23. tammikuuta 2009
Teksti:

Henna Virkkunen (kok) ei koskaan kirjoittanut ylioppilaaksi. Opiskeluaikoinaan hän toimitti maakuntalehden lemmikkieläinpalstaa eikä nostanut kuukauttakaan opintotukea. Myöhemmin Virkkunen tutki toimittajakollegojen ministerien eroista kirjoittamia lehtijuttuja lisensiaatintyössään.
Joulukuussa hänestä tuli opetusministeri.

Julkifeministi Virkkunen aikoo uudessa tehtävässään paneutua siihen, miten suomalainen koulutusjärjestelmä voisi edistää paremmin tasa-arvoa.
Suurimpina ongelmina Virkkunen pitää sitkeää jakoa naisten ja miesten aloihin, naisten työllistymistä julkiselle ja miesten yksityiselle sektorille sekä näistä asioista johtuvaa palkkaeroa.
”Valtaosa niistä, jotka valmistuvat yliopistosta, on naisia. Korkeampi koulutus ei silti näy palkkatasossa,” Virkkunen sanoo.
Opetusministeri harmittelee myös sitä, että korkeasti koulutettujen naisten työuralle tyypillistä on epätyypillisyys: pätkätyöt, määräaikaisuus ja pienempi palkka.
”Se on yksi yhteiskuntamme iso kysymys, joka ei ratkea ainakaan sillä, ettei siitä keskustella. Mielestäni sitä täytyy pitää avoimesti esillä ja siihen pitää kiinnittää huomiota joka tasolla.”

Tasa-arvoisen koulutuspolitiikan mallia Virkkunen on valmis etsimään ulkomailta. Hän olisi valmis kokeilemaan esimerkiksi erillisiä opetusryhmiä tytöille ja pojille tietyissä aineissa.
”Joidenkin arvioiden mukaan yksilöt pääsevät paremmin esiin, kun oppilaita ei määritetä sukupuolensa, vaan yksilöllisten ominaisuuksien mukaan.”

Ministeri lisäisi tasa-arvotietoutta opettajien ja lastentarhanopettajien koulutukseen.
”Sukupuoliroolit ja -normit ovat hirveän syvällä kulttuurissamme ja ajattelussamme. On varmasti paljon tiedostamatonta siinä, miten opetusalallakin tyttöjä ja poikia kohdellaan. Tarvitaan paljon tietoisuuden herättämistä.”
Virkkusen mukaan tytöiltä odotetaan edelleen kiltin ja hiljaisen puurtajan roolia, kun taas pojille sallitaan enemmän.
”Naisen rooli on elämässä vielä usein vetäytyä ja väistyä miehen tieltä. Se ei välttämättä ole tietoista, vaan itsestään selvästi ajatellaan, että näin kuuluu menetellä. Tämä on varmaan sellainen asia, joka hitaasti muuttuu.”
Omia roolimalleja Virkkusella on kaksi: Mannerheim ja Madonna.

Henna Virkkusen visioima suomalainen yliopisto vuonna 2014 näyttää tältä:
Yliopistoilla on erityistieteenalat, joista ne ovat tunnettuja ja joita ne painottavat opetuksessa ja tutkimuksessa. Yliopistoja on yhdistynyt toisiinsa ja ne tekevät entistä enemmän yhteistyötä keskenään. Verkostot yltävät ulkomaille.
Opettajia on useampia yhtä opiskelijaa kohden, mikä parantaa opetuksen laatua. Euroopan unionin ulkopuoliset opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, mutta voivat kattaa ne yliopistojen tarjoamilla stipendeillä. Muille opetus on ilmaista. Aloituspaikkojen määrä suhteutetaan ikäluokkien kokoon työllistyminen mielessä pitäen. Mutta ei pelkästään:
”En näe, että tehtävänämme on kouluttaa ihmisiä pelkästään elinkeinoelämän tarpeisiin. Ihmisellä pitää olla myös mahdollisuus valita aidosti itseään kiinnostavia aineita.”

Virkkusen mukaan pelot keväällä eduskuntakäsittelyyn tulevan yliopistolain vaikutuksista ovat turhia. Uudistuksen pelätään kasvattavan ulkopuolisten rahoittajien valtaa yliopistoissa.
”Kyllä valtio jatkossakin kantaa päävastuun tutkimuksen ja opetuksen rahoituksesta. Mahdollisuus kerätä enemmän ulkoista pääomaa on tarkoitettu ekstraksi.”
Virkkusesta on tärkeää, että valtio tukee yliopistoja siirtymävaiheessa.
”Yliopistolle tämä on todella iso muutos siinä mielessä, että käytännön talouden pyörittämisestä tulee vastuu yliopistoille ja yliopistoista tulee itsestään työnantajia. Se vaatii paljon uudenlaista osaamista taloushallinnon ja henkilöstöhallinnon puolella.”
Moni epäilee, että yliopistoista tehdään uudistuksen myötä tutkimus- ja tutkintotehtaita.
Tämän Virkkunen tyrmää. Hänen mukaansa rahoitusjärjestelmän kriteereistä on päinvastoin tulossa nykyistä laadullisempia. Mittareiksi on tulossa sen kaltaisia asioita kuin opiskelija-
opettajasuhdeluku, opiskelijatyytyväisyys ja työllistyminen valmistumisen jälkeen.
”Nimenomaan halutaan siirtyä siihen, että tutkimuksen ja opetuksen laatu vaikuttavat rahoitukseen entistä enemmän. Ei pelkästään se, kuinka paljon valmistuu maistereita ja kuinka nopeasti.”
Myös pelon opiskelijademokratian vaarantumisesta voi Virkkusen mielestä unohtaa.
”Yliopistoyhteisön rooli korostuu tässä laissa todella paljon. Opiskelijat tulevat nyt myös tavallaan omistajiksi yliopistoon. Opiskelija tulee edustetuksi edustajiston kautta ja myös hallituksessa. Voi toki olla, että on yliopistokohtaisia eroja siinä, kuinka hyvin opiskelijoiden ja yliopiston johdon vuoropuhelu toimii.”

Yksi uuden ministerin ensimmäisistä ehdotuksista oli oppisopimuskoulutustyyppisen täydennyskoulutuksen ulottaminen korkeakouluopiskelijoihin. Tarkoituksena on kehittää yliopistojen täydennyskoulutusjärjestelmää ja samalla raivata tilaa uusille opiskelijoille.
”Opiskelijoiksi pyrkivien kannalta on aikamoinen ongelma, että niistä samoista aloituspaikoista kilpailee myös aikuisopiskelijoita, joilla on jo tutkinto, mutta jotka haluavat täydentää osaamistaan. Osa on sellaisia, joilla ei ole tarkoituskaan valmistua.”
Helsingin yliopiston vararehtori Hannele Niemi ehdotti hiljattain ratkaisuksi ilmaisen opinto-oikeuden rajausta yhteen tutkintoon. Virkkunen lyttää esityksen.
”Ongelma on siinä, että se ei anna mahdollisuutta siihen, että jos on tullutkin väärä valinta. Mielestäni koulutusjärjestelmässämme on tärkeää juuri se, että voi tehdä erilaisia valintoja ja on monia eri reittejä.”
Virkkunen itse on tästä hyvä esimerkki. 36 ikävuoteen mennessä hän on toiminut hevosten kouluttajana, toimittajana, tiedottajana, tutkijana ja kansanedustajana. Myös opintie on poikkeuksellinen: Virkkunen on filosofian lisensiaatti, muttei ylioppilas. Kansanopistovuoden jälkeen hän aloitti täysipäiväiset toimittajan työt ja pääsi opiskelemaan journalistiikkaa Jyväskylän yliopistoon. Keskisuomalaisen lukijat muistavat lemmikkieläinpalstan, jota Virkkunen piti 90-luvulla.
”Lapsena unelmani oli, että pitäisin joskus lemmikkipalstaa. Sitten Keskisuomalaisessa tuli uudistus ja sinne tarvittiin tällainen palsta. Tykkään tosi paljon eläimistä, ja palstaa oli kiva tehdä.”
Opinnot hoituivat työn ohessa. Opetusministeri ei ole nostanut kuukauttakaan opintotukea. Silti hän puhuu kiivaasti tuen puolesta:
”On häpeä, että opintotuki oli niin kauan niin matalalla tasolla ja että vasta viime elokuussa siihen saatiin korotus. Mielestäni tuen pitäisi olla kooltaan sellainen, että se mahdollistaisi päätoimisen opiskelun, ettei tarvitsisi sen takia tehdä töitä.”

Ninni Lehtniemi
Kuva Saku Soukka

”Suunta on oikea”

Ylioppilaslehti pyysi opiskelijajohtajaa kommentoimaan opetusministerin haastattelua.

”Loistavaa! Uusi opetusministerimmehän on radikaali. Tasa-arvon tila ei ole mikään uutinen, mutta on hienoa lukea ministerin ajavan tosissaan muutosta.
Mainitut lukukausimaksut ovat kuitenkin ristiriidassa nimenomaan tasa-arvon kanssa, ja säätiöyliopistoissa myös ulkopuolisten rahoittajien valta on valitettavan totta.
Uuden yliopistolain luonnoksen niin sanotuista yleisperusteluista kuuluu läpi elinkeinoelämän ääni. Siksi on rauhoittavaa kuulla, että jatkossakin on mahdollista valita myös ”aidosti itseä kiinnostavia aineita”.
Yliopistoyhteisö korostuu laissa, mutta ei niinkään autonomisena ja demokraattisena yhteisönä,
vaan koulutus- ja tutkimustehtaan johdettavina tuotannontekijöinä. Ylioppilaskuntien aseman vahvistaminen sekä rahoituksen tulevat laatukriteerit ovat tästä ilahduttavia poikkeuksia – suunta on
oikea. Myös täydennyskoulutuksen linjaukset kuulostavat hyvältä.
Opintotuesta olemme täsmälleen samaa mieltä. Muutenkin olen vaikuttunut ministerin tiedostavista ja kriittisistä kannanotoista. Maltan tuskin odottaa yhteistyön alkamista!”

Jussi Rauvola, SYL:n puheenjohtaja