saamattomuudestani ja siitä, että en yritä tarpeeksi. Olen oman onneni ja epäonneni seppä.
    Seuraa yhtälö. Jos olen vaikeuksissa ääri-individualisti, paavotikkasena kaiketi tukehtuisin itseeni ja erinomaisuuteeni. Olisin She-Sailas, joka julistaa henkilökohtaista sankaritarinaa: miten omin avuin voi kavuta perunakuopasta suomalaisen eliitin ytimeen. Tarmolla, taidoilla, lahjakkuudella, päättäväisyydellä, sinnikkyydellä.
    Pitkin hampain saattaisin tunnustaa, että suomalaisesta koulujärjestelmästä oli jotain etua.

Johanna Laitinen
Kirjoittaja on kustannustoimittaja.