11. joulukuuta 2009
Teksti:

On HYYn 141. vuosijuhlat.
Vanhan ylioppilastalon juhlasalissa on parisataa parhaimpiinsa pukeutunutta juhlijaa: kutsuvieraita, ylioppilaskunnan aktiiveja. Akateemiset kunniamerkit kiiltävät, vuosijuhlamestari laulattaa helangåreja ja sörnaigushia.
Mutta juuri nyt ei lauleta, sillä taiteilija Jani Leinonen pitää perinteistä puhetta isänmaalle. Puhe on sekava, mutta viihdyttävä. Kaikki olisi siis hyvin – ainakin, jos puheen pitäjä olisi Jani Leinonen. Oikea Jani Leinonen seisoo parvella, kuvaa puhetta videokameralla ja nauraa.
Se taitaa jäädä osalta juhlavieraista huomaamatta.
Muutenkin juhlat ovat värikkäät. Vapaa kirjoittaja Rosa Meriläinen pitää vuosijuhlaesitelmän siitä, kuinka seksiä harrastetaan, viinaa juodaan ja politiikkaa tehdään. Puheessa kannustetaan masturbointiin ja haukutaan muutama puoluejohtaja.
Loppuillasta on vielä puolen tunnin psykedeelinen kooste Ylioppilasteatterin taideparodia Deus Vultista.
Jossain vaiheessa Lalli kai surmaa piispa Henrikin.

Oli vuosijuhlien sisällöstä mitä mieltä tahansa, ohjelmanumeroja ei voi syyttää vuosisataisen perinteen tahrimisesta. Osa opiskelijoista kun erehtyy luulemaan, että asioiden tekemisestä toisin lankeaa jumalan tai ainakin Matti Klingen kirous. Kuvitelma on huvittava.
Todellisuudessa tapa viettää vuosijuhlia pöytäjuhlana juomalauluineen on peräisin 1990-luvulta. Professori Laura Kolbe muistuttaa usein, kuinka ylioppilaskunnan oikeistoaallon aikana nuoret kokoomuslaiset miehet toivat pöytäjuhlaperinteen HYYn vuosijuhliin osakunnista. Niihin aikoihin ylioppilaskunnassa tehtiin paljon muutakin hassua – kuten järjestettiin kymmeniä tuhansia nykyeuroja maksaneet Maamme-laulun 150-vuotisjuhlat Hartwall-areenalla.
Vuosijuhlat ovat historiansa aikana olleet milloin kahvikonsertteja, milloin cocktail-tilaisuuksia tai klubi-iltoja.
Tuskin Matti Klinge siis nytkään isommin hätkähti.

Kun nuoret ihmiset vaihtuvat opiskelijamaailmassa parin vuoden välein, ”historiasta” tulee noin viiden vuoden mittainen. Silloin on helppoa alkaa kuvitella, ettei HYY ole ajassa elävä nuorten ihmisten yhteisö, vaan jäykkä perinneyhdistys. Typeriä tapoja, vanhentuneita käsityksiä ja pönäkkää pelleilyä pidetään yllä, koska luullaan, että niin on aina tehty. Kuitenkin jokainen meistä voi jättää jälkensä ja vaikuttaa siihen, millaisia tapoja, arvoja ja asenteita vie toiminnallaan eteenpäin.
Mutta olkaa varovaisia.
Viiden vuoden kuluttua radikaali uudistuksenne on järjestönne pyhä perinne.

Veera Luoma-aho
päätoimittaja