18. syyskuuta 2009
Teksti:

Sitten menen vessaan. Kolmipäiväisen kovavatsaisuuden jälkeen jööttiä tulee liiankin kanssa. 15-minuuttisen istunnon aikana ajattelen Pentti Saarikoskea amerikkalaisen nykykirjallisuuden suomentajana.”
Jani Saxellin iso kakka tukkii atlantalaisbaarin vessan. Pian sen jälkeen Saxell ja hänen matkatoverinsa häädetään baarista, jonka kuvaruuduilla pyörii oikeistolainen Fox-uutiskanava.
Saxellia kavereineen kehotetaan lähtemään, vaikka Saxell ei tunnusta syyllisyyttään pöntön tukkeutumiseen.
Hän arvelee lähtökehotuksen liittyneen siihen, että baarin väki sai tietää suomalaismiesten liittyvän lähistöllä käynnissä olevaan vaihtoehtoihmisten sosiaalifoorumiin.

Vaihtoehtoinen USA on matkakertomus niin hyvässä kuin pahassa. Kirja vie Vietnamin ja Irakin veteraanien, ympäristönsuojelijoiden, seksuaalivähemmistöjen, intiaanien, ay-liikkeen, afroamerikkalaisten ja latinoiden Yhdysvaltoihin.
Saxell vierailee Atlantan sosiaalifoorumissa, tutustuu New Orleansin kivuliaaseen jälleenrakentamiseen, New Yorkin tiede- ja taideihmisiin sekä Meksikon rajalla kohoavaan siirtolaisuuden vastaiseen muuriin. Maisemien ja liikkeiden kartoitus on kirjan kiinnostavinta antia.
Haastatteluihin ja raportointiin sekoittuvassa roadtrippailussa on se vika, että 500-sivuiseen teokseen mahtuu runsaasti täysin turhaakin fiilistelyä. Saxell kertoo yksityiskohtaisesti lastensa ja isänsä edesottamuksista, riidoistaan, krapuloistaan ja kihdistään.
Hän myös fanittaa estoitta haastattelemiaan kirjailijoita. Toisinaan fanitus tuntuu vievän koko kirjaprojektin sivuraiteelle. Esimerkiksi scifi- ja fantasiakirjailija Ursula Le Guinin haastattelu olisi ehkä sopinut johonkin toiseen teokseen.
Seattlen-vierailua kuvaavassa osiossa Saxell tulee kuin ohimennen kertoneeksi Kurt Cobainin elämäntarinan, eikä edes teeskentele, että se olennaisesti liittyisi kaupungin aktivistiskeneen 2000-luvulla.

Atlantan vessaepisodi sen sijaan kuuluu juuri tänne. Vaihtoehtoisen USA:n kartoitus on hyvä ja tervetullut ajatus, mutta sen toteutus on auttamatta vähintään vuoden myöhässä.
Kirjan pääteema, Yhdysvaltain monimuotoisuuden esittäminen ja mustavalkoisen USA-kuvan vastustaminen, on hyvä ja kiinnostava, mutta ajankohtainen se ei enää ole.
Barack Obaman Yhdysvaltoja on erittäin vaikea nähdä stetsonpäisten sotahullujen, kiihkokristittyjen punaniskaöljyjäärien monoliittina.
George W. Bushin kaudet jättivät jälkeensä talouskriisissä räpiköivän, syvästi jakaantuneen maan. Obaman hallinto jakaa vaihtoehtoväenkin mielipiteitä.
Lukija jää odottamaan tarkempaa analyysia maasta, jossa
sosiaalifoorumiväki ja Fox News -kansa eivät mahdu samaan baariin, olivat heidän vessaan jättämänsä jöötit minkä kokoisia tahansa.

Ninni Lehtniemi

Jani Saxell:
Vaihtoehtoinen USA.
Avain 2009.