Suomi pärjää maailmassa vain osaamisella. Tämä mantra on sokaissut päättäjät niin, että Suomeen on koulutettu liikaa paperi-insinöörejä, softainsinöörejä ja kemistejä.
Nyt metsäteollisuutta on ajettu alas pari vuosikymmentä, it-teollisuutta vajaa vuosikymmen ja bioteknologian alaa viitisen vuotta.
Näille aloille valmistuneet kilpailevat pääsystä mihin tahansa hommaan, jossa on kyse siisteistä sisätöistä. Alkupalkaksi kelpaa melkein mikä tahansa, koska akateemisten ammattiliitot eivät ole vielä ymmärtäneet, että vähimmäispalkat ja niiden yleissitovuus ovat työehtosopimustoiminnan ydin.
Nämä korkeasti koulutetut ihmiset ovat esimerkki tilapäistön määrän kasvusta. Tilapäistöksi kutsun työikäisiä ihmisiä, jotka eivät tunne olevansa tukevasti leivän syrjässä kiinni.
Heitä on Suomessa paljon, määritelmästä riippuen 20-40 prosenttia Suomen työvoimasta. Heihin kuuluvat opiskelun ohessa tilapäistöitä tekevät ja ne korkeakoulututkinnon suorittaneet, jotka eivät ole päässeet töihin, joihin ovat tähdänneet.
Pääosa tilapäistöstä on muita kuin akateemisia. He ovat vasten tahtoaan ajautuneet pätkä-, silppu- ja osa-aikatyöhön tai työttömyyskortistoon.
Tähän joukkoon kuuluu myös suuri määrä siirtolaisia ja ne, jotka hoitavat päätyökseen kotitaloutta korvauksetta.
Jopa monet tyypillisessä työsuhteessa olevat voidaan lukea tilapäistöön, koska he jatkuvasti pelkäävät globalisaation, toimintojen järkiperäistämisen (!), uusien johtamismenetelmien, esimiehen oikkujen tai työkaverin vievän työtuolin altaan.
Tilapäistön ongelmia mikään taho ei ota vakavasti. Jotkut pätkätyöläiset, esimerkiksi puolue- ja ay-johtajat, kuuluvat yhteiskunnan eliittiin, ja eliitti kyllä pitää huolen toisistaan – jopa niin, että heistä voisi epäröimättä käyttää ilmaisua pysyväistö.
Tämä porukka on aivan viime viikkoihin asti väittänyt työllisyyden parantuneen, mutta unohtanut mainita, että työpaikan saaneet ovat olleet tilapäistöä, erityisesti osa-aikatyötä tekeviä.
Niinpä Suomessa tehdään 15 vuotta jatkuneen talouskasvun jälkeen yhä vähemmän työtunteja kuin vuonna 1989.
Seuraavina vuosina saamme seurata, miten tilapäistön määrä kasvaa, kun talouskasvu hiipuu.
Ja kun suhdannenousu aikanaan alkaa, Suomessa on enemmän huono-osaista tilapäistöä kuin nyt. Samalla tolkuttomia palkkioita nostavia pankkien, yritysten ja valtion johtajia on paljon.
Tasavallan halkeaminen jatkuu. Onko tämä ainoa vaihtoehto?
Globaalille talouskehitykselle suomalaiset eivät voi juuri mitään, mutta työpaikoilla ja yliopistoissa voidaan tehdä paljonkin.
Taitaa vain olla niin, että enemmistö alaisista ja alamaisista on niin asunto- ja kulutusluottovetoisen konsumerismin kahlehtimia, että he suostuvat mihin tahansa voidakseen jatkaa nautiskeluaan tavaroiden taikamaailmassa.
Kimmo Kevätsalo
