03. huhtikuuta 2009
Teksti:

Mielleyhtymä Johanna Tukiaiseen on enemmän kuin vahva. Kertooko Leea Klemolan uusin näyttämöteos, sangen omaperäinen tulkinta Lulu-oopperasta (1935), ihan tarkoituksella tekstiviestikohun aiheuttaneesta kohustripparista?
No, ainakin Lulun ja Tukiaisen välillä on vahva vertauskuvallinen yhteys. Nykyaikaan siirretyn oopperan päähenkilö Lulu (Anu Komsi) on karvainen naisapina, puoliksi eläin ja puoliksi ihminen, joka on stailattu pinkkejä vaatteita ja pöyheää tekotukkaa myöten stripparin näköiseksi. Julkisuudesta nauttiva, prinsessasyndroomainen Lulu työskentelee sirkuksen vetonaulana, jota kaikki (miehet) toisaalta halveksivat ja toisaalta haluavat panna.

Klemola tekee siis alhaisesta juhlavaa – oopperaa.
Ei Lulu silti mikään helppo nakki ole. Groteski tulkinta tuulettaa suorastaan väkivaltaisesti oopperan esittämisen perinnettä.
Perinteistä Kokkolan oopperayhdistyksen esityksessä on vain musiikki. Radion sinfoniaorkesteri soittaa näyttämön takaosassa erotettuna varsinaisesta näyttämöstä läpinäkyvällä verholla. Etualalle on lavastettu lopun ajan Sirkus Schön kuhmuisine asuntovaunuineen, telttatuoleineen ja tyhjine kaljakoreineen. Niiden seassa oopperalaulajat kailottavat saksaksi monimutkaisia ihmissuhdekiemuroitaan.
Esitys on niin outo, että käsittämättömyydestään huolimatta se on maagisella tavalla viihdyttävä.
Lajin ja sukupuolen rajat on ylitetty. Yksi Lulun poikaystävistä on Apina (Lasse Penttinen) ja Lulun parrakkaan äidin (Robert McLoud) sukupuoli herättää myös kysymyksiä. Sukurutsa vain puuttuu – eläimiin sekaantumistahan koko esitys tavallaan jo käsitteleekin.
Merkittävin Lulun rakastajista on sirkuksen johtaja Dr. Schön (Hannu Niemelä), jonka kohtaloksi mahdoton rakkaus Luluun lopulta koituu. Tässä mielessä Lulu on klassinen tragedia, jossa on romanttinen pohjavire.
Mutta toisin kuin alkuperäisessä tarinassa, Lulu ei lopussa kuolekaan, vaan saa Tallinnassa ”melko hyvän elämän”.

Lulun ohjelmalehtiseen ja kohtausluetteloon perehtymällä juonesta ja Klemolan tarkoitusperistä saattoi saada edes jonkin käsityksen. Muuten ei. Välillä Lulua katsoessa mietti, että onko koko juttu vitsi.
Vittuileeko Klemola niin sanotulle ”oopperaväelle”?
Ja voiko tässä tosiaan nähdä jotain feminististä – Klemolahan julistaa, että hän on tehnyt Lulusta keikistelevän tyttörukan sijaan seksiä haluavan subjektin?
En ole varma, mutta hauskaa oli silti. Aihekaan ei ole yhtään pöllömpi. Lontoossakin valmistellaan oopperaa Playboy-malli Anna Nicole Smithin (1967-2007) elämästä.

Kokkolan oopperayhdistys Helsingin Kaapelitehtaalla: Lulu. Alban Bergin ooppera, ohjaus ja sovitus Leea Klemola. Rooleissa mm. Anu Komsi, Mati Turi, Hannu Niemelä, Lasse Penttinen.

Tähdet: 4/5

Anne Moilanen
Kuva Maarit Kytöharju