30. lokakuuta 2009
Teksti:

Yliopistollisen eläinsairaalan lattialla dobermanni Helmi koettaa vieraista hajuista huolimatta nukkua. Sen tassu on paketoitu. Helmi on raamikas koira, jolla on älykäs katse. Sen omistaja sen sijaan näyttää väsähtäneeltä.
Taksi tuo pihalle kuljetuskoppaa kantavan naisen, ja farmariauton takakontista hyppää koira. Kotiin jääneille soitetaan kireitä puheluita. Huoli koirasta saa ihmiset hermostuneiksi, jokainen toivoo lemmikilleen apua.
Mikä eläin tuonkin naisen pilkullisessa kassissa mahtaa olla?
Yhdeksältä eläinlääketiedettä opiskeleva Anna Suontama, 29, pyytää Helmi-koiran tutkimushuoneeseen. Koira on aiemmin päivällä ollut leikkauksessa ja nyt sen vointi on heikentynyt. Se on uupunut. Anna yrittää ottaa verinäytteen. Se on vaikeaa, suoni karkaa toistuvasti. Helmi näyttää siltä, että haluaisi kotiin omalle petipaikalle.
”Työvoitto”, Anna sanoo kun näyte on putkessa.
Sitten Anna suuntaa laboratorioon. Hän työskentelee ripeästi, käy jääkaapilla ja laittaa näytteitä koneisiin.
Joskus öisin on niin kiire, ettei ehdi ajatella, vaan vain tekee. Silloin looginen päättelykyky kärsii.
Anna ei ihan tiedä, mitä alun perin ajatteli alan olevan. Hän miettii, odottiko hän Kaikenkarvaiset ystäväni -brittisarjan luojan James Herriotin kaltaista elämää ja ajelemista maasturilla maaseudulla.

Televisiossa pyörivä Eläinsairaala-ohjelma on tänä syksynä tehnyt sairaalan toimintaa katsojille tutuksi. Moni lapsi seuraa ohjelmaa päivittäin.
Vaikka eläinlääkäri on monen tytön toiveammatti, Anna halusi olla lapsena taistelulentäjä. Ennen eläinlääketieteen opintojaan hän suoritti ekonomin tutkinnon.
Alanvaihdos vaati rohkeutta, mutta kannatti.
Nyt Anna suuntaa eläinlääkärin luo miettimään, mikä Helmillä voisi olla vikana. Huoneessa odottavat ohjaavat eläinlääkärit Piia Marttinen ja Gisle Sjöberg, jonka vuoro päättyy puolilta öin. Yöllä eläinsairaalassa harjoittelee kaksi kandia.
Kohta lapsi joutuu kokemaan menettämisen surun. Gislen edessä tutkimuspöydällä on suloinen marsu. Sitä ei voida auttaa. Keuhkokuume on kohtalokas, ja Gisle pyytää Anna avustamaan.
Kohta marsu lakkaa hengittämästä. Anna silittelee sen pehmoista karvaa hiljaisena, mutta hänen ajatuksensa ovat jo Helmissä.
Myöhemmin näemme käytävällä itkuisen lapsen vanhempansa kanssa.
Lapsille on parempi sanoa, että lemmikkiä yritetään hoitaa kuin että se täytyy nukuttaa.
Missään nimessä lapsille ei kerrota, että eläin olisi mahdollisesti voitu pelastaa, jos se olisi tuotu sairaalaan aiemmin.
Anna on opinnoissaan jo siinä vaiheessa, että hän voi tehdä eläimelle eutanasian. Vaikka Annasta ei saisi, joskus tulee itku. Etenkin, kun eläintä on hoidettu monta päivää ja siihen on ehtinyt kiintyä.

Gislellä on vihdoin aikaa Annalle. Vastausta ei tarjota opiskelijalle suoraan, vaan kysymysten kautta: Miksi glukoosi voisi olla noin alhaalla? Voiko koiralla olla sepsis? Mikä muu voisi aiheuttaa tilan? Stressi? Lääkkeet? Anna pohtii eri vaihtoehtoja.
Marsulla on sama syntymäpäivä kuin Annalla. Annan naputellessa sen tietoja koneelle Gisle kertoo jutun omistajasta, joka toi vastaanotolle kilpikonnansa. Kun hän nosti eläimen kopasta, lehahti sieltä välittömästi paha haju. Hän kurkisti otuksen kuoren alle ja huomasi, että se oli jo pitkälle mädäntynyt.
Omistaja kysyi Gisleltä, onko jotain vielä tehtävissä.
Kaksi ensimmäistä vuotta eläinlääketieteellisessä opiskellaan tervettä eläintä, sitten sitä, miten sairaudet näkyvät ja sen jälkeen miten niitä hoidetaan. Viidentenä opiskeluvuotenaan Annalla on menossa klinikkavaihe: vuosi kuluu kokonaan Yliopistollisessa eläinsairaalan hevossairaalassa ja pieneläinpuolella Viikissä sekä tuotantoeläinsairaalassa Mäntsälässä.
Työnkuvaan kuuluu usein muutakin kuin hoitaa eläimiä. Eläinlääkäri turvaa myös ihmisten hyvinvointia esimerkiksi kunnissa elintarvike- ja ympäristövalvonnan tehtävissä. Tähän valmentavat kuudennen opiskeluvuoden elintarvikehygienian opinnot.

Pian palataan taas Helmiin, joka jää yöksi teho-osastolle. Tässä sairaalassa on Suomen ainoa eläinten tehohoitoyksikkö. Anna täyttää kaavakkeen, jotta Helmi pääsee osastolle. Yleensä kandi tarvitsee siihen apua eläintenhoitajalta, mutta Anna osaa jo, koska on työskennellyt hoitajana kuluneen kesän.
Puolen yön jälkeen Annan potilaaksi saapuu kumeasti yskivä Netti. ”Netti on sielukas tapaus, se ei ole tavallinen koira”, omistaja vakuuttaa. Kun Anna haluaisi tutkia koiraa, se katsoo parhaaksi paeta tuolin alle. Ruualla houkuttelun jälkeen Anna saa kuunnelluksi sen sydäntä.
Voisiko Netillä olla sydämessä sivuääni? Sydänviasta voi aiheutua keuhko-oireita. Kun Anna kertoo epäilyistään, hän katsoo omistajaa suoraan silmiin ja puhuu rauhallisesti. Vaikka potilaiden virta on jatkuva, on Anna aidosti kiinnostunut jokaisesta.
Netti ja omistaja lähtevät Annan kanssa röntgeniin. Kotiin Netti lähtee diagnoosinaan sydämen vajaatoiminta.
Yöllä Anna ei ehdi yleensä huilaamaan tai syömään. Tai vessaan. Anna ei juo paljon kahvia, mutta vaikuttaa pirteältä ja murjaisee tavan takaa jonkin hauskan jutun. Kun hän viilettää odotushuoneen ohi, on sinne yleensä aina tullut joku uusi odottamaan. Tämä on ollut kuitenkin rauhallinen yö.
Aina välillä päivystyspuhelin soi. ”Se voi olla sellainenkin reissu, että joudutaan katsomaan eutanasian mahdollisuutta, jos jalat eivät enää kanna”, Anna sanoo puhelimeen.
Vuoroa on kestänyt kahdeksan tuntia ja saman verran on vielä edessä. Annaa väsyttää.
Koira, jonka omistajan kanssa Anna puhui puhelimessa, tulee huoneeseen toisen kandin sylissä. Huoneessa haisee uloste. Eläintä on vaikeaa katsoa. Sen auttamiseksi ei voida tehdä mitään. Se valmistellaan nukutukseen ja viedään omistajien kanssa toiseen huoneeseen. Hetken päästä kandi tuo sen takaisin, laittaa valkoiseen muovipussiin ja vie kylmiöön.
Anna sanoo eläimen kuoleman aiheuttavan joskus kiukkua, joka puretaan eläinlääkäriin. Piia kertoo, että välillä kandia kohtaan ollaan tällaisessa tilanteessa alentuvia.
Anna siivoa tutkimuspöydät. Sitten potilaaksi tulee Kisu. Kissa on ollut viime päivät omissa oloissaan, ei syö, juo tai käy laatikolla. Sillä on aiemminkin ollut ongelmia virtsaamisen kanssa. Anna hieroo käsiinsä feronomia, sen pitäisi rauhoittaa kissaa. Kisu ei kuitenkaan haluaisi tulla pois koristaan. Anna kehuu sen silmiä kauniiksi, mutta Kisu ei lämpene, vaan luimistaa korviaan.

Ohjaajan kanssa selviää, että Kisu pitää katetroida. Jännittävää, sitä Anna ei ole koskaan ennen tehnyt. Kun Anna on hakemassa sitä toimenpiteeseen, tapahtuu jotain muutakin ensimmäistä kertaa: Kisu raapaisee Annaa pahasti. ”Kynsi meni huulesta läpi”, hän sanoo ja huuhtelee haavaa.
Kun Kisu taas kammetaan kopastaan, varmistetaan vielä, että ikkunat ovat kiinni. Sen naamalle asetetaan Hannibal Lecter-tyylinen maski, jonka pitäisi rauhoittaa. Huulen haava alkaa hiljalleen turvota.
Anna toivoo naamaria itselleenkin.

Kun Kisun nukahtamista odotellaan, Anna ehtii nopeasti käydä labradorinnoutajiensa Fannyn ja Rositan luona. Koska yövuoro on pitkä, ne seuraavat omistajaansa töihin ja odottavat omassa kopissaan. Voi sitä riemua, kun ne näkevät Annan.
Koirat ovat tulleet viettämään Annan luo eläkepäiviään, Fanny on ollut kennelissä ja Rosita sijoituskoirana. Fannyn nisistä näkee, ettei ole pitkä aika, kun niissä roikkui monta nälkäistä suuta.
Anna heittää koirille keppiä. ”Älä ota tommosta naamaa”, Anna toruu Rositaa kun se katsoo murheellisena Annan lähtöä takaisin päivystyspuolelle.
Kisu on unten mailla ja valmis operaatioon. Puoli kolmelta Annalla menevät kissan ja koiran anatomiat hetkeksi sekaisin. ”Mistäs eläimestä sä nyt puhut”, Piia muistuttaa.
Anna keskittyy. Kissan pieni penis luiskahtelee kuitenkin toistuvasti kädestä. Sitten hän onnistuu.
Anna tuulettaa. Hän poistaa virtsaa ruiskulla, ja lopuksi rakko vielä huuhdellaan suolaliuoksella. ”Nyt voi taas hengittää”, hän huokaisee. Ohjaaja kehaisee Annaa taitavaksi kandiksi.
Annan mielestä hyvä eläinlääkäri osaa nähdä tarinoiden taakse. ”Aina ei voi kissa roikkua huulessa”, hän nauraa.

Mikroskoopissa Kisun näytteessä näkyy suorakaiteita, mutta Anna näkee siellä virtsakiteitä. Kisu heräilee kopissaan. Sen häntä tipahtaa kaltereiden välistä, kuin eläintarhan tiikerin konsanaan. Rohkeasti Anna menee pää edellä koppiin. ”Nyt lähdet kotio täältä”, Anna sanoo sille.
Mutta nyt Kisu ei enää haluakaan takaisin koriinsa. Anna ja Piia saavat sen sinne vaivoin.
Kello on neljä ja kohta aurinko nousee.
Hätäpäivystyksen puhelin soi jälleen.

Teksti: Johanna Mitjonen
Kuvat: Anna Vainio