Osakuntalaiset jyräsivät ehdokas­asettelussa

T:Teksti:

Tällä massalla osakuntalaisia menee väkisinkin paljon läpi. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon pyrkii marraskuun vaaleissa alustavien tietojen mukaan 362 osakuntalaista, noin sata ehdokasta enemmän kuin viime vaaleissa.
Ehdokkaidensa määrää kasvatti huimasti myös oikeus- ja eri lääketieteen opiskelijoiden yhteinen ryhmittymä HELP. Syvin sukellus puolestaan tuli Opiskelijademareille, joilla on puolet vähemmän ehdokkaita kuin viime vaaleissa.
Poliittisissa ryhmissä pelätään, että osakunnat ja ainejärjestöt lähtevät tilajaosta suivaantuneina vaaleihin suojelemaan vain omaa etuaan.
”Ehdokasmäärän kasvu johtuu sitoutumattomien järjestöjen keskinäisestä kissanhännänvedosta. Miksikäs ei, mutta on ylioppilaskunnassa vakavampiakin asioita kuin se, kuka saa minkäkin kopin mistäkin kerroksesta”, sanoo Opiskelijademareiden hallituksen puheenjohtaja Matti Niemi.
Osakuntien mukaan järjestöt eivät ole matkassa kostomielellä.
”Periaatteena on, että kaikki vanha pitää jättää taakse ja katsoa eteenpäin”, kertoo Osakuntien vaalirenkaan vaalipäällikkö Olli Nokso-Koivisto.

Ylioppilaspolitiikka näyttää kiinnostavan entistä useampia. Ehdokkaiden yhteismäärä on kasvanut viime vaaleista noin 14 prosenttia. HYYn Vihreiden vaalipäällikkö Senja Laakso uskoo tämän johtuvan siitä, että esimerkiksi uuden ylioppilastalon myötä ylioppilaskuntapolitiikasta on tullut näkyvämpää ja opiskelijalle läheisempää.
Riviopiskelijaan vaikuttavia päätöksiä on myös edessä. Joulukuussa edustajisto päättää ensi vuoden budjetista.
Ryhmissä uskotaankin, että vaalien keskeiseksi teemaksi nousee ylioppilaskunnan talous ja se, mistä säästöt revitään.
”Joko lähdetään nostamaan jäsenmaksua törkeän paljon tai sitten lähdetään tekemään isoja leikkauksia”, linjaa HELPin puheenjohtaja Ted Apter.
Opiskelijademarien Matti Niemi toivoo, että ennen vaaleja ryhmät kertovat konkreettiset ehdotuksensa taloudellisen tilanteen korjaamiseksi. Demareiden linja on, että jäsenpalveluista ei voi säästää, vaan säästöt on tehtävä järjestöpalveluista.
”Tässä ollaan syvässä suossa, ja sen suon nimi on Leppäsuo. Ongelmat lähtevät sillä millä ne ovat tulleetkin”, Niemi sanoo ja viittaa tilojen ulosvuokraamiseen.
Ainejärjestöjen vaalipäällikkö Sonja Virta hakisi säästöjä HYYn järjestämistä tapahtumista.

Vaaleissa nähdään myös uusia ryhmiä ja renkaita. Kokoomusopiskelijat ja kristillisdemokraatit ovat lyöttäytyneet yhteen Keskustaopiskelijoiden kanssa.
”Keskusta ja kokoomus ovat tehneet hyvää työtä Suomen hallituksessa, miksei toivottavasti myös HYYn hallituksessa”, sanoo Kokoomusopiskelijoiden vaalipäällikkö Päivi Pulsa.
Vaalien uudet tulokkaat ovat perussuomalaiset, joilta edustajistoon pyrkii kolme ehdokasta, ja Akateemiset piraatit, joilla on kasassa neljä ehdokasta.
Piraatit aikovat nostaa teemoiksi muun muassa yliopiston tuottaman tutkimustiedon vapauden ja kurssimateriaalin saamisen verkkoon.
”Haluamme nostaa esiin asioita, joihin muut ryhmät eivät ole kiinnittäneet huomiota”, kertoo piraattien varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti.

Antti Järvi
Kuva Teemu Granström

Ehdokkaat ryhmittäin

Ryhmä, (alustava määrä) 2009, 2007, Muutos
Osakunnat, 362, 258, +40 %
Pelastusrengas*, 131, 147, -11 %
Ainejärjestöt, 129, 112, +15 %
Maailmanpyörä, 120, 117, +3 %
HELP, 75, 24, +213 %
SNÄf, 42, 51, -18 %
Opiskelijademarit, 32, 66, -52 %
Tsemppi Group, 15, 25, -40 %
Akateemiset piraatit, 4
Liberaalinen vaaliliitto, 3, 2, +50 %
Perussuomalaiset 3
Liittoutumattomia 2
Yhteensä 918, 804, +14 %

* Kokoomusopiskelijoiden, KD:n Helsingin opiskelijoiden ja Keskustaopiskelijoiden uusi liittouma on anomassa keskusvaalilautakunnalta nimen vaihtamista. Vuoden 2007 lukuun ryhmien ehdokasmäärät on niputettu yhteen.

Kyllä Reima tietää: Imperiumin vastaisku

Hei, ei sen näin pitänyt mennä. Minulle kerrottiin jo sosiaaliantropologian peruskurssilla, että osakuntalaisuus on ”vanhentunut” opiskelijoiden järjestäytymisen muoto, jonka ainejärjestöläisyys syrjäyttää. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että imperiumi iskee takaisin.
Tietenkään pelkkä määrä ei takaa voittoa. Viime kerralla osakuntalainen ehdokas sai keskimäärin seitsemän ääntä, kun ainejärjestöläisillä vastaava luku oli 25. Aika-ajon jälkeen ennuste on siis ainejärjestöläisten HYAL yli 3€‰000 ääntä, osakunnat päälle 2€‰500 ääntä, jos vanhoilla linjoilla mennään. Toisaalta: jos luotetaan pelkkiin pyhiin muuttujiin, HELPin pitäisi saada ehdokasmäärällään liki 3€‰000 ääntä, eli uskokoon tätä ken haluaa.
HELPin ehdokasmäärän kasvu tuli minulle täytenä yllätyksenä. Lieneekö sairaanhoitajien palkkataistelu inspiroinut lääkäreitäkin yhteiskunnallisen vaikuttamisen tielle. Itselleni poliittisesti orientoituneesta lääkäristä tulee ensimmäisenä mieleen Josef Mengele. Isäni työkaveri tapasi sanoa lääkäreistä, että ensin ne tutkii, sitten ne tappaa.

Reima Launonen