Miksi kaikki harrastavat niin vimmatusti? Kokonainen kansakunta joogaa, huovuttaa, opettelee esperantoa ja dreijaa pää märkänä kerhohuoneissa ympäri maan.
Moinen puuhastelu tuntuu minusta turhalta. Eivätkö harrasteet ole vain luusereiden sijaistoimintaa, josta haetaan sisältöä silloin, kun elämässä ei ole mitään aidosti merkityksellistä?
Ikävä kyllä tätä logiikkaa seuraamalla minun elämääni ei näytä mahtuvan paljoakaan aidosti tärkeää. Viimeisen vuoden sisällä olen, jo olemassa olevien harrastusteni lisäksi, aloittanut thai-boxingin, ratsastuksen, lukupiirin, punttisalitreenit, NLP-opiskelun ja seinäkiipeilyn.
Nyrkkeilyn voin selittää sillä, että se tekee hyvää niskoille ja työkavereille, kun pääsen purkamaan aggressioitani hanskat kädessä. Ratsastusta en osaa selittää mitenkään, enhän edes pidä eläimistä. Yllättäen (tai ehkä juuri siksi) ratsastus on ollut kuitenkin uusista harrastuksista antoisin – olen todellakin ylittänyt mukavuusalueeni rajat paukkuen ja ilman passia.
Lukupiiri on mukava ja verkkainen harrastus, josta on kiva mainita ohimennen jollekin turhantärkeälle hyvänpäiväntutulle.
Seinäkiipeily turmelee kynnet, mutta 15 metristä katsottuna monet murheet näyttävät pienemmiltä. Erityisen pieneltä näyttää köyttä (ja henkeäni) pitelevä ihminen. Punttisalilla haisee hirveältä, mutta liha tottelee kuria ja sitä rataa päätyy joskus ilta- ja uimapukukuntoon.
Oudoin uusista ajanvietteistä on NLP eli neuro linguistic programming -kurssi. Syynä siihen on joululomalla podettu flunssa ja päämäärätön YouTubessa haahuilu. Ensimmäisen Derren Brown -klipin nähtyäni olin myyty.
Minäkin haluan hallita ihmismieltä, omaani ja muiden! Minäkin haluan saada ihmiset haluamaan sitä mitä minä heidän haluan haluavan!
Halusinpa mitä tahansa, on lopputulos joka tapauksessa se, että olen täyttänyt elämäni harrasteilla. Olen siis ihan samanlainen näennäispuuhastelija kuin kaikki muutkin.
Mutta asian voi – jos haluaa – nähdä myös niin, että olen tarvehierarkian huipulla. Perustarpeiden kuten ravinnon, suojan ja muiden itsestäänselvyyksien eteen ei tarvitse raataa kuin kolmasosa vuorokaudesta. Niinpä minulle jää runsaasti aikaa toteuttaa itseäni dreijaamalla, laukan vaihtoja opettelemalla ja ihmismielen saloja pohtimalla.
Tarvehierarkiasta teoriaa luonut Abraham Maslow olisi minusta ylpeä: puuhastelen, siis olen evoluution keulakoriste.
Iina Merikallio
Kirjoittaja on mainostyöläinen.
iina ( a t ) bobhelsinki.fi
