Poikki: Paluu preerialle

T:Teksti:

Laadukkaat westernit ovat olleet 70-luvun jälkeen masentavan harvassa. Siksi vuodenvaihteen kaksi suurta lännentuotantoa herättävät huomiota. Elokuvat kiinnostavat, koska ne hilaavat määrätietoisesti westerniä kohti lajin juuria moraalisten ydinkysymysten näyttämönä.
    Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta on ylipitkä kuin nimensä. Massan alla on silti myös hyvää yritystä. Andrew Dominik tutkii, mitä tapahtuu ihmiselle, joka tappaa legendan. Casey Affleckinv Robert Ford seuraa Jesse Jamesia (Brad Pitt ) kuin jumalaa kunnes tämän inhimilliset heikkoudet käyvät piinallisen selviksi.
    Tosipaikassa myyttisen rosvon arvovallan ainoaksi takuuksi osoittautuu väkivalta. Kun sen uhka poistuu, omatkin pettävät, kuuluu elokuvan lämminhenkinen viesti.
    James Mangoldin Klo 15:10 Lähtö Yumaan -westernissä jalkapuoli farmari (Christian Bale) saa tilaisuuden paikata itsetuntoaan kuljettamalla murhamiestä kohti vankilajunaa. Dominikin takoessa jumalhahmostaan perusretkua, Mangold puuhaa heinähatustaan pyhimystä. Töitä loputtoman sankarilliselle farmarille riittää, sillä lännessä on – jälleen kerran – kaikki kaupan.

Matti Rämö
Kuva Relativity Media