Hyvä, paha yhteisö

T:Teksti:

Kauhajoen tragedian jälkeen on puhuttu paljon yhteisöllisyydestä. Yhteisöllisyys onkin niin tärkeä asia, että sen ei soisi muuttuvan silkaksi tyhjäksi mantraksi.
    Pahimmillaan yhteisöllisyys saattaa olla myös tukahduttava pakko. Kauhajoen kaltaiset verilöylyt ovat maailmalla tapahtuneet juuri sellaisissa pienissä kaupungeissa, joiden yhteisöllisyyttä on totuttu Suomessa ihailemaan.
    Sellaisia kaupunkeja tämä maa on täynnä, ja sellaisesta moni on tullut opiskelemaan Helsingin yliopistoon.

Opintojen alkua käsitellään usein kahdella tavalla: joko elämänmuutoksen ja ikävaiheen tuomana ahdistuksena tai elämän parhaan bileputken alkuna.
    Aika harvoin keskustellaan siitä, että monille opintojen aloittaminen on ennen kaikkea henkinen helpotus. Yhtäkkiä ympärillä on ihmisiä, jotka eivät pidä sinua ja kiinnostuksen aiheitasi omituisina tai vähäpätöisinä.
    Tunnen lukuisia ihmisiä, jotka vasta yliopistossa ovat saaneet tilaa kasvaa omiksi itsekseen.

On ehkä romantisoivaa sanoa, että yliopiston idea on älyllinen kohtaaminen. Yksittäisen opiskelijan ja tämän suoritusten sijaan yliopisto on kuitenkin perinteisesti ollut tiedeyhteisö, jonka jäseneksi opiskelija on otettu. Oikeastaan yhteisöllisyys on yliopistolla mitä luonnollisin olemisen muoto – mitataanhan koko tutkimuksen merkittävyys tiedeyhteisön vertaisarviossa.
    Itse asiassa yhteisöllisyys on tieteen tekemisen välttämättömyys. Uutta luodaan vain kyselemällä, yrittämällä ja erehtymällä. Se vaatii aikamoista rohkeutta. Rohkeus vaatii luottamusta ihmisiin ympärillä. Luottamus puolestaan on yhteisöllisyyden ydin.

Yliopisto taistelee myös väkivaltaa vastaan vain omalla olemisellaan. En oikein usko parhaan argumentin periaatteeseen enkä siihen, että yhteisöllinen keskustelu johtaisi konsensukseen ja totuuteen. On silti varsin arvokasta, että tiedeyhteisön lähtökohtainen oletus on, että toisen saa puolelleen hyvällä argumentilla, ei osoittamalla tätä käsiaseella.
    Yliopiston yhteisöllisyys on siis vapaaehtoisuuden ylistystä.
    Tämä kaikki on tietenkin ihanteellista puhetta. Massaluennoilla istuvien opiskelijoiden ja apurahoista keskenään taistelevien tutkijoiden todellisuus on kaukana haaveiden sallivasta, älyllisesti haastavasta ja kasvattavasta tiedeyhteisöstä.
    Mutta ainakaan yhteisöllisyyttä ei edistä, jos yliopistosta tulee silkka koulutuspalveluja tarjoava yritys ja opinnoista vain valmistumiseen tähtäävä putki. Ja yhteisöllisyyden kannalta on sääli, jos opiskelijoista tulee tiedeyhteisön täysvaltaisten jäsenten sijaan pelkkiä palvelua vaativia asiakkaita.

NIKSI

Lainaa lapsi. Ota iltapäiväksi hoitoon naapurin, kaverin tai sukulaisen perillinen. Lapsi on erinomainen tekosyy tehdä asioita, jotka vievät ajatukset pois tenttien, roskapankkien, kauhajokien ja omituisten amerikkalaisten varapresidenttien lietsomasta syysmasennuksesta. Ja lisäksi lapsi on ihan sairaan helppo voittaa Afrikan tähdessä.