Suomettumisen syvimpinä vuosina jotkut nimesivät Kari Suomalaisen Suomen ainoaksi todelliseksi politiikan toimittajaksi. Helsingin Sanomien pilapiirtäjä sivalsi YYA-ajan poliittisia outouksia suoraviivaisemmin kuin kirjoittavat kollegansa.
Neuvostoliittoa vastaan oli tietysti helpompi uhitella vertauskuvallisen huumorin suojista kuin kirjoittaa syytökset uutisiin. Juuri siinä on poliittisten pilapiirrosten täky: huumori madaltaa kritiikin esittämisen kynnystä pakottamatta tinkimään sen terävyydestä. Karikatyyreillä onkin hyvät edellytykset avata uutta poliittista keskustelua.
Sellaista halusi epäilemättä avata myös brittisanomalehti Guardian tilatessaan hiljattain neljältä huippupiirtäjältä karikatyyrit John McCainista, Hillary Clintonista ja Barack Obamasta . Sääli, että suurimmalla osalla töistä ei ole paljoakaan tekemistä politiikan kanssa.
Rick Meyero witz, Barry Blitt ja Steve Brodner kuvaavat McCainia torahampaisena jyrsijänä, makeilevana keikarina ja isoposkisena dekkarihahmona. Clinton tuo piirtäjille mieleen isoahterisen jakkutädin, hysteerisesti hirnuvan hupakon ja pitkänaamaisen murjottajan.
Obama ei tunnu herättävän piirtäjissä minkäänlaisia mielikuvia. Meyerowitz ja Blitt kuvaavat häntä neutraaleilla silhueteilla. Brodnerin Omaba on kapeakalloinen honkkeli. ”Laihuudella viitaan siihen, että Obaman cv:tä pidetään hieman ohuena”, piirtäjä analysoi oivallustaan.
Anita Kunz edes yrittää linkittää potretteihinsa rahtusen politiikkaa. Hänen Mc- Caininsa on köynnöksen peittämä patsas,
”koska hänen ideansa ovat ajastaan jäljessä.” Kunzin Hillaryn reppuselässä roikkuu pikku-Bill.
Koska Obama edustaa piirtäjälle ”loistavaa tulevaisuuden toivoa”, hän on pukenut miehen supersankarin viittaan.
Avartavaa.
Olen lukenut läjäpäin Yhdysvaltain presidentinvaalitaistoa käsitteleviä juttuja, mutta silti pääehdokkaiden poliittiset ohjelmat ovat jääneet valitettavan etäisiksi.
Imagopolitiikan kulta-aikana ehdokkaat keskittyvät antamaan itsestään kuvan vahvana johtajana ja hyvänä tyyppinä. Tarinoihin mieltynyt media ottaa henkilö- ja mielikuvavetoisen politikoinnin auliisti vastaan ja käsikirjoittaa sen ympärille saippuaoopperan. Siinä ihmisten riitely saa usein suuremman painoarvon kuin asioiden riitely.
Parilta pilapiirrokselta ei voi odottaa poliittisen keskustelun kääntämistä. Silti pelottaa kuinka paljon Guardianin potretit tuntuvat kertovat poliittisen journalismin uudesta painopisteestä.
Matti Rämö
Kirjoittaja on Ylioppilaslehden toimitussihteeri.
toimitussihteeri@ylioppilaslehti.fi
