Kirjalla on asiaa: Harmaakarhun sivallukset

Röyhkeä, monipuolinen, populisti, nero. Slovenian lahja maailmalle, psykoanalyytikko ja filosofi Slavoj Žižek (s. 1949) on kaikkea tätä.
1970-luvulta asti julkaissut Žižek on tunnettu ideologioita, taloutta ja elokuvahistoriaa ruotivista kirjoituksistaan. Taustalla vaikuttavat Freudin psykoanalyysiä kielitieteeseen yhdistänyt Jacques Lacan, Hegel ja Marx.
Žižek on monille akateemikoille punainen vaate, sillä hän mieluummin lietsoo hysteriaa kuin seuraa tapahtumia neutraalisti professorintuolistaan.
Hän on kuin nykyajan Sokrates, lainsuojaton kryptinen supertähti.

Hanna Kuuselan ja Kimmo Jylhämön toimittama Politiikkaa, idiootti! -pamfletti sisältää Žižekin iskevimpiä poliittisia tekstejä 2000-luvulta.
Žižek käyttää analyyseissään esimerkkejä laidasta laitaan: Zack Snyderin toimintaelokuva 300 (2006) on vertauskuva Afganistanin vastarinnasta Yhdysvaltojen hegemonialle, amerikkalainen laksatiivisuklaamainos taas esimerkki liberalistisen talousajattelun järjettömyydestä: ”Onko sinulla ummetusta? Syö enemmän tätä suklaata!”
Mikään ei ole pyhää. Pamfletissa Žižek esimerkiksi kutsuu vasemmistolaisen filosofikollegansa Antonio Negrin metaforia ”paskoiksi” ja elokuvaohjaaja David Lynchiä ”yksityishenkilönä idiootiksi”. EU:n kansanäänestyksiä hän pilkkaa demokratian irvikuvina ja nauraa Microsoftin perustaja Bill Gatesin tunnetulle avokätisyydelle: ”Ennen kuin tämän kaiken voi antaa pois, se on otettava.”

Filosofiksi Žižek on varsinainen mediapersoona ja karismaattinen puhuja, josta löytyy runsaasti materiaalia YouTubesta. Harmaantuvassa parrassa ja hikisessä tukassa hän tuo mieleen karhun. Sylki roiskuu ja kädet huitovat.
Helpoin tie Žižekin ajatuksiin ovat hänestä tehdyt elokuvat, kuten Sophie Fiennesin Pervert’s Guide To Cinema (2006), jonka Žižek käsikirjoitti ja jonka pääosassa hän näyttelee itseään. Elokuvassa Žižek ruotii lacanilaisen psykoanalyysin keinoin klassikkoelokuvia Chaplinin Kaupungin valoista (1931) Lynchin Lost Highwayhin (1997) eikä kaihda nostaa esille epäsovinnaisiakaan teoksia.
Esimerkiksi Jean-Pierre Jeunet’n Alien: Resurrection -elokuvassa (1997) on kohtaus, jossa kloonaamalla henkiin herätetty Ellen Ripley (Sigourney Weaver) löytää huoneellisen epäonnistuneita kloonejaan. Žižekin mielestä kohtaus paljastaa jotain itse todellisuuden luonteesta.
”Mitä me olisimme voineet olla mutta emme ole – nämä vaihtoehtoiset versiot vainoavat meitä.”
Tyylilleen uskollisena Žižek lopettaa suureen linjaukseen: ”Tämä moderni tunne synnytti elokuvan ainoana todella modernina taidemuotona.”
Slovenian harmaakarhu on puhunut.

Jutta Sarhimaa

Kimmo Jylhämö ja Hanna Kuusela (toim.): Politiikkaa, idiootti! Vastakkainasetteluja Žižekin kanssa. Into 2009.

VASTAA

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.