”Hankin kaikki Kalle Blomkvist -seikkailut sisältävän kirjan vähän aikaa sitten kirjakaupasta. Ne kuuluvat useimmin lukemiini kirjoihin.
Olen tarttunut Astrid Lindgrenin kirjoittamiin Blomkvisteihin noin 20 kertaa eri elämänvaiheissa. En juuri nolostele mitään mistä pidän, mutta eiväthän lastenkirjat ole kaikista katu-uskottavinta luettavaa. Kun minulta haastatteluissa kysytään mitä itse luen, lähden yleensä liikkeelle Thomas Mann -osastosta.
Mutta jos etsii kirjoista pysyviä arvoja voi niitä erittäin hyvin löytää myös hyvistä ja kulutusta kestävistä lastenkirjoista.
Blomkvisteista tulee todella hyvä ja turvallinen olo.
Lapsena Blomkvist-kirjojen henkilöhahmot tuntuivat isoilta ja cooleilta. Rikosjuonet ja lasten sotaleikki, Ruusujen sota, olivat kiehtovia.
Suosikkihahmoni oli Sixten, Kallen ja hänen kavereidensa vihollisten jengin johtaja, kiinnostava paha poika.
Isäni luki kirjoja minulle lapsena ääneen ja kertoi samalla muita juttuja, sekä keksittyjä, että tosia. Jutut ja kirjat menivät sitten päässä sekaisin.
Ajattelin, että isällä ja hänen kavereillaan oli ollut samantapaisia leikkejä kuin tässä kirjassa.
Kun Blomkvist-kirjoja lukee aikuisena, huomaa että ne on kirjoitettu hirveän humoristisesti. Lapset eivät olekaan sankarillisia vaan pikemminkin hassuja.
Kirjat eivät valitettavasti ole enää niin maagisia kuin muistin.
Kyllä näitä silti mielelläni edelleen luen – ja enköhän myöhemmin lue seikkailuja taas omalle lapselleni.”
Laura Andersson
Miina Supisen esikoisromaani Liha tottelee kuria ilmestyi syksyllä WSOY:ltä.
