30. toukokuuta 2008
Teksti:

Tämän lehden sivulla 20 on Mauno Koiviston haastattelu. Sitä tehdessäni kysyin 84-vuotiaalta presidentiltä muun muassa, mitä hän ajatteli seuratessaan Viron ja Venäjän viimevuotista patsaskiistaa.
    ”Minulla on hyvin täsmälliset mielipiteet siitä, mikä politiikassa kannattaa ja mikä ei. Kieltäydyn jyrkästi lausumasta niitä julkisuudessa”, vastasi vuonna 1994 eläkkeelle jäänyt Koivisto.
    Tämä ei yllättänyt. Ensimmäisinä eläkevuosinaan aktiivisesti keskusteluun osallistunut presidentti on vältellyt ulostuloja Tarja Halosen kaudella.
    Tosin vielä vuonna 2001 Koivisto kritisoi Venäjän idea -kirjassaan painokkaasti Suomen lähinaapurisuhteita rasittavaa halua rynnätä EU:n ytimeen, ”olla kaikkein federalistisimpia”.
    Nyt Koivisto kommentoi Suomen EU-pyrkimyksiä suopeammin:
    ”Suomi on syvemmällä Euroopan integraatiossa kuin Ruotsi ja Norja, joka ei ole edes ETA:ssa.
    Tämä osoittaa, että emme ole tarvinneet integraatioon mitään muiden Pohjoismaiden osalta.
    Olisin tyytyväinen siihen, missä olemme.”
    Tämä politiikasta. Puoli vuosisataa julkista yhteiskunnallista keskustelua riittää yhdelle miehelle. Enkä sitä paitsi haastattelut Koivistoa keskittyäkseni päivänpolitiikkaan. Ennemminkin kiinnosti kaikki mahdollisimman epäajankohtainen: lapsuus 1920- luvun Turussa, satamatyövuodet ja yliopiston opetukset.
    Valtaosa journalismista on, syystäkin, tiiviisti kiinni nykyhetkessä, ajan ilmiöissä ja ajankohtaisissa henkilöissä. Niihin ei kuitenkaan pidä ankkuroitua liian tiukasti. Muuten menettää arvokkaan perspektiivin siihen, miten tähän on tultu – ja tukun kiinnostavia tarinoita.

Matti Rämö