Tuore kasvo

T:Teksti:

Toisen kauden kansanedustaja, Miapetra Kumpula-Natri (sd.) istuu ilmeettömänä eduskunnan uudisrakennuksen neuvottelutilassa. Hänen molemmille puolilleen on levitetty valtavat, Sdp:n ruusuilla koristellut kankaat. Ahtaat penkkirivit ovat täynnä toimittajia, jotka hiljenevät, kun 35-vuotias Kumpula-Natri kumartuu varovaisesti kohti mikrofonia.
”Asetun ehdolle Sdp:n puheenjohtajaksi”, hän sanoo.
Salamavalot välähtelevät.
Kumpula-Natri aloittaa puheensa mainitsemalla ilmastonmuutoksen.
”Ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii suuria muutoksia elintapoihimme. Sdp näyttää suunnan neljän vuodenajan säilymiseksi.”
Seuraavaksi ovat vuorossa hyvinvointi, inhimillisyys, työ, tasa-arvo ja globalisaatio. Kumpula-Natrin mielestä niihin on kiinnitettävä huomiota ja niistä on otettava vastuuta.
Puheen ensimmäinen – ja ainoa – yllätys koittaa sen jälkeen, kun Kumpula-Natri on kertonut Sdp:n astuvan ihmisten rinnalle sairaaloihin, kirjastoihin ja lenkkipoluille.
”Minä pysyn arjessa kiinni pienen lapsen äitinä ja toista lastani odottavana”, hän sanoo ja katsoo suoraan toimittajarivistöön.
Kukaan ei enää ajattele ilmastonmuutosta. Saati globalisaatiota. Hänhän kertoi juuri olevansa raskaana!
”Onnittelut tuosta iloisesta uutisesta”, aloittaa keski-iän ohittanut miestoimittaja.
”Mutta miten luulet sovittavasti yhteen äitiyden ja puolueen puheenjohtajuuden?”
”Kiitos kysymästä. Minusta on ollut hyvä nähdä, että minulle on löytynyt tukea kentältä ja kotoa tästä uutisesta huolimatta”, Kumpula-Natri vastaa hymyillen.

Jos asiat olisivat menneet toisin kuin menivät, Kumpula-Natrin tiedotustilaisuudessa tuskin tungeksittaisiin.
Tai ehkä tiedotustilaisuutta ei olisi lainkaan.
Mutta kun Eero Heinäluoma helmikuun alussa ilmoitti kantavansa vastuun puolueen eduskuntavaalitappiosta jättämällä puoluejohtajan tehtävät, meni koko Sdp:n johtajakilpa uusiksi.
Puhuttiin uudistumisen ajasta, Lipposen kauden loppumisesta ja pedattiin paikkaa nuorelle ehdokkaalle, mieluiten naiselle.
Kumpula-Natrilla – nuorella naisella ja tuoreella kasvolla – ei siis voinut olla parempaa hetkeä asettautua ehdolle. Ei varsinkaan, kun tuoreessa muistissa oli myös Helsingin Sanomien (6.2.) uutinen, joka kertoi, että demarit ovat menettäneet nuorison kannatuksen.
Mutta minkälainen tuore kasvo Kumpula- Natri on? Minkälainen demari ja uudistaja hän on?

Tiedotustilaisuuden päätyttyä Kumpula- Natri vakuuttaa, että hän olisi ilmoittautunut puheenjohtajakisaan, vaikka se olisi tarkoittanut kilpailemista Heinäluomaa vastaan.
”Olen kuullut puolueen kannattajilta, että he kaipaavat muutosta. He ovat vakuuttaneet, että minun kannattaa tosissani varautua siihen, että saatan nousta puheenjohtajaksi.”
Puoluetoverit uskovat, että Kumpula- Natrin puheenjohtajuus saattaisi nostaa puolueen kannatusta nuorten keskuudessa: hän on nuori, hyvä esiintyjä ja perehtynyt ilmastokysymyksiin. Häntä pidetään myös kunnianhimoisena ja ahkerana.
Toisaalta myös kylmänä ja etäisenä.
”Yritän olla töissä mahdollisimman määrätietoinen, koska minulla on perhe. Haluan, että työt saadaan nopeasti valmiiksi. Vapaa-ajalla yritän sitten olla rennompi”, Kumpula-Natri kommentoi.
Demarinuorten puheenjohtajan Heta Välimäen mielestä Kumpula-Natri voisi tuoda puolueeseen uudenlaisia toimintatapoja. Välimäki itse kannattaa kuitenkin toista nuorta naisehdokasta, 32-vuotiasta Jutta Urpilaista, joka on Kumpula-Natrin tavoin Vaasan vaalipiiristä.
”Urpilainen haluaa tehdä Sdp:stä entistä voimakkaammin arvopuolueen. Uskon, että hänellä olisi paremmat edellytykset koota puolueväki pitkän puheenjohtajataiston jälkeen”, Välimäki sanoo.
Yksinkertaistaen voisi sanoa, että Urpilainen vie tukea Erkki Tuomiojalta kun taas Kumpula-Natri vetää ääniä puolueen oikeal ta laidalta ja ay-siiveltä.
Kumpula-Natrin mielestä nuorten ehdokkaiden ero on kokemuksessa.
”Minulla on useampi ala hallussa kuin hänellä. Kun minä olin pääministerin avustaja, Urpilainen oli kansanedustajan avustajana. Olen siis nähnyt politiikkaa useammasta eri näkökulmasta kuin hän.”

Kumpula-Natri peri demariuden vanhemmiltaan. Molemmat vanhemmat, tarjoilijaäiti ja opettajaisä, ovat aktiivisia Sdp:n jäseniä kotikaupungissa Vaasassa.
”Minusta tuntui jo koululaisena luonnolliselta hoitaa yhteisiä asioita. Olin jo ala-asteella sellainen, että jos luokkaan ei tullut opettajaa, niin se olin juuri minä, joka meni kertomaan siitä opettajanhuoneeseen.”
Varsinaisen poliittisen herätyksen Kumpula- Natri koki kuitenkin vuonna 1993 – Martti Ahtisaaren ansiosta. Sdp järjesti esivaalit ennen presidentinvaaleja saadakseen selville, tulisiko entisestä pääministeristä Kalevi Sorsasta vai silloisesta valtiosihteeristä Ahtisaaresta puolueen ehdokas. Ahtisaari oli tulossa vierailulle Vaasaan, ja se sai liikettä 21-vuotiaaseen, silloin insinööriksi opiskelleeseen, Kumpula-Natriin.
Hän järjesti Ahtisaarelle haastatteluita ja yleisötilaisuuksia. Lisäksi Kumpula-Natri piti huolen, että Ahtisaari tapaisi Vaasassa myös nuoria, eikä ”ainoastaan kunnallisjärjestöjen 60-vuotiaita miehiä”.
Valmistuttuaan vuonna 1995 insinööriksi Kumpula-Natri aloitti kauppatieteiden opinnot Vaasan yliopistossa. Ne jäivät kuitenkin kesken: ensin tielle tuli Vaasan kaupunginvaltuusto, sitten Sdp:n Pohjanmaan piirin sekä Sosialidemokraattiset nuoret ry:n varapuheenjohtajuus ja lopulta ehdokkuus Euroopan parlamentin vaaleissa.
Viimeinen varmistus poliittiselle uralle tuli syksyllä 2000, kun Kumpula-Natri sai puhelun pääministerin kansliasta. Pian Kumpula-Natri aloitti työt silloisen pääministerin, Paavo Lipposen (sd.) erityisavustajana.
”Se oli varsinainen onnenpotku, myös kaikkien muiden mielestä. Paitsi äitini oli huolissaan, että yliopisto-opintoni jäävät roikkumaan ikuisiksi ajoiksi.”

Vuonna 2003 nousevasta demarista tuli sitten kansanedustaja. Kumpula-Natri pääsi ensi yrittämällä läpi Vaasan vaalipiiristä 6 240 äänellä.
Viiden edustajavuoden aikana Kumpula- Natri on jättänyt kirjallisia kysymyksiä muun muassa siitä, miten hallitus aikoo tehdä varmistaakseen kätilöiden riittävän määrän ja siitä, miten se turvaa tasa-arvovaltuutetun toimiston tyydyttävän toimintakyvyn. Laki aloitteita on syntynyt kymmenkunta. Muun muassa vanhempien tulojen vaikutuksen poistamisesta täysi-ikäisten, itsenäisesti asuvien toisen asteen opiskelijoiden opintotukeen.
Edustaja on siis ollut ainakin nuorten asialla.
Niin, mitäs puheenjohtajakandidaatti sanoo demareiden kehnosta kannatuksesta nuorten keskuudessa?
Ainakaan Kumpula-Natri ei allekirjoita väitettä siitä, ettei nuorille olisi Sdp:ssa annettu mahdollisuuksia ja vastuuta. Esimerkiksi vihreissä ja kokoomuksessa on nostettu alle keski-ikäisiä tärkeille paikoille.
”Ihmisillä on vinoutunut kuva, että demarit ovat vanhoja miehiä, mutta se käsitys on kaukana todellisuudesta. Meillä on 45 kansanedustajaa, joista 24 on naisia.”
Entäs ajatus siitä, ettei entinen työläisten puolue ole pysynyt mukana työn luonteen muuttumisessa? Hehän ovat esimerkiksi vastustaneet pätkä- ja projektityöläisten kaavailemaa perustuloa.
”En usko, että nuoret pitäisivät perustuloa oikeana mallina. Jos jollekin on tullut mielikuva, ettemme ole puhuneet pätkätöistä, niin hän on väärässä. Olemme olleet järjestämässä, että pätkätyöläisellä on oikeus työterveyshuoltoon ja sitä, että myös pätkätöistä kertyy eläkettä.”

Yksi keino tavoittaa nuoret on Kumpula- Natrin mielestä ympäristöasioista ja ilmastonmuutoksesta puhuminen.
”Nuoria ei voi höynäyttää jakamalla pinssejä ja karkkeja, vaan lihaa on oltava luiden ympärillä. Meidän on tuotava puolue tähän päivään. Kun nuoret näkevät, että me ajattelemme ekologisesti, he kokevat Sdp:n omakseen.”
Itse Kumpula-Natri, ay-demareiden suosikki, ajattelee ekologisesti muun muassa kannattamalla ydinvoimaa.
Hänen aviomiehensä Pasi Natri työskentelee viestinnän ja yhteiskuntasuhteiden johtajana Fennovoima Oy:ssa. Se on saksalaisen energiayhtiön E.ON:in, metallinvalmistaja Outokummun sekä useiden suomalaisten energiayhtiöiden perustama yhtiö, jonka tehtävänä on rakentaa Suomeen uusi ydinvoimala.
Tuulivoiman syöttötariffien vaihtoehdoksi Kumpula-Natri puolestaan tarjoaa niin sanottuja vihreitä sertifikaatteja. Syöttötariffit takaavat tuulivoiman tuottajille tietyn hinnan pitkäksi ajaksi. Vihreät sertifikaatit puolestaan velvoittavat sähköyhtiöitä ostamaan tietyn määrän uusiutuvilla energiamuodoilla tuotettua sähköä.
”Syöttötariffit nostavat sähkön kuluttajahintaa. Vihreät sertifikaatit ovat taas toimineet Ruotsissa hyvin, joten mikseivät täälläkin.”

Kumpula-Natrin mukaan Sdp:n kannatus nuorten keskuudessa voisi nousta myös, jos puolue tekisi selkeää eroa muihin puolueisiin.
”Meidän pitäisi pystyä osoittamaan, miten falskia muiden puolueiden toiminta on. Kokoomus on naamioinut itsensä työväen puolueeksi ja hyvinvointivaltion pelastajaksi, vaikka todellisuus on toisenlainen. Kokoomus tukee yksityisiä kouluja ja on tuomassa yliopistoihinkin yksityistä rahoitusta ja opintomaksuja.”
Kumpula-Natri haluaisi muuttaa puolueen sellaiseksi, että myös korkeasti koulutetut voisivat pitää kiinni sen arvomaailmasta.
”Minusta on hullua, että demareiden luoma hyvinvointi ja mahdollisuus ilmaiseen opiskeluun johtavat siihen, että kasvatamme lapsistamme kokoomuslaisia.”
”Jos duunarivanhempien lapsi saa perhetaustastaan huolimatta huippukoulutuksen, niin en voi käsittää, että sitten valmistumisen jälkeen ollaan olevinaan niin herroja, että aletaan kannattaa oikeistolaisia puolueita.”
Kumpula-Natri ei myönnä pettyvänsä, jos hänestä ei tule puolueen puheenjohtajaa. Hän suhtautuu urasuunnitelmiinsa kuin huippu-urheilija lähestyvään suoritukseen.
”Olen yrittänyt asennoitua sillä tavalla, ettei minulla ole mitään menetettävää. Pyrin tekemään mahdollisimman hyvän kampanjan, mutta minulla on aina perheeni ja kansanedustajan urani.”

Tuomas Kokko
Kuva Mikael Pettersson