15. toukokuuta 2009
Teksti:

Toive: Runsaan vuoden ikäinen lapsemme herää aamuisin varhain. Asiaa ei voi helposti korjata edes muuttamalla nukkumaanmenoaikaa, eikä kesäaikaan siirtyminenkään ole auttanut. Väsyttää niin pirusti. Tulisitko hakemaan lapsen sunnuntaina kello seitsemän ulos, että saisimme nukkua?

Jukka Huhta

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!
Kuura Venesmäki, 1, lapioi santaa ämpäriinsä hiekkalaatikossa aikaisin viikonloppuaamuna. Samaan aikaan monessa kodissa vasta hierotaan unihiekkaa pois silmistä ja aletaan keitellä aamupuuroa.
Kakku on valmis, mutta lopputulos ei leipurimestaria miellytä. Kuura taputtelee kasan kiltisti tasaiseksi. Hän näyttää kyllästyneeltä.

Kuura ei puhu suomea vaan vauvaa. Vaikka meillä ei ole yhteistä kieltä, Kuuran ilmeet, kädenliikkeet ja äänensävyt kertovat, mitä seuraavaksi tehdään. Herttaisen kuoren alta paljastuu määrätietoinen ja sinnikäs lapsi.
Kuura kohottaa kädet minua kohti. Hän ilmeisesti haluaa, että nostan hänet. Mutta minne? Laitan hänet takaisin rattaisiin, ja siirrymme sorsalammelle.
Linnut tulevat heti tekemään tuttavuutta ja kerjäämään pullaa. Kuura innostuu ja bongaa taivaalla kaartelevan lokin.

Sitten se alkaa. Itku! Tätä olen pelännyt. Kiiruhdan paniikissa keinun luo, mutta parin kiikun jälkeen Kuuran mielenkiinto häviää ja marina jatkuu.
Olemme vauhdilla matkalla kotiin. Rattaisiin tarvittaisiin ambulanssin vilkkuvalot. Itku voimistuu, mitä lähemmäs vanhempia mennään. Kotona Kuura tarrautuu äitiinsä. Hän tuijottaa minua ja on hiljaa. Isä saa tulkita, mitä lapsi ajattelee lapsenvahdistaan.
”Hän ei ole järkyttynyt mutta kaipaa selvästi tuttuun syliin”, Jukka Huhta analysoi.
Entä tulivatko vuoden univelat nukuttua tunnissa pois?
”Kiitos! Olen lähes pirteä.”

Sami Takala