Pohjoishaagalaisessa Nuorisokahvila Clubissa on tavallinen torstai-ilta. On rauhallista, jopa hiljaista. Viljami Kamaja, 15, ja Joonas Kukkonen, 15, pelaavat biljardia, videopeli pyörii screenillä yksinään. Välillä pojat pelaavat sitäkin.
Breakdance-treeneihin tullut Heidi Syrjälä, 16, rötköttää ruskealla nahkasohvalla. Syrjälän kaveri Sanna Väätäinen, 15, istuu viereisessä nojatuolissa. Seinät ovat kirkkaan vihreät, lattia valko-punaista shakkiruudukkoa.
Clubi on paikalla olevien nuorten mielestä hyvä paikka viettää iltaa. Aiemmin he kävivät Kannelmäen nuorisotalolla, mutta eivät enää.
”Kantsussa käy vain kakaroita”, Kukkonen toteaa.
”Kantsussa olen seniori. Tuntuu ikävältä, jos talossa ei ole oman ikäistä porukkaa”, Syrjälä jatkaa sohvalta.
Clubissa on nuorten mielestä mukavaa, koska siellä on rauhallista. Siellä on biljardipöytä ja myynnissä kahvia ja limua. Lisäksi tilan sisustus on nuorten itsensä suunnittelema. Kahvilankin he saivat perustaa itse.
Parasta Clubissa on kuitenkin, että toisin kuin useimmilla nuorisotaloilla, sillä on ikäraja.
Alle 15-vuotiailla ei ole tänne asiaa.
Juuri Clubin kaltaisia tiloja nuoret haluavat.
Se selvisi viime vuoden lopulla, kun Helsingin nuorisoasiainkeskus ja opetusvirasto järjestivät liki 300 nuorelle Avoin Foorumi -keskustelutilaisuuden. Nuoret kertoivat toivovansa esimerkiksi iän mukaan erikoistuneita paikkoja, joiden sisustukseen he pääsisivät itse vaikuttamaan.
Myös omia kahvilahankkeita on kinuttu jo kauan.
Toissa vuonna avatun Clubin luulisi siksi olevan hyvä ja suosittu kohtaamispaikka. Mutta ei. Viime vuonna Clubissa kävi vain 2 300 nuorta, vaikka paikka on auki keskiviikosta perjantaihin.
Nuoristotyötä tekeville kehno suosio ei silti ollut yllätys. Se, etteivät nuorisotalot ja -tilat enää houkuta nuoria kuten ennen, on tiedetty jo pitkään. Viime vuonna nuoret kävivät nuorisoasiainkeskuksen tiloissa 1,1 miljoonaa kertaa, kun vielä vuosituhannen vaihteessa käyntejä kertyi 1,5 miljoonaa.
Moni viettää aikaansa mieluummin kauppakeskuksissa, shoppaillen, litkien lattea, vetelehtien.
Tutkijakielellä tästä kaikesta puhutaan nuorison identiteetin muutoksena: nuoret ovat entistä yksilöllisempiä. Toinen suuri muutos on kovaa vauhtia kehittyvä teknologia. Nuoret elävät entistä enemmän myös virtuaalisesti.
Ja näissä muutoksissa nuorisotyön pitää pysyä mukana.
”Nuorisotyö ei voi väkisin yhteisöllistää nuoria, kun yksilöllisyyden eetos on niin vahva. Nuorisotyön on sopeuduttava ja muokattava itseään siihen, että nuoret eivät enää sitoudu samalla lailla kuin ennen”, sanoo Clubiakin tutkinut nuorisotutkija Mikko Salasuo.
Kun tutkijoilta, nuorilta, nuorisotyöntekijöiltä, virkamiehiltä ja poliitikoilta kysyy, millaista olisi uudenlainen, tulevaisuuteen katsova nuorisotyö, visioita – ja erimielisyyksiä niistä – riittää.
Ainakin yhdestä asiasta ollaan silti yhtä mieltä: nuorisotyö on tärkeää, ja nuoria on houkuteltava sen pariin. Pelkkä pleikkarin pelaaminen tai kadulla ja kauppakeskuksissa notkuminen ei riitä, vaikka nuoret itse niihin tyytyisivätkin.
”Kauppakeskukset eivät voi korvata nuorisotaloja. Nuorille täytyy olla myös sellaista toimintaa, joka ei perustu kulutukseen”, sanoo Helsingin nuorisolautakunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Johanna Sumuvuori (vihr.)
Myös nuorisokahvila Clubissa työskentelevä nuoriso-ohjaaja Sanna Väkevä korostaa vastapainoa kaupallisille palveluille.
”Meillä nuoret kohtaavat välittävän aikuisen, ja ovat varmasti päihteettömässä ja turvallisessa ympäristössä. Näitä asioita kaupalliset palvelut eivät välttämättä pysty tarjoamaan”, hän sanoo.
Jotta kunnallinen nuorisotyö voisi kilpailla kaupallisten huvien, shoppailun ja kahviloissa istuskelun kanssa, tarvitaan Väkevän mielestä uutta otetta mainontaan ja markinointiin. Samaa mieltä ovat myös Avoimen Foorumin nuoret. Foorumin ansiosta kaupunki onkin kutsunut nuoria ideoimaan parempaa mainontaa.
Nuorisotyöllä voidaan myös ehkäistä syrjäytymistä ja kasvattaa nuoria.
Kyllä, nuorisotyön tehtävänä on myös kasvattaa. Sen sanoo nuorisolakikin. Esimerkiksi nuorisotyöjärjestö Allianssin tehtävänä on ”edistää nuorten kasvua yhteiskunnan vastuullisiksi jäseniksi.”
Se kuulostaa juuri siltä, mitä nuoret eniten inhoavat: Avoimen Foorumin nuorten mukaan nuorisoasiainkeskuksen imago on tekopirteä ja holhoava.
Harva haluaa tulla kasvatetuksi vapaaajallaan, mutta kasvatustehtävästä on silti pidettävä kiinni. Nuorisotutkija Mikko Salasuon mukaan koulu ei pysty hoitamaan tätä puolta yksin.
”Koulu on nykyisin puristettu niin tiukasti palvelemaan talouskasvubuumia ja innovaatio-Suomea, että kansalaiskasvatus on siellä jäänyt hyvin vähäiseksi aiempiin vuosikymmeniin verrattuna”, hän sanoo.
Nuorisokahvila Clubissa työskentelevä nuoriso-ohjaaja Pekka Luomanmäki puolestaan painottaa erilaisten aikuiskontaktien tärkeyttä: nuorella on erilainen suhde vanhempiin ja opettajiin kuin nuoriso-ohjaajaan.
”Nuoriso-ohjaaja on aikuinen, jolle nuorella ei ole velvoitteita.”
Luomanmäki vastaa Clubin musiikkitoiminnasta. Joka toinen perjantai Clubilla esiintyy kaksi bändiä. Hän on muutenkin musiikkimiehiä, sillä hän soittaa bassoa Sir Elwoodin hiljaisissa väreissä.
Juuri Luomanmäen kaltaisiaan ihmisiä pitäisi saada nuorisotyöhön lisää, ainakin tutkija Salasuon mielestä.
”Työssä on entistä enemmän käytettävä nuorisotyöntekijöiden omia kiinnostuksen kohteita ja työn ulkopuolelta hankittua pääomaa”, hän sanoo.
Nuoret ovat motivoituneempia, kun muusikkotaustainen nuoriso-ohjaaja vastaa bänditouhuista ja innokkaana kotileipurina tunnettu ohjaaja kokkikoulusta.
Salasuo haluaisi, että nuorisotyötä tehtäisiin tulevaisuudessa myös entistä enemmän yhdessä.
Nyt samaa asiaa tekevät omilla tahoillaan ja tavoillaan sekä kuntien virallinen nuorisotyö, eli Helsingissä nuorisoasiainkeskus, ja kunnassa toimivat järjestöt, esimerkiksi urheiluseurat.
Yhteentörmäyksiä syntyy.
”Kärjistetysti sanoen osa hallinnon toimijoista näkee tilanteen kilpailuna nuorista. Ei haluta rakentaa yhteistyötä, jotta omat kävijämäärät eivät putoaisi. Resursseja kun saadaan kävijämäärien mukaan”, Salasuo sanoo.
Hän kertoo esimerkin elävästä elämästä.
Helsinkiläinen urheiluseura halusi järjestää maahanmuuttajanuorille ilmaisia jalkapallovuoroja ja kertoi niistä muun muassa nuorisotalon ilmoitustauluilla. Kyseisellä nuorisotalolla ilmoitukset kuitenkin poistettiin, koska kurssi koettiin kilpailevaksi toiminnaksi.
Nuorisotoimenjohtaja Lasse Siurala sanoo, että ainakaan hänelle asti ei ole kantautunut tietoa julisteiden poistamisesta. Hän kuitenkin myöntää, että tietynlaista kilpailua saattaa olla.
”Tietenkin kunnallinenkin puoli pyrkii kiihkeästi parantamaan palveluitaan. Mutta ei ideana ole, että resursseja käytetään kilpailuun.”
Siurala muistuttaa myös, että kaupunki rahoittaa jo nyt oman nuorisotyönsä lisäksi järjestöjen nuorisotyötä noin miljoonalla eurolla vuodessa. Helsingissä toimii yli 400 erilaista nuorisojärjestöä, ja lisäksi myös nuorten omat ryhmät voivat saada tukea kaupungilta.
Kaiken kaikkiaan Helsingin nuorisotoimen vuosibudjetti on noin 24 miljoonaa euroa. Summa on pysynyt Helsingissä viime vuosina kutakuinkin samalla tasolla, eikä suuria lisätuloja tai säästöpaineita ole tiedossa tulevaisuudessakaan. Sen sijaan valtion panostus nuorisotyöhön on kasvanut viiden viime vuoden aikana räjähdysmäisesti 21 miljoonasta 45 miljoonaan euroon. Tämä on tuonut lisätuloja etenkin järjestöille. Nyt ollaan suurinpiirtein samalla tasolla kuin ennen 1990-luvun lamaa.
Tulevaisuudessa tarvitaan silti yhä monimuotoisempaa nuorisotyötä, ja sitä on tehtävä myös aivan uusissa paikoissa.
Esimerkiksi internetissä.
Verkkonuorisotyön tarve huomattiin erityisesti viime vuoden lopulla Jokelan koulusurmien jälkeen. Verkossa voisi kohdata nuoria, joita perinteinen nuorisotyö ei tavoita.
Nyt nettityön tärkeyttä korostavat kaikki: nuorisotoimenjohtaja, nuorisotyöntekijät, tutkijat – ja nuoret itse.
”Suomi on edelläkävijä verkkonuorisotyössä, mutta silti olemme jäljessä siitä, missä meidän pitäisi olla”, tutkija Salasuo sanoo.
Tähän mennessä laajin nettityöhanke on Netari. Netari on 13 kunnan yhteinen hanke, jossa nuorisotyöntekijät jalkautuvat virtuaalisesti nuorten suosimiin nettihengailupaikkoihin IRC-galleriaan ja Habboon. Habbossa esimerkiksi Rainuja Taiga-Tuuli-nimisten hahmojen takana on Helsingin nuorisotoimen työntekijöitä. Netari päivystää Habbossa kolmena iltana viikosta.
Kävijöitä riittää ruuhkaksi asti.
Habbon nuorisotilassa tehdään samoja asioita kuin perinteisessäkin nuorisotalossa: hengaillaan, keskustellaan ohjaajien kanssa tai järjestetään vaikka tanssikilpailu – virtuaalisesti.
Myös uusia nettihankkeita on vireillä. Helsingissä on suunnitteilla esimerkiksi verkkopelaamiseen ja tietokoneharrastukseen keskittyvä nuorisotalo.
Myös nuorisokahvila Clubin nuoriso-ohjaajat Sanna Väkevä ja Pekka Luomanmäki ovat juuri edellisenä päivänä olleet nettikoulutuksessa.
”Tällä hetkellä Netari on vielä erityistarjontaa, ja sitä tekevät vain muutamat ohjaajat, mutta tavoitteena on, että nettityö tulee pikkuhiljaa kaikkialle, osaksi perustarjontaa”, Luomanmäki sanoo.
Sitä nuoretkin haluavat. Avoimen foorumin keskusteluissa kävi ilmi, että samojen ohjaajien pitäisi olla tavattavissa sekä netissä että elävässä elämässä.
Nuorisotoimenjohtaja Siuralan mukaan verkkonuorisotyön lisäksi tärkeä uusi asia on monikulttuurinen nuorisotyö. Sen haasteista valmistui juuri kymmenen kunnan yhteinen selvitys, ja esimerkiksi Kampissa, Kalliossa ja Itäkeskuksessa on erityisesti maahanmuuttajille suunnattua toimintaa.
Nuorisotyö siis ainakin yrittää sopeutua muutokseen ja nuorten tapoihin toimia. Kauas on kuljettu niistä sodanjälkeisistä vuosista, jolloin nuorten tapoja pidettiin lähinnä ongelmallisina, ja nuorisotyön pääasiallinen tarkoitus oli Salasuon sanoin ”pakkososiaalistaa nuoria `niskaperseotteella.`”
Suomalaisen nuorisotyön historia ulottuu 1800-luvun lopulle, jolloin nuorisotyötä tekivät pääasiassa kristilliset nuorisojärjestöt. Myös raittiusliikkeet ja partio kuuluvat nuorisotyön pioneereihin.
Kunnallinen nuorisotyö käynnistyi vasta myöhemmin, 1940-luvulla. Ensimmäinen kokopäiväinen kunnallinen nuorisotyöntekijä palkattiin vuonna 1946 Hausjärven kuntaan Kanta-Hämeeseen. Nykyään heitä on 3 400.
Helsingissä lähdetään nykyään siitä, että nuorisotyötä on tehtävä kaikille.
”Toimimme pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan idean mukaisesti: kaikille pyritään antamaan keskimäärin hyvää palvelua. Koulutuksessahan tämä on toiminut, siitä kertoo pärjäämisemme Pisatutkimuksissa”, Siurala vertaa.
Esimerkiksi Espoossa ja Vantaalla taas on keskitytty enemmän erityisnuorisotyöhön.
Tutkija Salasuon mielestä nuorisotyötä olisikin myös Helsingissä painotettava ensisijaisesti niille, joilla on eniten ongelmia, esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmia kotona.
”Kun nuorista kaksi kolmasosaa ei käytä nuorisotyön palveluita, niin kannattaako palveluita edes yrittää suunnata kaikille, vai kannattaisiko panostaa niihin nuoriin, jotka tukea tarvitsevat?”
Myös Siuralan ja nuorisolautakunnan puheenjohtajan Sumuvuoren mielestä perusnuorisotyön lisäksi pitää olla erityisryhmille painotettuja palveluita, kuten etsivää nuorisotyötä.
Sitä on esimerkiksi Helsingissä toimiva Katuluotsi. Katuluotsin nuorisotyöntekijät kiertävät iltaisin rautatieaseman seudulla ja Kampissa ja etsivät sellaisia apua tarvitsevia nuoria, jotka eivät muuten löytäisi nuorisotyön piiriin. Katuluotsin väki etsii apua tarvitsevia nuoria myös verkkosivustoilta.
Helsingissä on keskusteltu paljon myös siitä, pitäisikö nuorisotyön perustua muutamaan isoon toimintakeskukseen vai laajaan pienten nuorisotalojen verkostoon. Nuorisolautakunta ajaa isoja toimintakeskuksia ja on valmis lakkauttamaan joitakin pieniä toimipisteitä. Tällä hetkellä nuorisotaloja on 53 ja muita toimipisteitä 31.
Salasuo pelkää, että tilaverkoston harventuminen johtaisi siihen, että eniten ongelmaiset nuoret jättäisivät kokonaan tulematta nuorisotaloihin, kun matka niihin kasvaisi.
”Jos jossakin pienessä paikallistalossa käy vaikka vain viisi nuorta illassa, ei se haittaa, sillä ne ovat juuri niitä nuoria, jotka kaikkein eniten tavitsevat apua.”
Nuorisotyöntekijä Luomanmäki miettii pitkään, miten asettaa sanansa.
”Kärsiikö laatu, jos haalitaan vain massoja toimintakeskuksiin? Voiko käydä niin, että ohjaajan tehtävät muuttuvat vain järjestyksenpidoksi?” hän kysyy. Ensimmäisiä päätöksiä tilojen lakkauttamisesta odotetaan kevään aikana.
Entä nuoret itse? Mitä haluaisivat ne nuoret, jotka nuorisotaloa mieluummin hengaavat kauppakeskuksissa?
Itäkeskuksen Bulevardin penkillä istuu kolme 12-vuotiasta tyttöä. Kaisla Pihkanen puhuu puhelimeensa: neljäs kaveri on vielä tulossa. Pihkasen koulukaverit Anniina Karulinna ja Irina Malassu kertovat käyvänsä Itiksessä ainakin kerran viikossa, shoppailemassa ja syömässä. Nuorisotalolla porukka ei ole koskaan käynyt.
”En edes tiedä, missä nuorisotaloja olisi”, Karulinna sanoo.
Tytöt eivät ensi alkuun keksi, mitä he niissä nuorisotaloissa edes haluaisivat tehdä. Pikkuhiljaa kriteereitä hahmottuu: esimerkiksi jonkinlainen kerho olisi kiva.
”Siellä tehtäisiin vapaa-ajan juttuja, laitettaisiin ruokaa tai tanssittaisiin. Mutta ei mitään tietojuttuja, kuten opiskelua”, tytöt miettivät.
”Sellainen kerho, jossa voisi kokeilla unelma-ammattiaan, olisi kiva”, Pihkanen keksii.
Mutta kauppakeskuksessa vaan on niin kivaa. Sitä sanovat myös paikalla notkuvat 15-vuotiaat Ahmed Culo, Drilon ”Rilli” Madjuni ja Milo Nurmi.
”Täällä on kivempaa kuin nuorisotalolla, enemmän tekemistä”, Nurmi sanoo.
Poikaporukka käy toisinaan läheisessä nuorisotalossa kulttuurikeskus Stoassa. Culon mielestä siellä on kivointa olla tietokoneella tai pelata pingistä.
Poikien mukaan nuorisotalolla viihtyisi paremmin, jos siellä olisi enemmän tekemistä, esimerkiksi biljardipöytä ja parempi pingispöytä kuin nykyään.
Entä se paljon puhuttu nettinuorisotyö?
Siihen muistaa näistä nuorista törmänneensä vain Culo.
Saako talonvaltauksesta edes kirjoittaa?
Mitä yksimielisyyttä! Kaikki, nuorisotyöntekijät, poliitikot, virkamiehet, tutkijat, nuoret ja aktivistit, ovat yhtä mieltä siitä, että nuorten omaehtoinen toiminta ja se tukeminen on tärkeää. Hienoa.
Tavoista on silti kinaa.
Kun nuoret valtaavat talon ja haluavat kunnostaa sen itselleen sopivaksi aivan itse, sataa kylmää vettä niskaan.
Nuorisolautakunta suhtautuu puheenjohtajansa Johanna Sumuvuoren mukaan suopeasti talonvaltaajiin.
”Hyvää tahtoa on ollut koko ajan ja olemme sitoutuneet siihen, että talonvaltaajien sosiaalikeskusta varten pitää löytyä tiloja”, hän toteaa.
Häätö on silti tullut joka paikasta.
”Sopivan tilan löytäminen Elimäenkadun vallatun talon tilalle on ollut haasteellinen projekti”, Sumuvuori myöntää.
Pinnan alla tuntuukin kytevän.
Tutkija Mikko Salasuo on toimittanut yhdessä tutkija Leo Straniuksen kanssa tuoreen kirjan Talonvaltaus liikkeenä – Miksi Squat ei antaudu? johon pyydettiin kirjoittajia eri aloilta, myös nuorisoasiainkeskuksesta. Salasuon mukaan nuorisoasiainkeskuksen johto kuitenkin kielsi työntekijöitä kirjoittamasta talonvaltauskirjaan.
Nuorisotoimenjohtaja Lasse Siurala kieltää väitteen.
”Missään tapauksessa en ole kieltänyt kirjoittamasta. Onkohan tässä nyt takana se, että olimme hieman tyytymättömiä Salasuon edelliseen tutkimukseen. Tuntuu siltä, että Salasuo purkaa tässä nyt turhautumistaan, että meille syntyi erilaisia näkemyksiä”, Siurala kommentoi.
Oli miten oli, tällä viikolla ilmestyneessä kirjassa ei kirjoittajia nuorisoasiainkeskuksesta ole. Sen sijaan kirjassa on tekstit esimerkiksi kansanedustaja Paavo Arhinmäeltä ja kulttuuriministeri Stefan Wallinilta.
Mitä ne nuoret haluavat?
Nuorisoasiainkeskus ja opetusvirasto järjestivät viime vuoden lopulla Avoin Foorumi -keskustelutilaisuuden, jossa teemana oli nuorisotilat ja niihin vaikuttaminen. Foorumiin osallistui liki 300 iältään 13-18-vuotiasta nuorta. Tätä Foorumin nuoret halusivat – ja näin kaupunki vastasi:
1. Lisää vaikutusvaltaa
Nuoret haluavat myös Helsinkiin nuorisovaltuuston. Esimerkiksi Espoossa on nuorisovaltuusto.
Helsingissä nuorisovaltuustoa ei kannateta. Nuorisolautakunnan puheenjohtajan Johanna Sumuvuoren mukaan valtuustoilla ei ole todellista valtaa.
2. Parempaa mainontaa ja imagoa
Nuoret kaipaavat itsensä näköistä mainontaa. Nuorisoasiainkeskuksen imago on tekopirteä ja holhoava.
Nuorisoasiainkeskus muodostaa kymmenen hengen nuorisoryhmän mainontaa pohtimaan. Hakuaika ryhmään päättyi tällä viikolla.
3. Laadukkaampia tiloja
Nuorten mielestä tilat voivat erikoistua iän ja toiminnan mukaan. Sisustus voisi olla trendikkäämpää ja nuorten itsensä suunnittelemaa. Nuorisotalojen tulisi olla auki myös koulujen loma- aikoina.
Tänä vuonna käynnistyvässä projektissa nuoret saavat 3Dtietokonemallinnuksen avulla osallistua tilojen suunnitteluun. Loma-ajan toimintaa lisätään: esimerkiksi Vartiosaaren toimintakeskus on kesäkuun lisäksi auki myös koko heinäkuun.
4. Nuoriso-ohjaajia nettiin ja kouluun
Nuoriso-ohjaajalle on helppo puhua, joten heitä voisi olla entistä enemmän netissä ja miksei myös kouluissa.
Nuorisotyöntekijöille järjestetään tänä vuonna erityistä nettikoulutusta. Netissä toimivan Netari-nuorisotalon lisäksi myös perinteisiä nuorisotaloja kannustetaan perustamaan omia profiileja nettiyhteisöihin, kuten IRC-galleriaan, Facebookin ja My Spaceen. Nuorisotyöntekijöiden päivystämiseen kouluissa ei sen sijaan ole resursseja.
Päivi Ala-Risku
Kuvat Wilma Hursk ainen
