30. lokakuuta 2009
Teksti:

Tunnen Jeesuksen, olenhan vanha Raamattuvisa-mestari. Jeesusta pidetään perin mukavana tyyppinä, mutta olen jo pienestä asti ollut hieman toista mieltä.
Raamatussa hänen käytöksensä on usein ylimielistä, ja hyviäkin tekoja siivittävät diivamaiset elkeet. Esimerkiksi kun opetuslapset pyytävät Jeesusta selittämään vaikeita vertauskuviaan, Jeesus tokaisee tylysti: ”Oletteko tekin yhä noin ymmärtämättömiä?”
Tai kun isä tuo epilepsiaa sairastavan poikansa parannettavaksi, Jeesus tuskastuu: ”Voi tätä epäuskoista ja kieroutunutta sukupolvea! Kuinka kauan minun vielä on oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä?”
Voi voi ja vali vali. Silti valittavakin johtaja on parempi kuin johtaja, jossa ei nähdä mitään vikaa. Sellainen meille syntyi pian vuosi sitten, kun Barack Obama valittiin Yhdysvaltain presidentiksi.

Menneenä sunnuntaina Helsingin Sanomien haastattelussa ulkoministeri Alexander Stubb tähdensi, että ”kansainvälinen politiikka on myös ilmapiirikysymys, ja Yhdysvallat luo sitä presidenttinsä kautta”.
Pikkuoravaa muistuttava ulkoministerimme on tunnetusti pähkinöinä Obamasta, niin kuin muutkin.
Vastikään julkaistussa The Guardianin kolumnissa toimittaja ja tietokirjailija Naomi Klein kuitenkin arvioi, ettei uusi toivon ilmapiiri ole pelkästään hyvä asia. Kleinin mukaan Obamalla on ollut huono vaikutus eurooppalaisten maiden päätöksentekoon.
Kleinin argumentaatio menee suunnilleen näin: Obaman taakse ryhmittymällä muiden maiden johtajat voivat laistaa vastuusta ja silti vaikuttaa edistyksellisiltä. He eivät tee ikäviä päätöksiä vaan asettuvat tukemaan USA:n tavoitteita, jotka yleensä ovat kunnianhimottomampia kuin Euroopan tavoitteet.
Yhtenä esimerkkinä Klein mainitsee ilmastonmuutoskeskustelun. George W. Bushin kaudella muut maat halusivat tehdä pesäeroa Yhdysvaltoihin ja näyttää esimerkkiä sitoutumalla Kioton sopimukseen. Nyt vaikuttaa siltä, että muu maailma on suostumassa Obaman vesitettyihin kompromisseihin.

Tunnistin ilmeen, joka Obaman kasvoilla oli, kun häntä haastateltiin Nobelin rauhanpalkinnon saamisesta.
Varmaan kaikki ovat elämässään saaneet kiitoksia, joita eivät ole ansainneet.
Niin minäkin. Muun muassa Raamattuvisa-menestystäni auttoi, kun hain vertaistukea yhteen yhdistämistehtävään naapuripulpetin tytöltä.
Siis lunttasin.
Ihmisillä on heikkouksia, niin minulla kuin Jeesuksellakin. Ehkä meidän pitäisi sallia sama Obamalle.
Pelkkä ihannoiva katse saa meidät sokeaksi, emmekä silloin välttämättä huomaa, mihin meitä ollaan taluttamassa.

Antti Järvi
Kirjoittaja on Ylioppilaslehden toimitussihteeri.