Syntisiä nautintoja: Hevimies tuomaroi euroviisuja kotisohvalla

T:Teksti:

Meillä on vaimon kanssa kotisohvalla oma euroviisutuomaristo. Teemme oman pistetaulukkomme ja joka pisteytyksen jälkeen kommentoimme esityksiä. Hyvälle artistille voi antaa myös superihqu- erikoismerkin.
    Ikinä emme ole osanneet antaa pisteitä viralliselle voittajalle. Esimerkiksi Laura Voutilaisen kanssa kävi surkeasti. Me nostimme sen korkealle, mutta eihän se päässyt sinne mainkaan.
    Lordista povattiin menestystä, mutta sen voittoon emme uskoneet.
    Lordia edeltävää surkea viisuhistoria on kansallinen häpeäpilkku.

On vähän noloa, että karaistunut hevimies seuraa euroviisuja. Se menee aika pahasti ristiin rokkikukon imagoni kanssa.
    Kyllä korvat kuitenkin kestävät viisukappaleita, kun niihin osaa asennoitua. Kun muistaa, millaiseen yhteyteen ne kuuluvat.
    Euroviisuista on sattuneesta syystä ollut paljon puhetta viime aikoina ja olen jakanut vanhan viisuinnostukseni bänditoverieni kanssa. Eivät ne ole minua lynkanneet, mutta katsoneet kyllä pitkään ja naureskelleet sellaista säälinaurua.

En muista tarkkaan, milloin viisuhuumani alkoi. Porukat ovat himassa seurailleet viisuja aina, ja sieltä se on jäänyt itsellekin jokavuotiseksi tavaksi.
    Kun aloimme vaimon kanssa katsoa euroviisuja, ajattelimme, että heittäydytään saman tien touhuun oikein kunnolla. Miksi vain seurata kilpailua, kun siihen voi myös osallistua.
    Viisustudiota voi verrata leffailtaan. Kumpaankaan ei kuulu alkomahoolia vaan limpparia ja popparia.
    Sitten mennään sohvan pohjalle oikein kunnolla.”

Sami Takala

Teräsbetoni euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa YLE TV2:ssa 20.5. klo 22.