Múmin menninkäinen

T:Teksti:

Kun suosittu islantilaisyhtye Múm esiintyi loppuunmyydyn Flow-festivaalin perjantain pääesiintyjänä elokuun puolivälissä, oli yksi bändikollektiivin jäsenistä poissa.
    Muutama kuukausi aiemmin äidiksi tullut yhtyeen laulajatar Ôlöf Arnalds oli hoitamassa vauvaansa kotonaan Reykjavikissa.
    Nyt Arnalds istuu helsinkiläisessä kahvilassa ja imettää.
    Arnaldsin oma Helsingin-visiitti alkoi syyskuussa ja on kestänyt jo yli kolme kuukautta. 11 kuukauden ikäinen Arikin on enemmän pieni taapero kuin vauva.
    Islantilaisen multi-instrumentalistin on tuonut maahamme perin yksinkertainen syy: hänen poikaystävänsä suorittaa vaihto-opiskeluaan Teatterikorkeakoulussa.

Alkuun perhe asettui HOAS:n kämppään Helsingin Kannelmäkeen.
    ”Ympäristö ei ollut oikein perheystävällinen. Se oli täynnä alle kaksikymppisiä bailaavia opiskelijoita”, Arnalds sanoo ja asettaa tuttia poikansa suuhun.
    Lopulta Arnaldsin pesue päätyi tuttavan avulla Espoon Tapiolaan. Hän kehuu kaupunginosan arkkitehtuuria ja raukeaa tunnelmaa.
    ”Tapiola on mukavaa vaihtelua Reykjavikille, missä asumme aivan kaupungin meluisassa keskustassa”, Arnalds sanoo.
    ”Viihdyn aivan hyvin lähiöäitinä”, hän nauraa.
    Suomesta käsin muusikko on seurannut kotimaansa talouskriisiä huolestuneena.
    ”Tavallaan olen hyvin onnellinen, että olen taiteilija tällaisessa tilanteessa. Taiteilijan on helppo mukautua kaikenlaisiin tilanteisiin. Olen tavallaan ulkopuolinen – silloin kun asiat menevät hyvin, mutta myös nyt kun asiat menevät huonommin.”

Vaikka äitiys vie suurimman osan Arnaldsin ajasta, hän on ehtinyt työskennellä myös musiikin parissa.
    Viulunsoittoa ja klassista laulua opiskellut muusikko julkaisi viime vuonna kehutun, Sigur Rósin kosketinsoittajan Kjartan Sveinssonin tuottaman soololevyn Við Og Við. Sen tiimoilta Arnalds teki muutaman keikan Suomessakin. Hänen maanläheinen islanninfolkinsa otettiin vastaan innostuneesti.
    Vaikka Arnalds keskittyy soolouraansa, hän ei ole hylännyt Múmiä.
    ”En ole varsinaisesti lopettanut heidän kanssaan työskentelyä. Tulin raskaaksi ja kun raskaus eteni pitkälle, lopetin keikkailun. Sitten sain lapsen, tauko piteni ja niin edelleen”, Arnalds selittää.
    ”En tiedä, milloin Múm aloittaa seuraavan levyn valmistelun, mutta olen varma, että olen siinä jollain tavalla mukana.”

Sitä ennen ehtii valmistua Arnaldsin toinen soololevy, jonka äänitykset alkavat tammikuussa perheen palattua kotimaahansa.
    Levyllä saatetaan kuulla vaikutteita islantilaisnaisen Suomen-vierailusta. Hän sanoo säveltäneensä kolme uutta kappaletta täällä ollessaan.
    Niiden syntymistä ei ole estänyt edes Suomen synkkä ja sateinen alkutalvi.
    ”Pidän sateesta ja pimeydestä. Silloin ihmiset ovat rauhallisempia.”

Kuka?

Ôlöf Arnalds, 28
AsuuEspoon Tapiolassa poikaystävänsä ja lapsensa kanssa.
Levylautasella Mozartin Requiem ja Babel-elokuvan soundtrack.
Vuonna 2018: ”Esiinnyn ison muusikkoryhmän kanssa ja olen oppinut soittamaan rumpuja.”

Matti Markkola