07. maaliskuuta 2008
Teksti:

Zurab Khvistani, 23, Georgia

Georgian lehdistö on vapaampi kuin useimmissa muissa entisen Neuvostoliiton maissa. Viime joulukuussa, hieman ennen tammikuisia presidentinvaaleja, maassa puhkesi levottomuuksia. Niiden seurauksena presidentti julisti maahan hätätilan, keskeytti kaikkien yksityisten tv-kanavien uutislähetykset ja sulki kaksi kanavaa väliaikaisesti kokonaan. Imedi- tv-kanava ei ole aloittanut lähetyksiä uudelleen, sillä sen lähetysvälineistöä on tuhottu ja työntekijöitä uhkailtu.

”Sananvapaudella on hyvät ja huonot puolensa. Huono puoli on, että kuka tahansa voi sanoa mitä vain ja vaikuttaa ihmisiin, vaikka olisi väärässä tai valehtelisi.
    Georgian opposition presidenttiehdokas esiintyy joka päivä opposition tv-kanavilla väittämässä, että tammikuiset vaalit olivat vilpilliset, vaikka hänellä ei ole mitään todisteita. Ja ihmiset uskovat häntä, hänhän on fiksun näköinen mies.
    Silti minusta sananvapaus on oltava. Kuten Winston Churchill sanoi, `demokratia ei ehkä ole täydellinen valtiomuoto, mutta emme ole keksineet parempaakaan`.

Georgiassa on kaksi hallitusta tukevaa tv-kanavaa ja kolme opposition kanavaa sekä niiden välissä julkisen palvelun televisio ja radio. Hallituksen kanavat keskittyvät hallituksen aikaansaamiin hyviin asioihin, mutta kyllä kritiikkiäkin esitetään. Opposition kanavat puhuvat vain huonoista asioista, väittävät vaaleja vilpillisiksi ja syyttävät presidenttiä vaimonsa pettämisestä ilman mitään todisteita.
    Sanotaan, että valheita tarvitaan, jotta oppositio saa kannatusta Georgiassa. Jos argumentoi faktoilla, ei pärjää.
    Hallituksen ei tarvitse valehdella, koska on mahdoton olla huomaamatta, että kaikki Georgiassa on muuttunut paremmaksi ruusujen vallankumouksen 2003 jälkeen. Meillä ei esimerkiksi sitä ennen ollut armeijaa ja nyt meillä on alueen paras armeija. Poliisi oli todella korruptoitunut, enää ei ole juuri ollenkaan korruptiota. Valtion budjetti on nyt 12 kertaa suurempi kuin vuonna 2003 ja eläkkeet ovat kuusinkertaistuneet.
    Olin reilun vuoden uutistenlukija Georgian yleisradiossa, eikä minua koskaan painostettu mitenkään.
    Yksi opposition presidenttiehdokkaista, Arkadi Patarkatsishvili , omisti Imedi-tv-kanavan, joka osaltaan aiheutti joulukuiset mellakat. Se uutisoi asioita, jotka eivät perustuneet faktoihin. Kun hätätila oli julistettu loppuneeksi, kanava ilmoitti, ettei se enää aloita uudelleen lähetyksiä. Kukaan ei tiedä mitä tapahtui, mutta sillä saattoi olla jotain tekemistä sananvapauden rajoittamisen kanssa.”

Patarkatsishvili kuoli ilmeisesti sydänkohtaukseen muutama päivä haastattelun jälkeen.

Dilay Dede, 22, Turkki

Turkissa tuli vuonna 2005 voimaan rikoslain artikla 301, joka kieltää turkkilaisuuden, tasavallan, valtion hallintoelinten ja instituutioiden halventamisen. Ainakin 65 ihmistä, lähinnä toimittajia ja muita kirjoittajia, on tuomittu sen perusteella. Kuuluisin syytetty oli Nobel-kirjailija Orhan Pamuk, jonka syyte kuitenkin hylättiin. Suurin osa tuomioista on tullut aran kurdikysymyksen käsittelystä ja armenialaisten kansanmurhasta, jota Turkki ei tunnusta tapahtuneen.

”Sananvapaus ei tarkoita, että voit sanoa mitä vain. On asioita, jotka loukkaavat ihmisiä. EU-valtioissa sananvapaus on melko rajoittamaton, mutta niissäkin on lakeja, jotka kieltävät vihapuheen. Et saa mediassa loukata kansakuntia.
    Turkki seuraa Eurooppaa hieman jälkijunassa. Rikoslaissamme on se kuuluisa artikla 301. Monia kirjoittajia ja toimittajia on rangaistu sen nojalla. Mutta asiat ovat menossa parempaan päin. Hallitus, jota en muuten kyllä kannata, aikoo muuttaa lakia.
    En pidä siitä, että tavalliset ihmiset leikkivät professoria. Ne jotka puhuvat armenialaisten kansanmurhasta, eivät edes asu Turkissa, vaan Yhdysvalloissa tai Armeniassa. He eivät tiedä asiasta mitään. Toki voi olla pahoillaan, jos turkkilaiset ovat tappaneet ihmisiä. Mutta minä en ole tappanut ketään, ei minua pidä loukata. Ei ole loukkaavaa väittää, että kansanmurha on tapahtunut, mutta on loukkaavaa kutsua turkkilaisia koiriksi tai tyhmiksi.

Yksi turkkilainen poliitikko sanoi Sveitsissä, että armenialaisten kansanmurhaa ei tapahtunut, ja häntä taas rangaistiin siitä. Ranskassakin sen kieltäminen on rikos. En ymmärrä. Nämä kansanmurhanäkemykset ovat todella ristiriitaisia.
    Voit toki kieltää vaikka holokaustin, jos sinulla on esittää kunnon faktoja. Mutta niin ei pitäisi tehdä vain, koska sinulla on vahvoja tunteita jonkun ryhmän puolesta.
    Minua on sensuroitu kerran. Kirjoitin wikipedia-tyyppiseen nettiyhteisöön merkinnän koulutusta koskevasta lainsäädännöstä, ja se poistettiin. Mutta en kyllä uskaltaisi sanoa kaikkia mielipiteitäni ääneen, tämän kaiken kertomani takia. Olen aika iloinen, että tätä haastattelua ei käännetä englanniksi.”

Maria Shusharina, 21, Venäjä

21 toimittajaa on murhattu työtehtävissään Venäjällä sen jälkeen, kun Vladimir Putinista tuli maan presidentti maaliskuussa 2000. Useita Putinin hallintoa kohtaan kriittisiä tv-kanavia on lakkautettu ja sanomalehdistäkin monet ovat siirtyneet Kremlin sisäpiirin omistukseen tai valvontaan.

”Tavallaan Venäjällä on sananvapaus. Sensuuri lakkautettiin, kun Neuvostoliitto hajosi, ja uusi lainsäädäntö sallii yksityisomisteiset mediayritykset. Mutta silti luulen, että Venäjällä on yhä sensuuria.
    On toki paljon lehtiä ja internet-sivustoja, jotka kritisoivat Putinia . En silti usko, että Venäjällä ikinä julkaistaisiin mitään, mikä olisi hallitukselle todella haitallista.
    Tshetshenian sota on hyvin ristiriitainen aihe. Kukaan ei tiedä, mitä siellä todella tapahtui. Anna Politkovskaja ehkä selvitti jotain, mitä joku halusi salata. Ja nyt hän on kuollut. Olin järkyttynyt, mutta en yllättynyt. Hän oli mahtava toimittaja, hän halusi murtaa kaikki muurit, mutta tätä hän ei pystynyt murtamaan.
    Ei se tietenkään niin mene, että kaikki, jotka kritisoivat hallitusta, tapetaan. Politkovskaja oli poikkeustapaus, ei sellaista tapahdu joka kuukausi.

Kaikki tuntemani toimittajat Venäjällä ovat todella köyhiä. Useimmille heistä on tärkeämpää saada ruokaa kuin taistella totuuden ja sananvapauden puolesta.
    Minua ei pelota sanoa ajatuksiani ääneen, mutta monia vanhempia ihmisiä selvästi pelottaa. Se on varmaan jäänne Neuvostoliiton ajoilta. Omaa sananvapauttani ei ole koskaan rajoitettu. Olen työskennellyt muutamissa kulttuurilehdissä, joissa ei tarvinnut olla tekemisissä politiikan kanssa. Mutta ystäväni oli toimittaja suuressa pietarilaisessa sanomalehdessä ja välillä todella turhautunut, kun esimiehet editoivat jutuista pois kaikki arat asiat. Hän kirjoitti paljon sosiaalipolitiikasta, ja jos hallitus ei ollut onnistunut jonkin sosiaalisen ongelman hoidossa, sitä ei saanut kirjoittaa.
    En voi sanoa, että Venäjällä ei ole sananvapautta, koska kyllä meillä on. Jos haluat kirjoittaa jotain, sen kuin kirjoitat. Mutta sitä ei tiedä, mitä sen jälkeen tapahtuu. ”

Chen Liu, 24, Kiina

Journalistit ilman rajoja -järjestön vuosittain julkaisemassa lehdistönvapausindeksissä Kiina sijoittui viime vuonna 160. sijalle 166 maan joukossa. Noin 80 toimittajaa ja internetin käyttäjää on tällä hetkellä pidätettynä. Viime vuonna 180 ulkomaista toimittajaa joutui hyökkäyksen tai uhkailujen kohteeksi tai pidätetyksi. Myös internetin valvonta Kiinassa on ihmisoikeusjärjestöjen mukaan tiukentunut selvästi.

”Olen lukenut Falun Gong -liikkeestä Kiinassa vain sen, että hallitus suojelee lahkon jäseniä heiltä itseltään. Sanotaan, että he ovat hulluja. Olen nähnyt kuvia, joissa lahkon jäsenet sytyttävät itsensä tuleen Tiananmenin aukiolla.
    Olin ymmärtänyt, että asiat ovat näin ja kannatin siksi Kiinan hallituksen linjaa suhteessa Falun Gongiin.
    Opiskelen nyt Ruotsissa, ja täällä olen kuullut, että itse asiassa hallitus kieltää liikkeen jäseniltä uskonnonvapauden. Ja että itsensä polttaminen on vain protesti hallituksen harjoittamaa kidutusta vastaan.
    Ilmeisesti suurin osa kiinalaisista elää maailmassa, jonka oma hallituksemme on luonut. Se tuntuu surulliselta Kiinassa asuvien puolesta. He eivät tiedä mitään asioiden toisesta puolesta. Toki he voisivat lukea netistä, mutta tuskin heitä kiinnostaa muu kuin oma päivittäinen elämä.

Perinteiset viestimet eli lehdistö, tv ja radio ovat Kiinassa erittäin sensuroituja. Mutta sananvapaustilanne on muuttunut internetin myötä. Minun tietääkseni internet on vapaa kaikille kiinalaisille. Tosin olen kuullut, että Googlen hakutulokset olisivat erilaiset osoitteessa google.com ja google.ch. En ole lukenut siitä, mutta joku täällä Ruotsissa kertoi. Se saattaa olla nettisensuuria.
    Pahinta mitä toimittajalle voi Kiinassa tapahtua, jos hän kirjoittaa vääristä asioista on, että hän menettää työnsä. Ei mitään väkivaltaista. Korruptiota sen sijaan on paljon. Olen kuullut, että toimittajan ammatti on hyvä, koska siinä voi tienata paljon ekstraa. Mutta eivät toimittajat Kiinassa rikkaita ole. Olen miettinyt toimittajan ammattia, mutta tällä hetkellä en osaa sanoa tulevaisuudestani mitään.
    Kun lapsena sanoin, että puhemies on tyhmä, vanhempani kielsivät minua sanomasta niin. Mutta he eivät sanoneet, että olisin väärässä.”

Hanna, 25, Iran

Iranissa on Journalistit ilman rajoja -järjestön mukaan maailman neljänneksi huonoin lehdistönvapaustilanne. Sananvapausrajoitukset ovat tiukentuneet läpi koko 2000-luvun. Yli sata sanomalehteä on lakkautettu, satoja toimittajia pidätetty ja kansalaisaktivisteja vangittu, kidutettu ja karkotettu maasta. Hallituksen mukaan lehdistön tehtävä on raportoida ja tukea sen toimia, ei arvioida niitä. Hallitus on estänyt pääsyn yli 10 miljoonalle moraalittomana pitämälleen nettisivustolle.

”Jos puhuisin näistä asioista omalla nimelläni, minut voitaisiin hirttää Iranissa. Mutta en aio palata Iraniin, aion etsiä töitä Ruotsista.
    Sensuuri ei ole mikään uusi juttu Iranissa. Maassa on aina ollut ongelmia sananvapauden kanssa. Kun islaminusko levisi Iraniin, kaikki maalaukset ja veistokset kiellettiin, sillä ne olisivat olleet kilpailemista jumalan kanssa. Iranilaiset ovat fiksuja, he keksivät keinot kiertää tällaiset kiellot. He alkoivat suunnitella mattoja, joiden kuviot ovat symboleja kukille ja puutarhoille. Myös persian kieli on täynnä metaforia, joilla puhua kielletyistä asioista.

Nykyisin on internetyhteisöt ja kännykät. Kun Mahmoud Ahmadinejad valittiin presidentiksi, kännyköissä kiersi viesti, että vesijohtovesi haisee pahalta ja on myrkyllistä, koska Ahmadinejadin sukat kelluvat kaivossa. Välillä kännykkäverkot oli suljettu useiksi päiviksi näiden viestien takia.
    Iranissa internetin käyttöä valvotaan. Kaikki, mistä hallitus ei pidä, sensuroidaan. Facebookia tai YouTubea ei Iranissa ole. Jos kirjoitat Googleen sanan ”nainen”, et saa yhtään osumaa. Muuten miehet etsisivät pornoa netistä. On kuitenkin olemassa ohjelmia, joilla filtterit voi ohittaa. Nämä ovat yleisiä opiskelijoiden keskuudessa.
    Sananvapaus merkitsee, että voit ilmaista mielipiteesi poliittisesta ja sosiaalisesta tilanteesta ja uskonnosta ilman mitään suodatinta ja ilman, että siitä koituisi sinulle vaaraa.
    Jotkut pahat ajatukset voivat kasvaa, jos niille annetaan tilaa. Niin on käynyt radikaali-islamismillekin. Mutta jos ne kiellettäisiin, ihmiset tulisivat vain uteliaammiksi.
    Rasisteille ja natseille voisi suoda sananvapauden, mutta heidän ajatuksiaan esittelevän artikkelin yhteyteen voisi laittaa vaikka alaviitteitä, joista selviäisi, miten asiat oikeasti ovat. Niinhän tehdään myös, jos haastattelet vaikka mielisairasta. Artikkelissa kerrotaan, että hän on sairas.”

Joanna Palmén
Kuvat Karin Nauclér