Palmén: Suomalaisten loistava kielitaito

T:Teksti:

Dix timbres de trois francs quatre-vingts, s`il vous plaît. Kymmenen 3,80 frangin postimerkkiä, kiitos. Lause soi päässäni yhä.
    Postimerkit Ranskasta Suomeen maksoivat tuon verran, kun olin 90-luvulla vaihto-oppilaana Ranskassa. Kun piti lähettää kirjeitä kotiin, kävelin postiin toistellen koko matkan mielessäni lausetta, jonka änkyttäisin nyrpeälle postin sedälle. Olisin mieluummin maksanut merkeistä neljä frangia, sillä niitä olisi ollut helpompi pyytää.
    Ruotsissa yllätän itseni usein tekemästä samaa. Matkalla kauppaan tai virastoon muotoilen asiani selkeäksi lauseeksi, jota toistan mielessäni kymmeniä kertoja.
    En enää pelkää, etten ollenkaan saisi postimerkkejä, mutta haluan välttää tyhmät kielioppivirheet ja lausua sanat mahdollisimman ruotsalaisesti, jotta en ihan heti paljastuisi hölmöksi. Sillä sehän minä tietysti olen, jos en osaa kieltä täydellisesti, eikö niin?

Usein perillä huomaan kuitenkin osaavani ruotsia paljon paremmin kuin minua palveleva myyjä. Asiakaspalvelu kun on Ruotsissa yhä enemmän maahanmuuttajien hommaa. Tietysti sitäkin parempi, että olen hionut viestini selkeäksi.
    Mutta miksi minä niin kovasti stressaan tätä kieliasiaa? Hyvänen aika, Ruotsissahan on yli miljoona maahanmuuttajaa, joista moni ei osaa ruotsia nimeksikään. Samat asiakaspalvelijat ja virkailijat joutuvat kommunikoimaan hymy huulilla heidän kaikkien kanssa, joten eiköhän minun kielitaitoni ole verrattain varsin kelpo.
    Sehän siinä onkin. Ruotsissa on totuttu huonoon ruotsiin (ja suomalaiseen aksenttiin). Suomessa ei ole totuttu huonoon suomeen.
    Huonon suomen puhujia on toistaiseksi todella vähän. Suomea puhutaan joko äidinkielenä tai ei ollenkaan. Useimpien suomenruotsalaistenkin suomentaito sijoittuu lähelle näitä ääripäitä.
    Siinä on meille malli myös vieraiden kielten puhumiseen: joko puhutaan täydellisesti tai sitten ollaan hiljaa.
    Ja hiljaahan me olemme mieluusti.
    Selitämme kyllä ylpeänä keskieurooppalaisille, että sujuvan englantimme salaisuus on dubbaamaton televisio, josta olemme pienestä pitäen kuulleet vierasta kieltä. Samaan aikaan olemme täysin tottumattomia kuulemaan epätäydellistä kieltä, oli kieli mikä hyvänsä. (Yksi poikkeus on: kun suomenkieliset poliitikot pakotetaan puhumaan ruotsia telkkarissa. Mutta kyllä niille sitten nauretaankin.)

Siitä tulee hauskaa, kun huono suomi yleistyy – sillä niinhän siinä käy. Saamme uusia murteita, eksoottisia lainasanoja ja hupaisia tilanteita.
    Mutta ennen kaikkea, huonon suomen puhujat toivottavasti rohkaisevat meitä syntyperäisiä suomenkielisiä. Ehkä me sitten uskallamme alkaa käyttää niitä neljää viittä kieltä, joita moni meistä on koulussa vuositolkulla päntännyt. Vaikka ne eivät aivan virheettömästi menisikään.

Joanna Palmén
Kirjoittaja opiskelee, urheilee ja toimittaa Tukholmassa.
joanna.palmen(at)helsinki.fi