17. lokakuuta 2008
Teksti:

Olisi mahtavaa olla Riku Korhonen. Sitä osaisi kirjoittaa erinomaisia aikalaiskuvauksia. Saisi elää pitkitettyä turkulaista nuoruutta ja hörppiä ravintola Uudessa Apteekissa belgialaisia vehnäoluita.
    Naiset katsoisivat uteliaina, ja lukemattomat miehetkin nyökkäisivät hiljaisen kunnioituksen.
    Luulin, että Riku Korhosen elämä on mukavaa, kunnes luin Gummeruksen kustantamasta Miehen rakkaus -antologiasta Korhosen henkilökohtaisen tilityksen Hyvästi, tytöt. Teksti on 12 sivua pitkä itkuvirsi siitä, etteivät tytöt tuhlaa katseitaan keski-ikäiseen mieheen.
    ”Mitä enemmän pohdin asiaa, sitä voimakkaammin tunnen, että seuraava eksistentiaalinen haasteeni on lopullisten hyvästien jättäminen tytöille ja sen tosiasian hyväksyminen, että tulen viettämään heteromiehen loppuelämäni aikuisten naisten kanssa”, 36-vuotias Korhonen kirjoittaa.
    Onko tämä ihailtavaa rehellisyyttä vai parodiaa ikääntymisen tuskasta? Se ainakin tulee selväksi, ettei Korhosella ole kaikki hyvin.

Suomalainen mies on kautta historian ollut epävarma rakastaja. Miesten novelleista ja esseistä koottu Miehen rakkaus -antologia ei tätä käsitystä mullista.
    Kokoelman miehillä on kotona vaimo ja lapset, mutta oikea rakkaus, tai mahdollisuus siihen, on jossain muualla. Tunteista on tietysti vaikea puhua.
    ”Paluureittikin on suljettu, lapset siitetty ja niistä huolehdittava lopun elämää”, murehtii mies Markku Pääskysen novellissa Matkan kuvaus.
    Mitä pitemmälle näitä nykymiehen rakkauden kuvauksia lukee, sitä selvemmin käy ilmi, että suomalainen mies rakastaa ennen kaikkea itseään. Itsesäälihän on itsekkyyttä.

Pitäisikö myös mieskirjailijoistamme huolestua? Mistä kumpuaa tämä omaan napaan tuijottelu? Siitäkö, että mieskirjailijat ovat päässeet Suomessa naiskirjailijoita helpommalla.
    Miehillä on ollut tilaa, oma huone, jossa kirjoittaa. Miesten tiukasti realismin rajoissa pysyvää kerrontaa on arvostettu, ja se on saanut runsaasti sivuja kirjallisuushistorioissa.
    Kustantamot lähtökohtaisesti olettavat, että kirjojen innokkaimpia lukijoita, naisia, kiinnostaa tietää miltä miehistä tuntuu.
    Ja onhan mieskirjailijan helpompi elää boheemin taiteilijamyytin hengessä. Viinaan menevä ja ihmissuhteissaan sekoileva mieskirjailija on kiinnostava tapaus, mutta viinaan menevä naiskirjailija pelkästään säälittävä.