Jeesus, sehän on Hynynen!

T:Teksti:

Toimittaja , sarjakuvapiirtäjä ja tatuointitaiteilija Juho Juntunen, 54, on suomalaisen undergroundin pioneeri ja sekatyömies.
    Moottoripyörägangsterilta näyttävän miehen ensimmäinen sarjakuva julkaistiin Juice Leskisen Coitus Int -yhtyeen levyn liitteenä vuonna 1974. Vuonna 1981 Juntunen rämpi mukana Leskisen, Eppu Normaalin ja Hassisen koneen maineikkaalla Saimaan-kiertueella ja kirjoitti kokemuksistaan gonzoreportaasin Tuuliajolla: suuri rock and roll -risteily.
    Nyt monialamies Juntunen kokeilee Suomessa perin harvinaista fotonovellaa, eli valokuvattua sarjakuvaa. Uuden albumin nimi on Paholaisen morsian .

Aihepiiriltään Paholaisen morsian on juntusmaisen outo. Epämääräinen juoni kertoo ujon prätkäjätkän ja tyttömäisen stripparin rakkaustarinasta. Kaksikon onnen tiellä seisoo psykoottisia murhamiehiä, alkoholisoituneita vanhempia, zombeja ja itse Saatana.
    Kirjan sivuilta voi bongata liudan tuttuja rokkareita. Heistä hauskimmat vitsit ovat saaneet kerrottavakseen Jumalaa esittävä Tuomari Nurmio ja Jeesuksena hääräävä Jouni Hynynen .
    Myös Idols-tähtikatraan cameo-rooli kuuluu tarinan hilpeimpiin hetkiin.
    Paholaisen morsiamen pääosassa ovat hurmeinen toiminta ja niukoissa pukimissa keikistelevät tytöt. Ja jotta lukija pääsisi varmasti oikeaan mielentilaan, seuraa kirjan mukana myös levy, jonka kappaleet on valittu tarinan kohtausten soundtrackiksi.

Paholaisen morsiamen kaltaisen irrottelun kohdalla tuntuu turhalta alkaa purnata käsikirjoituksen ohuudesta tai ku vien paikoin onnettomasta sommittelusta. Valitettavaa on, että uusi ilmaisumuoto näyttää syöneen parhaan terän Juntusen huumorista.
    Fotonovela ei tarjoa läheskään yhtä paljon nauruja kuin miehen parin vuoden takainen sarjakuvakirja Kourallinen donitseja.
    Puhdasverisenä undergroundtaiteena Paholaisen morsian jää tavallaan arvosteluasteikkojen ulkopuolelle. Sen suurin taiteellinen ansio on, että se ylipäänsä on olemassa.
    Teos on mainio keskustelun herättäjä ja hauska kuriositeetti kirjahyllyyn. Harva jaksanee silti tarttua siihen toista kertaa.

Juha Merimaa

Juho Juntunen: Paholaisen morsian. Like 2007.