Kansakunnan mekot ja kyyneleet

T:Teksti:

Se joka haluaa tietää, miten maa makaa, voi tuijottaa käyriä ja lukea tilastoja.
Mutta jos todella haluaa tietää kansakunnan hyvinvoinnista, pitää tarkastella lisäksi tekstiaineistoa, kuten blogitekstejä, puheita ja laulujen sanoja. Näin väittävät yhdysvaltalaisen Vermontin yliopiston tilastotieteilijät Peter Sheridan Dodds ja Christopher M. Danforth.
”Tällaista aineistoa voi käyttää eräänlaisena hyvinvoinnin kaukoaistimena”, sanoi Dodds The New York Timesille.

Onnellisuutta tai sen puutetta on tähän asti yritetty kartoittaa kyselyissä esimerkiksi ”miten menee” -tyyppisillä kysymyksillä. Niiden ongelmana on, että ihmiset tapaavat tilanteesta riippumatta vastata aina jotakuinkin ”ihan jees”.
”Jos ihmisiltä kysyy onnellisuudesta, he saattavat yrittää miellyttää haastattelijaa, tai heillä ei ole käsitystä siitä, ovatko he onnellisia”, Dodds arvioi.

Mutta katsotaan, miten Suomi ja suomalaiset todella voivat tekstien perusteella. Blogilistan kolmanneksi sijoittuva Paras aika vuodesta -blogi antaa maan tilasta hieman alavireisen kuvan.
”Mekon lisäksi tarvitaan enää hiukan tuota säteilevää energiaa, koska ei voi olla normaalia olla yhden (!!!) työpäivän jälkeen niin väsynyt, että on pakko ottaa viiden tunnin päiväunet selvitäkseen hengissä.”
Ongelmat näyttäisivät olevan ratkaistavissa laadukkaalla materialla: ”Ehkä tuo muodin jumalten maan päälle pudottama mekko ratkaisisi senkin asian.”
Toiseksi luetuin blogi, MouMou mouruaa, promotoi jyväskyläläistä kirpputoritapahtumaa.
”Myös tuunausopetusta ja stailausta eli ehdottoman muodikasta toimintaa luvassa!”
Siis yrittäjähenkisyys on voimissaan, mutta luksusbrändien näkymät surkeanlaiset.
Osassa kansakunnan psyykeä vallitsee riehakas onnellisuus:
”Ja tässä vielä yksi pikku juttu from London, himoitsemani Blythe-nilkkurit. Jäljellä oli tasan minun kokoni, voitte uskoa että hypin riemusta!” juhlitaan testipäivän luetuimmassa suomalaisblogissa, Nelliinan vaatehuoneessa.

Sama riemu kuvastuu Voicen latauslistan ykkösestä. Suomalaiset haluavat kuunnella eniten kappaletta Celebration, jossa Madonna tolkuttaa, että kaikki haluavat bilettää kanssasi. Mutta onko kyseessä sittenkin itsepetos?
Toiseksi ladatuimmassa Lauri Tähkän & Elonkerjuun Suudellaan-biisissä vakuutetaan jotenkin epätoivoisenoloisesti, että tänään suudellaan eikä murehdita ollenkaan huomista.
Mikäli tilastotieteilijöiden lingvistiseen koulukuntaan on uskominen, sopii toivoa, että kolmanneksi ladatuin, Chisun esittämä biisi on jo jyrkässä laskussa.
Siinä pullotetaan suomalaisten kyyneleitä ja myydään ne Baden-Badeniin suihkulähteisiin.

Ninni Lehtniemi