04. huhtikuuta 2008
Teksti:

Ehkä se johtuu sotaisasta maailmanpolitiikasta, ilmastonmuutoksen pelon juurtumisesta mediaan tai tuottajien ideakapasiteetin kaventumisesta. Johtuipa mistä hyvänsä, ilmiö on selvä: 2000-luvulla on tehty harvinaislaatuisen väkivaltaisia elokuvia.
    Tyyppiesimerkkinä brutaalista hurjastelusta on esikuvaansa raakuudella nokittava kauhuelokuvan uudelleenfilmatisointi. Myös kidutuskuvasto on vahvistanut asemiaan väkivallalla pelaavissa lajityypeissä.
    Väkivallalla on helppo sokeerata, mutta se turruttaa nopeasti. Siksi veripalttua hyytävämpää – ja kiinnostavampaa – onkin totaalisen amoraalinen arvomaailma.
    Sellaista esittelee 1970-luvun vinksahtaneimpiin b-elokuviin kuuluva Candy Snatchers (1973). Koulutytön epäonnistuneen kidnappauksen kuvauksessa ihmisyyden viemäreitä eivät edusta vain uhrinsa kuoppaan hautaava kidnappaajakolmikko, vaan joka viimeinen aikuinen hahmo on kuin viettiensä viemä petoeläin.
    Candy Snatchers on eräänlainen epämiellyttävyyden ennätys – eikä sen tekemiseen ole tarvittu juurikaan graafista väkivaltaa.

Matti Rämö

Candy Snatchers Night visions -festivaaleilla 5.-6.4. Kino Engelissä (Sofiankatu 4). Festivaali alkaa 4.4. Lisätietoa: nightvisions.info.