Mediakyttä: Radio Sanomatalo

T:Teksti:

Radio Helsinki muutti tammikuun lopussa Punavuoresta Sanomataloon.

Vastaava toimittaja Paula Salovaara, miten olette valmistautuneet hipsterien napinaan lopullisesta uskottavuuden menettämisestä?
    ”Tekemällä hyvää ohjelmaa. Me tehdään radio-ohjelmaa, ja se mikä seinä siinä on ympärillä, on aivan sama.”

Miten kaupunkikulttuuria aistitaan sieltä lasihökötyksestä?
    ”Meinaatko, että Punavuoren viidennestä kerroksesta sitä aistittiin paremmin? Meillä ei tehdä töitä yhdeksästä viiteen, vaan työntekijät ovat ulkona kaupungilla suurimman osan ajasta. Sanomatalossa on töissä pari sataa toimittajaa, joilta me saadaan paljon enemmän sellaista materiaalia ohjelmiin, mitä aiemmin ei voitu hankkia.”

Muuttuuko Aamu Punavuoressa -ohjelman nimeksi Aamu Sanomatalossa?
    ”Ei muutu. Olet noin 893:s, joka kysyy saman kysymyksen. Me juuri päätettiin nimi, mutta en muista sitä nyt. Siinä on aamua ja Helsinkiä.”

Suostuvatko kaikki toimittajat muuttamaan, esimerkiksi Ari ”Paska” Peltonen?
    ”Kaikki suostuvat täysin iloisina. Meillä on täällä mielettömän hieno studio. Se on jopa ilmastoitu, toisin kuin nykyään. Sanomatalossa ollaan kauhuissaan, että pelkäävätkö ihmiset tulla sinne. Arilla ei ole ongelmia, hän on ollut Yleisradiossa töissä.”

Matti Markkola