15. toukokuuta 2009
Teksti:

Malta mielesi ja ajattele strategisesti. Aggressiivinen spontaanisuus vain vaikeuttaa tilannetta.

Puhu luotettavina pitämillesi työkavereillesi mieluiten työpaikan ulkopuolella. Pyydä innostuneita puhumaan muille, ettei projekti näytä henkilökohtaiselta ristiretkeltäsi.

Listaa konkreettiset, saavutettavat tavoitteet: palkka, lomat, turvallisuus. Yleisistä ihanteista paasaaminen saattaa vain vieraannuttaa.

Jaa tehtäviä. Vältä vaikutelmaa, että pystyt korjaamaan yksin jokaisen ongelmat. Korosta, että kaikkien täytyy antaa panoksensa.

Järjestä kokous, jossa kaikki voivat tuoda esiin huoliaan ja ideoitaan. Tilanne on väistämättä kaoottinen, kun ihmiset pääsevät purkamaan turhautumistaan.

Julkistakaa pyrkimyksenne selkeän lentolehtisen muodossa. Jakakaa sitä työtovereille. Viimeistään nyt pomot saavat selville, ketkä yrittävät organisoitua. On tärkeää, että teillä on ryhmä, koska sitä vastaan on vaikeampi hyökätä kuin yksilöä.

Lähestykää ammattiliittoa. Päättäkää, mihin liittoon haluatte. Valitkaa delegaatio, joka lähestyy liittoa. Älkää silti astuko sivuun ja antako liiton byrokraattien hoitaa kaikkea. Ihmisten pitää tuntea, että heillä on johto käsissään, mutta myös ammattiliiton tuki.

Etsikää liittolaisia muista ammattiyhdistyksistä työpaikallanne. Listatkaa yhteiset huolenaiheet ja tavoitteet. Tämä varmistaa, että muut yhdistykset pyrkivät estämään rikkuritoiminnan, jos ryhdytte lakkoon.

Haastakaa pomot pienissä asioissa, kuten pukeutumismääräyksissä. Jos voitatte, ihmiset näkevät, että pystytte pitämään puolenne, ja toivottavasti liittyvät teihin. Jos ette voita, ihmiset näkevät pomojen kohtuuttomuuden ja toivottavasti liittyvät teihin.

Laajentakaa toimintaa. Siirtykää suurempiin vaatimuksiin. Valmistautukaa vastoinkäymisiin ja iloitkaa pienistäkin voitoista.

Ohjeet on julkaistu alun perin brittilehti Red Pepperissä ja suomennettuna kirjassa Paskaduunista barrikadille: Prekariaatin julistus (Like 2009).

”En laskisi kapinahengen varaan”

Helsingin yliopiston opiskelijat palvelualalla -järjestön Eetu Komsi kommentoi, kuinka brittien ohjeet sopivat suomalaiseen työelämään.

Annan propseja Red Pepperin korostamalle omatoimisuudelle ja ruohonjuuritason organisoitumiselle.
Keskeistä on nimenomaan olla määrätietoinen, rakentava ja kylmäpäinen. Tavoitteena ei kannata olla tyrannipomojen vaihtaminen vaan järjestelmä, jossa työntekijöiden asema on turvattu kulloisestakin pomosta riippumatta.
Työnantaja pyrkii usein luomaan kuvaa, ettei ongelmia ole tai että ay-toiminta hankaloittaa asioita ja huonontaa ilmapiiriä – riippumatta siitä, onko palkat maksettu oikein tai ilmapiirissä hävittävää.
Henkilökunnan järjestäytyminen parantaa ilmapiiriä ja työmoraalia. Ongelmien ratkaisuun saadaan toimivat käytännöt. Niiden puuttuminen tuottaa villejä vastarinnan muotoja, kuten työpaikalta varastamista tai sabotaasia.
Monessa kaupan alan työpaikassa ihmiset ovat vuosia luulleet, ettei sairaspäiviltä tarvitse maksaa lisiä tai että ylityöt hyvitetään samansuuruisena vapaa-aikana.
Jos ei tunne sääntöjä, voi vain luottaa pomon sanaan. Työnantajan ylimielinen suhtautuminen säädöksiin on järjestäytymättömissä työpaikoissa tavallista. Se on silti sama kuin jos työntekijä antaisi lompakostaan rahaa työnantajalle.
Suomessa on paljon töitä ammatillisen edunvalvonnan ulkopuolella, mutta valtaosalle työpaikoista löytyy alasta vastaava liitto.
Välttämättä ei tarvitse odottaa näin pitkään ennen kuin ottaa yhteyttä liittoon ja kysyy neuvoa. Järjestäytymisen aloittaminen soitolla liittoon helpottaa prosessia kummasti. Liiton mukanaolo nostaa työnantajan kynnystä härskimpiin vastatoimiin. Lisäksi liitto tarjoaa tietoa ja kertoo, mihin ongelmiin voidaan nopeimmin puuttua.
Red Pepper olettaa väärinkohtelun johtavan kapinahenkeen. Itse en laskisi sen varaan. Monet alistuvat ja muuttuvat vain varovaisemmiksi.”

Ninni Lehtniemi

Kuva Hans Eiskonen