15. toukokuuta 2009
Teksti:

Vapun Ylioppilaslehdessä (8/2009) oli etusivullekin päässyt artikkeli ”Kun rahat ei riitä”, joka käsitteli HYYn tappiollista taloutta.
Minusta olisi varsin mielenkiintoista tietää, kuinka paljon budjetista kuluu järjestötoiminnan rahoittamiseen – eli pitkälti yhteisillä rahoilla kustannettuihin bileisiin.
Kaikki kunnia juhlimiselle. Opiskelijoita on kuitenkin joka lähtöön, eikä kaikilla riitä intoa juhlia milloin missäkin pippaloissa. Siksi olisi perusteltua, että juhlimiseen käytettävät rahat kerättäisiin juhlijoilta järjestöjen jäsenmaksujen muodossa tai sisäänpääsymaksuina, eikä niitä kustannettaisi yhteisestä, kaikille pakollisesta HYYn jäsenmaksusta.
Tilanne on kuitenkin vähän sama kuin johtajien optioissa – järjestöaktiivit tuskin leikkaavat omaa rahoitustaan.

Jere Linnanen