18. maaliskuuta 2009
Teksti:

Otetaan Suomen melkein paras kirjailija ja ohjaaja. Otetaan Kansallisen suuri näyttämö. Annetaan niille liikaa aikaa. Mitä tapahtuu?
Ensi-iltaan tulee suurmiesnäytelmä.
Siinä ovat mukana henkilöt Putin ja Dostojevski, Suomen viisain mies ja ihan oikeasti tyyppi nimeltä Media. Anna mun kaikki kestää!
Koko lähes kolmen tunnin jaaritus alkaa siitä, kun Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa kehitellään salaperäistä laitetta, jonkinlaista analysaattoria tai totuuskonetta. Sitten siirrytään lehden toimitukseen, jossa suunnitellaan Suomen viisaimman miehen haastattelua. Pitäisi selvittää, onko hän mahdollisesti kuolemassa, koska se olisi skuuppi.
Asialle pannaan arkistotoimittaja, joka uskoo olevansa Dostojevski, ja joka jossain vaiheessa, totuuskoneessa käytyään, ilmeisesti muuttuukin Dostojevskiksi. Ainakin aikalaiset uskovat niin. Sitten pidetään liuta erilaisia puhetilaisuuksia, joissa turhamaisten suurmiesten jaloissa pyörii teinejä ja muoti-ilmiöitä, kuten irtohäntiä.
Naisilta ei koskaan kysytä mitään, vaikka he olisivat paikalla olijoista mielenkiintoisimpia.

Kuka kukin on -näytelmä on sarja haahuilevia irrallisia kohtauksia. Kokonaisuudesta puuttuu jännite, eikä pääväite tule esiin.
Ikään kuin kaikki merkitys olisi esityksestä sironnut avaruuteen ja jäljelle jäänyt pelkkä metamerkitys, joku taso, jota käsitettävät ajatukset ovat ehkä edeltäneet. Nyt niitä voi vain aavistella.
Lavastuskin on hajonnut osiin. Suurikokoiset kirjaimet järjestyvät lavalla erilaisiin asetelmiin, muodostaen vasta ihan lopuksi sanat honour ja talk. Jättikirjainten sisällä, hiirenkolomaisissa onkaloissa, ihmiset elävät arkeaan.
Jos Kuka kukin on mitenkään toimii, niin hyvin pienissä aikajaksoissa, yksittäisten tilanteiden ja repliikkien tasolla. On vitsikästä, kun Putin (Jukka Puotila) tarkastelee tietokoneella Venäjän karttaa, joka menee epäkuntoon, ja soittaa nörtille, että mitäs nyt, multa hävis Tshetsenia. Yksi esimerkki siitä, että suurmiehiä ei ole. Ja että menestys on valhe.

Dostojevski-hahmo (Dick Idman) ja hänen metafyysiset pohdintansa herättävät silti jo suoranaista myötähäpeää. Miksi, voi hyvä Jumala, tämä filosofointi on pitänyt tehdä teatteriksi? Eivätkö nämä herrat kirjailijat ole saaneet tarpeeksi kertoa hienoista Dostojevski-ajatuksistaan toisilleen kapakoissa ja illanistujaisissa? Eivätkö he ole tarpeeksi juoneet viinaa? Tarpeeksi saaneet palkintoja? Miksi heidän on pakko piinata syyttömiä teatterikatsojia oman oppineisuutensa osoittamisella?
Näytelmän sanoma voisi olla: ”Olen muuten lukenut Dostojevskini.”
Argh!

Anne Moilanen

Kansallisteatteri: Kuka kukin on. Käsikirjoitus Kari Hotakainen ja Juha Lehtola, ohjaus Juha Lehtola. Rooleissa mm. Juha Muje, Dick Idman, Jukka Puotila, Elena Leeve.

Väliajalla kuullut vittuilut: ”Viiiiiltävä, postmodernistinen…”

Tähdet: 1/5