03. lokakuuta 2008
Teksti:

“Tässä teille täydellinen hakemus!”
Vaikka kuinka uskosi itseensä, ainakaan näin työhakemusta ei kannata aloittaa, neuvoo ammatikseen työntekijöitä rekrytoiva seniorpartner Pirjo Varjus-Pitkälä henkilöstökonsultointiyritys MPS:stä.
Yletöntä itsekehumista ei rekrytoijan silmiin osu onneksi usein. Valtaosa työhakemuksesta näyttää Varjus-Pitkälän mukaan nimittäin lähes identtisiltä. Samaa sanoo STT:n henkilöstöjohtaja Liisa Purovirta.
”Välillä tuntuu, että työhakemusten tekeminen on oppiaine koulussa”, Purovirta naurahtaa. Niin tarkasti hakemukset noudattavat samaa kaavaa.

Rehvastelun lisäksi työnhakijan kannattaa unohtaa liiallinen itsensä kuvailu. Varjus- Pitkälän mukaan monet hakijat sortuvat mitään sanomattomaan adjektiivihelinään omasta luonteestaan. Työnantajalle on turha kertoa olevansa aktiivinen, energinen tai kansainvälisesti suuntautunut, sillä niin sanovat kaikki. Rekrytointi- ja valmennusyritys Opteamin henkilöstöjohtaja Minna Vanhala-Harmanen on samoilla linjoilla.
“Ulospäin suuntautunut ja iloinen alkavat nykyään olla perusolettamuksia työntekijältä”, toteaa lukuisia yliopisto-opiskelijoita kauppa- ja ravintola-alalle tilapäistöihin rekrytoinut Vanhala-Harmanen.

Adjektiivirimpsun sijaan työnantaja haluaa tietää, mitä hakija oikein osaa. Napakasti tehty hakemus kertoo hakijasta enemmän kuin tämän omat kuvailut itsestään.
“Kuivakan ja lennokkaan tyylin yhdistelmä on hyvä välimuoto. Kannattaa kertoa omasta osaamisesta, mistä on kiinnostunut ja mitä toimittajana tavoittelee”, luettelee monia kesätoimittajia STT:lle rekrytoinut Purovirta hyvän hakemuksen elementtejä.
Jos itseään innostuu kuvailemaan, on ainakin osattava olla oikealla tavalla persoonallinen. Vanhala-Harmanen mieltyi naishakijaan, joka kertoi hakemuksessa olevansa “aggressiivisesti hoitovapaalta takaisin työelämään pyrkivä henkilö”. Määrätietoinen ote herätti rekrytoijan kiinnostuksen. Nainen sai paikan.

Työpaikkailmoitus kannattaa pitää hakemusta kirjoittaessa tiiviisti mielessä, muistuttaa Pirjo Varjus-Pitkälä. Hakemuksessa on osoitettava, että sen on sentään lukenut.
“Jos työpaikkailmoituksessa on asetettu kysymyksiä tai esitetty ominaisuuksia, joita hakijalta vaaditaan, vastaa niihin.”
Samoin neuvoo Opteamin henkilöstöjohtaja Vanhala-Harmanen.
“Jos kerran työnantajakin on joutunut miettimään, miten tiivistää työntekijältä toivotut ominaisuudet pieneen tilaan, työntekijän on oltava valmis tekemään samoin.”
Avoimet hakemukset, joista näkee, että samalla tekstillä on haettu moneen paikkaan, eivät rekrytoijiin iske. Pirjo Varjus-Pitkälän mielestä hakemuksesta pitää näkyä, että hakija on nähnyt hieman vaivaa.
“On otettava selvää yrityksestä ja mietittävä, miksi juuri minä olisin sinne hyvä.”

Hyvän hakemuksen resepti

Tuunaa tyyli. Mieti hakemuksen vastaanottajaa. Onko vastassa konservatiivinen virastomaailma vai kenties nopeatempoinen ja luova työympäristö? Rakenna hakemuksesi tyyli sen mukaan.

Sano suoraan. Kerro selkeästi, miksi haluat tehtävään ja mitkä asiat sinua siinä kiinnostavat. Kerro myös rohkeasti tavoitteistasi työuralla.

Vastaa kysymyksiin. Muista vastata myös ilmoituksessa olleisiin kysymyksiin tai peilaa itseesi niitä kriteerejä, joita hakijalta odotetaan.

Poseeraukset pois. Voit liittää hakemukseen kuvan itsestäsi, mutta muista, että sen on hyvä olla asiallinen kasvokuva.

Soita perään. Sitkeys kannattaa. Lähetettyäsi hakemuksen rekrytoijaan on hyvä olla vielä puhelimitse yhteydessä. Itsensä sopiva markkinointi on nykyään yhä tärkeämpää.

Lähde: Ylioppilaslehden haastattelemat asiantuntijat MPS:sästä, STT:ltä ja Opteamilta.

Maria Ruuska