04. syyskuuta 2009
Teksti:

Antti Raivion Skavabölen pojat nosti vuonna 1991 Q-teatterin menestykseen ja näytelmän kulttimaineeseen. Sen jälkeen käsikirjoituksesta on tullut suomalaisten teatterien suursuosikki.
Näytelmässä joskus mukana olleet kertovat miksi.

”Ohjaajamme halusi tehdä näytelmän, koska liikuttui siitä. Se, että ajauduin Rupertin rooliin, oli luojan lykky. Se on haastava rooli, ja näytelmän tekeminen yksi upeimmista kokemuksistani.
Skavabölen pojat on kertakaikkisen hieno kuvaus ihmisen heikkoudesta, mutta silti siinä on myös luottamusta ihmisyyteen. Se on rankka mutta elämää syleilevä teksti. Ja tietenkin myös hirveän hauska.
Näytelmässä on hienoa sen omakohtaisuus. Näkee, että se on teatterintekijän kirjoittama: siinä on valmiita näyttämötilanteita.
Itse asiassa Zaida [elokuvaohjaaja Zaida Bergroth] näki näytelmän ensimmäisen kerran Masalassa, kun kutsuin hänet sitä katsomaan.”
Mikko Hietanen, näytelmässä Rupert, Masalan nuorisoteatteri, 2004

”Kuopion ylioppilasteatterissa oli sinä syksynä paljon uusia ihmisiä. Ihastuimme tekstiin aivan tyystin. Näytelmä on minulle henkilökohtaisestikin tärkeä: Olen kotoisin Hyrylästä ja olin juuri muuttanut Kuopioon. Tunsin kaikki näytelmän paikat, tiedän jopa sen talon, johon näytelmän pojat Kauniaisista muuttivat. Vaikuttavin kohta oli veljesten verivalan vannominen.Näytelmän hemmetin hyvästä huumorista on jäänyt monia repliikkejä elämään. Esimerkiksi se kun veljet heittävät tikkaa ja toinen huutaa, että tyyppi heitti suoraan päähän.
Rupertia esittäneen Juha Pullin kanssa kutsumme yhä toisiamme Eetuksi ja Ruupeksi. Juha on juuri muuttanut Helsinkiin Teatterikorkeakouluun. Pitäisi soittaa sille ja ehdottaa, että kävisimme katsomassa elokuvan. Toisaalta oma kokemus on niin vahva, että onhan elokuvan näkeminen vähän monitahoinen juttu.”
Jari Pulkkinen, näytelmässä Evert, Kuopion ylioppilasteatteri, 2003

”Teksti on tavallinen tarina, raadollinen mutta silti lohdullinen. Katsojaa sattuu, kun se ensin on nauranut. Meillä oli proggiksessa vahva ryhmähenki, ja näytelmä tuki sitä yhteisöllisyyttä hyvin.
Se sytytti eloon koko Kellariteatterin, kellari oli juuri sellainen poikien maailma.
Muistan vieläkin monia repliikkejä: ”Kyllä sä tiedät kuka mä oon, saatanan latvajeesus!”
Ja: ”Jos näet, että joku lyö minua, lyö sinäkin.” Se oli oman roolihahmoni klassikko.
Näytelmä on täynnä aikamoisia onelinereita. Muistan kun kuuntelin verhoissa, kuinka yleisö aina takuuvarmasti repesi joissain kohdissa.”
Lauri Kukkonen, näytelmässä isä Kinnunen, Kellariteatteri, 2005

”Ehkä näytelmä sai merkityksensä myös siitä porukasta ja ajasta. Sen tekeminen oli kauhean intensiivistä: olimme aina harjoittelemassa tai samalla porukalla bilettämässä.
Mutta onhan Skavabölen pojat hieno ja samastuttava tarina. Siitä jäi meille valtavasti lentäviä lauseita: yhä vielä on yhtä hauskaa sanoa, että nyt syödään karkkia ja kuunnellaan kasettia.
Kävimme mieheni kanssa pari vuotta sitten katsomassa Q-teatterissa erään toisen Antti Raivion näytelmän vain muutama viikko ennen lapsemme laskettua aikaa. Näin Raivion lämpiön nurkassa ja silloin välähti, että eikö Eevert voisi olla hyvä nimi. Se tuntui hauskalta, sillä olimme tavanneet toisemme tekiessämme Skavaböleä. Mieheni rooli oli Keke, Jutan poikaystävä. Näytelmässä se kiusasi jossain leikkipuistossa pikkupoikia.”
Sini Jämsén, näytelmässä Jutta, Eteläsuomalaisen osakunnan teatteri- ja näytelmäkerho Esto, 1998

Veera Luoma-aho

Skavabölen pojat elokuvateattereissa 4. syyskuuta.