13. marraskuuta 2009
Teksti:

Osakuntien ilmoittamasta 5€‰500 eurosta suunnilleen 2€‰350 euroa tuli omasta varainhankinnasta, pääosin bileistä ja t-paidoista.
Oliko ne bileet kivoja? Saiko joku siellä? Miksei meitä kutsuttu?

HYYn Vihreät ilmoittaa vaalibudjetikseen 4€‰163,28 euroa. Siitä 472,21 euroa tuli seminaarin järjestelypalkkiosta.
Kävikö niin, että seminaarivieraat saunotettiin vaalilehdestä 150 euron ilmoituksen ostaneessa Arlan saunassa?

SNÄf kertoo kampanjansa maksaneen 4€‰000 euroa. Siitä 3€‰000 euroa tuli Sparbanksstiftelseltä eli Säästöpankkisäätiöltä.
Eikö ole hiukan epäreilua, että ruotsinkielisillä on aina kaikkia kivoja säätiöitä?

Ainejärjestöläisten HYAL väittää käyttäneensä kampanjaansa 3€‰277 euroa, josta oma varainhankinta, kuten haalarimerkkien myynti, kattoi 500 euroa.
Kuka merkit oikein osti? Entä kuka ompeli ne kiinni?
Help, lääkisläisten, eläinlääkisläisten ja oikislaisten vaalirengas, kertoo selviytyneensä kampanjasta 2€‰726,28 eurolla. Rahaa meni muun muassa Pykälän punssikahveihin. Olivatko anniskeluluvat kunnossa?

Helsingin Keskustaopiskelijat sanoo selvinneensä vaaleista 1€‰580 eurolla. Järjestö kertoo ottaneensa vastaan Keskustan Helsingin piiriltä Keskusta-karkkeja.
Oliko silloin karkkipäivä? Eikö äiti kieltänyt ottamasta karkkia vierailta sediltä?

Sitoutumaton vasemmisto ilmoittaa saaneensa 1€‰449 euron budjetistaan 350 euroa ”muilta yhdistyksiltä” ja 150 euroa ”yksityishenkilöiltä”. Mitkä tahot piiloutuvat näiden merkittävien summien taakse?

Opiskelijademarit kertoo budjettinsa olleen 948,74 euroa. Siitä 500 euroa lahjoitti Stadin Demarit ry. Mutta mistä ne sen rahan sai?

KD Helsingin opiskelijat ilmoittaa rahoittaneensa ehdokkaitaan yhteensä 16 eurolla, joka käytettiin yliopiston sermien yhteisjulisteisiin. Eikö nyt olisi voinut ihan vähän panostaa, häh?

Kokoomusopiskelijat eli Kansalliset Ylioppilaat ei suostu lainkaan avaamaan kampanjansa budjettia euroissa.
”Tulonlähteet on avattu kattavasti, se on mielestäni tarkoituksenmukaisinta”, kommentoi vaalipäällikkö Päivi Pulsa.
Millä tasolla on tarkalle taloudenpidolle kampanjansa perustaneen ryhmän oma taloudenpito?

Tsemppi Group palautti vaalibudjettiselvityksen juuri ennen lehden painoon menoa. Ryhmä sanoo käyttäneensä 384,10 euroa, siitä kategoria var. material (sweets, pins, duct tape etc) vei 92,62 e. Are there any funny nick names for duct tape in English similar to jesari or roudarinteippi?

Ninni Lehtniemi